Valmentaja Tapio Mäki-Tulokas arvioi, että sitkeä virus on vaivannut kevään aikana ainakin yli puolta tallin hevosista.

Viime lauantaina Jyväskylässä hopeadivisioonafinaalin voittaneelle T.Rexille nousi startin jälkeisenä päivänä 39,5 asteen kuume. Mäki-Tulokkaan mukaan myös hevosen veriarvot olivat täysin pielessä.

”Leukosyytit yläkanttiin ja rauta tosi matala. Ei mennä missään nimessä Härmään ensi viikolla. Nyt hoidetaan hevonen terveeksi”, Mäki-Tulokas kertoo.

T.Rex sairasteli jo aiemmin keväällä ja piti toukokuun taukoa. Kesäkuun alussa hevonen juoksi voitokkaasti Forssassa.

”Sillä oli Forssassa helppo lähtö, mutta Jyväskylässä se joutui äärirajoille. Ilmeisesti kova rasitus tai jokin muu stressitekijä laukaisi taas taudin. Kyllä se on niin valtava hevonen, että senkin lähdön voitti.”

T.Rex tähystettiin Forssan ja Jyväskylän starttien välissä, eikä hevosesta silloin löytynyt mitään. Mäki-Tulokas sanoo, että ruuna hoidetaan nyt rauhassa viimeisen päälle kuntoon ennen seuraavaa starttia.

Hän ei osaa arvioida tauon kestoa. Nyt T.Rex on antibioottikuurilla. Loppuviikosta hevosta nesteytetään ja otetaan taas verikokeita.

Myös Hunters Hero potee virusta ja jää pois Riihimäen raveista sunnuntaina.

”Tuntuu, että flunssa on sitkeässä eikä sitä meinaa huomata kuin startissa. Tietenkin jätetään hevonen pois, jos on jotain epäilyjä. Mutta on kurjaa, kun tämä meinaa tulla esiin vasta starttitilanteessa.”

Mäki-Tulokas kertoo, että Sue’s Photo teki kesäkuun alussa Kajaanissa heikon esityksen ja se todettiin kipeäksi. Flight April oli ensimmäisiä hevosia, joka sairastui.

”Se tuli Mikkelin jälkeen toukokuun alussa kipeäksi. Sillä oli viisi päivää 40 astetta kuumetta, mutta nyt se on jo treenissä.”

Flunssaisten hevosten lisäksi Inspis Arioso jää tauolle eikä juokse perjantaina Porissa. Mäki-Tulokas kertoo, että viimeisten treenien jälkeen hevosen selkä alkoi taas vähän krampata.

”Siltä hoidettiin nyt Tampereen hevosklinikalla SI-nivelet ja vähän lihaspaketteja. Sille tulee varmaan kuukauden tauko varoaikojen takia”, Tapio Mäki-Tulokas arvelee.