Mika Forss ajoi Religiousin edellisen voiton syyskuussa. Lahdessa siihen otti ensimmäisen kerran tuntumaa Antti Teivainen.
Mika Forss ajoi Religiousin edellisen voiton syyskuussa. Lahdessa siihen otti ensimmäisen kerran tuntumaa Antti Teivainen.Arkistokuva: Pekka Salonen

Suosikki pääsi 1.08-avauksessa ohi, mutta Religious puristi lopun parhaiten

Jokimaan torstainelkku alkoi vauhti-iloittelulla, jonka päätteeksi Religious irrotteli ylivoimavoittoon hienolla täyden matkan ajalla 13,9a.

Toto4-1: Hieman yli 44 prosentin peliosuudella kohteiden käytetyimpänä merkkinä startannut Look Complete lähti auton takaa niin lujaa, että pääsi kaarteen alussa niin ikään kiihdytykseen satsanneen Religiousin ohi.

Iikka Nurmonen ei pyrkinyt ottamaan vauhtia heti pois, ja avauspuolikas taittui 1.08:n lukemiin. Muut tulivat siinä kyydissä reilusti jääneenä, eikä Antti Teivaisella ollut Religiousin kanssa suosikin takaa kiirettä pois.

Tilanne muuttui vasta viimeisen kierroksen alkupuolella, kun porukka alkoi 1.13-aikaisen kierroksen jälkeen tiivistyä ja toinenkin rata alkoi kelvata kilpailijoille.

Religious nousi vajaat 900 metriä ennen maalia Look Completen rinnalle ja erkani tämän kanssa sitten voittotaistoon, jonka käänsi edukseen jo ennen loppusuoraa.

"Tosi kovaa mentiin tuohon ensimmäiseen kurviin. Kyllä siinä molemmat latasi ihan täysiä, mutta Iikalla oli kanssa nopea hevonen ja pääsi sitten keulaan", Antti Teivainen kertasi. "Iikalla ehkä jäi painamaan hevonen pikkaisen päälle. Piti sitten kahteenkin otteeseen miettiä, että ajanko selässä vai käännänkö rinnalle. Kyllä viimeisessä kurvissa tuntui tosi hyvälle, eikä loppupelissä tarvinnut korviakaan vetää auki. Hevonen teki kyllä hienon vaikutuksen. Tosi kiva ajaa ja menee just niin kuin kuski haluaa. Tuntuu, että on tosi rehti tulemaan perille asti. Kun vaan antaa pikkaisen merkkiä, niin panee kyllä kaikkensa peliin."

Nina Petterson-Perklenin valmentama 4-vuotias Religious saavutti kauden neljännen voiton toiseksi pelatuimpana.

Taustalla sisärataa seuraillut Don Corleone Trot kiri maalisuoran terävästi ja ehti Look Completen tuntumaan kolmanneksi.

Toto4-2: Toista rataa ilman vetoapua juossut Michael puristi rehdisti loppuun asti, mutta ihan täyttä palkintoa se ei saanut, sillä Homehill's Hugo rynnisti linjalle tismalleen samaan aikaan.

Toiseksi viimeisessä kaarteessa viidennestä parista selässä kolmannelle radalle lähtenyt Homehill's Hugo sai hyvää vetoapua melkein maalisuoralle asti, kiri suoran terävästi ja ehti jakamaan voiton Michaelin kanssa. Ajaksi kirjattiin 16,4a/2140 metriä.

"Nyt mentiin hokeilla, ja aika mukavasti jaksoi loppuun asti", Juha Sandelin kiitteli neljänneksi eniten pelattua Michaliea. "Hiukan pelkäsin, että lopussa saattaa vähän kangistua, mutta tuli hyvästi. Tämä on isokokoinen hevonen, eikä siltä tuntunut löytyvän varsana vielä oikein vauhtia."

Homehill's Hugon kohdalle oli laitettu kuudenneksi eniten merkkejä: "Tämä teki ihan hyvän startin viimeksikin. Se kompuroi vaan loppusuoran alussa laukalle. Nyt on rata on tälle parempi", Jyrki Tammimetsä puolestaan kertoi.

Sisäradan jonosta viimeisellä takasuoralla kolmanteen ulos päässyt Bourbon Shark sai edetä lopussa Michaelin kantaan ja seurasi sen tiiviissä tuntumassa kolmanneksi.

Tauolta palannut Gizelle Nyx antoi keulasta hitusen periksi. Niukaksi suosikiksi pelattu Outlander laukkasi ensimmäisessä kaarteessa lyhyesti Gizelle Nyxin takaa ja jatkoi kolmannessa sisällä, josta mahtui takasuoralla nousemaan toiseen ulos. Se käänsi maalisuoralle tultaessa keulahevosen perään ja juuttui pussiin, eikä siitä saanut kunnon kuvaa.

Toto4-3: May Rose pelattiin selväksi suosikiksi, vaikka sillä ei ollut tältä kaudelta yhtään voittoa. Toisen kerran Iikka Nurmosen valmennuksesta startannut 5-vuotias tamma jäi kaiken lisäksi taivaltamaan toista rataa ilman vetoapua, mutta se eteni johtaneen Memphis Minnien rinnalle pitämään tempon tasaisen kovana ja jyräsi maalisuoralla vakuuttavasti reilun valjakonmitan edelle. Ajaksi tuli 14,8a/2140 metriä.

"Siitä kaikki selät painui sisälle ja päästiin vapaata toista rataa etenemään, niin se oli ihan hyvä meille", Iikka Nurmonen totesi. "Hevonen tuntui hyvältä, ja muilla näytti loppukurvissa jo olevan ajo päällä. Hyvä fiilis oli siinäkin. Tämä käyttäytyi hyvin ja voitti helposti. Meni reilusti muista ohi ja sitten jäi odottelemaan. On kyllä ihan mielenkiintoinen hevonen. Viimeksi kun otin kiinni hevosta, se ei siitä tykännyt ja tuli laukkoja. Sen jälkeen käytiin hammaslääkärissä, ja jospa siitä oli hyötyä."

Memphis Minnie piti toiseksi ennen kolmannesta ulkoa kirinyttä Bean Dead Certiä.

Toto4-4: Iikka Nurmonen onnistui myös Fountain Dynamitella, joka pääsi parhaiten lähteneen Blue Flashin jälkeen revittelemättä keulaan hallitsemaan tapahtumia.

Voitto tuli 1.11-lopetuksen myötä oikein varmasti ajalla 15,8a/2140 metriä. Kolmannen peräkkäisen täysosuman ravannut Annamari Vesalan suojatti oli suosikki.

"Hevonen lähti paljon kovempaa, mitä se on ikinä ennen lähtenyt", Iikka Nurmonen iloitsi. "Se on varmaan kehittynyt. Se on ollut tosi pitkään tosi hyvä. Alkuun vaan hävittiin oikein koville hevosille muutaman kerran, ja nyt on päässyt sitten voittamaankin."

Personal Trainer nousi ensimmäisen kaarteen jälkeen kolmannesta sisältä toiselle radalle, mutta palasi suoran lopulla asemiinsa, kun keulaan ei ollut asiaa. Se mahtui kierrosta myöhemmin kääntämään toiseen ulos, pääsi loppusuoralle tultaessa vapaasti kiriin ja kipusi voittajaa uhkaamatta toiseksi ennen kyydistä pudonnutta Blue Flashia.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi