Täysosuma oli Arto Hammarin valmentamalle 8-vuotiaalle tammalle kauden toinen.
Täysosuma oli Arto Hammarin valmentamalle 8-vuotiaalle tammalle kauden toinen.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Tähtimenevä kamppaili johtopaikalta niukkaan voittoon

Kolmanneksi eniten pelattu Tähtimenevä johti Kouvolan torstairavien avauskohdetta koko 2100 metrin ajan.

Toto4-1: Tammahyvityksen turvin paalulta lähtenyt Tähtimenevä sai vetää ensimmäisen kierroksen rauhassa, tuli toisen tasaisesti 1.28:n kyytiä ja piti toista rataa pitkin vierelle edelleen suosikki B. Violettan sekä loppusuoran napakasti kirineen Poika-Ramiinin niukasti takanaan. Voittoajaksi tuli 30,3.

"Tämä on hirmu nopea alusta ja hyvä kaarrejuoksija, niin ajattelin, että annetaan mennä", Arto Hammar perusteli suoraviivaista taktiikkaansa. "Tämä vaivaantui aiemmin helposti, mutta nyt se on kestänyt startteja ja valmennusta, ja uskon, että se menee nyt eteenpäin."

Toisesta parista ulkoa viimeisellä takasuoralla kirikaistalle noussut Ilon Vilistys ja sitä jo matkalla seurannut Poika-Ramiini ilmoittautuivat kärkiparin ohella voittotaistoon. Loppusuoralla uloimmaisena kirinyt Poika-Ramiini puristi ratkaisuhetket kaksikosta paremmin ja jäi vain täpärästi kolmanneksi. Ilon Vilistys ei jaksanut tulla aivan yhtä hyvin ja oli neljäs.

Laksin Lyyti laukkasi toisen kaarteen alussa parijonosta.

Toto4-2: Tauolta palannut Destination One ampaisi auton takaa keulaan, sai vetää pitkään haluamaansa tahtia ja pystyi kiristämään vauhdin päätöspuolikkaalla 13,5:n lukemiin. Takasuoralla kolmannesta parista rinnalle iskenyt Delightful Moment haastoi tiukasti, muttei aivan päässyt Ari Moilasen ajokin ohitse.

Uransa alkupuolella lähes pelkkiä totosijoituksia napsinut Destination One ei ollut 5-vuotiaana yhtä hyvä ja oli nyt viidenneksi eniten merkitty yllättäjä, kun sille täpärästi hävinnyt Delightful Moment oli 43-prosenttisesti merkittynä kohteiden pelatuin hevonen. Voittoaika 1600 metrin matkalla oli 15,8a.

"Tuntui nelivuotiaana, että vain taivas on rajana, mutta en tiedä sitten, oliko liian kovia startteja vai mikä oli, mutta viime vuonna hevonen heitti aina poikittain startissa, vaikka mitään vikaa ei löytynyt", Petri Fredin taustoitti.

"Harjoitusraveissa kävin 1.30:n sarjassa. Ei siinä vauhtia ollut, mutta se meni korvat pystyssä ja liinat kiinni. Sillai ajattelin, että kai tässä jollain lailla voi pärjätä, mutta tämä oli kyllä yllätys. Jos se rupeaa toimimaan niin kuin hevosen pitää, se pärjää kyllä vielä näissä sarjoissa."

Takasuoralla neljännestä parista Delightful Momentin perässä kirinyt Allis Charmant seurasi kaksikosta jääneenä kolmanneksi ennen Selannetta, joka pudotti takasuoralla toisesta ulkoa sisäradalle ja sai tulla vapaasti.

Toto4-3: Takarivistä toiseen ulos selvinnyt Bex sai oikein suotuisan juoksun, kun kuolemanpaikalle ajautunut Doolin Dalton piti tempon tasaisen kovana ja väsytti johtopaikalla juosseen suosikki White Cross Beson.

Doolin Dalton mahtui viimeisen takasuoran alussa kääntämään vielä sisälle kärkihevosen taakse, jolloin Bex sai jatkaa toista rataa vapaasti White Cross Beson rinnalle.

Bexiä seurannut Hazelhen Hemera käänsi loppusuoralle tultaessa kiriin, mutta siitä ei ollut uhkaa tasaisesti maaliin asti jatkaneelle Bexille. Toiseksi eniten pelattu Bex teki 2100 metrillä ajan 17,3a.

"Oikein tuli kuuluisa makea vesi suuhun", Olavi Nisonen myönsi. "Ajattelin kyllä, ettei ne voi kestää sitä, eikä ne kestäneet."

Hazelhen Hemera pinnisti toiseksi, ja White Cross Beso kesti kolmanneksi.

Toto4-4: Toiseksi viimeisessä kaarteessa riitti tapahtumia, kun neljännessä parissa ulkona matkannut suosikki Orlando Point pyrki kirikaistalle. Edellä mennyt Ripasso Classico teki saman liikkeen, ja pienimuotoisen kolarin seurauksena molemmat laukkasivat. Samaan aikaan hyppäsi myös toista rataa ilman vetoapua juossut Orlando Pointin tallikaveri To Be Or Not To Be.

Toisessa parissa ulkona juossut Club Nord Star pääsi sujuvasti johtaneen Hunters Heron rinnalle, josta se runttasi 14,5-vauhtisessa päätöksessä varmaan voittoon tuloksella 16,5a/2100 metriä.

Täysosuma oli 9-vuotiaalle Club Nord Starille uran kymmenes, mutta viime kaudella ykkösiä ei tullut lainkaan. Tähän starttiin Hilkka ja Reijo Suomalaisen tamma palasi neljän kuukauden tauolta, ja se oli tusinan osallistujan joukossa kolmanneksi vähiten käytetty merkki.

"Lapin pojat on tehnyt hyvää työtä", ohjastaja Tapio Perttunen kiitteli. "Tämä tuli vasta toissapäivänä tuohon meille. Reijo soitti ja sanoi, että se on hyvässä kunnossa ja ajetaan yksi startti. Huomenna se lähtee taas takaisin Ivaloon."

Alkuvaiheessa pakitellut Cicciolina Sisu päätyi viidenteen ulos, josta se toisen kierroksen hässäköiden seurauksena pääsi etenemään Club Nord Starin perään toiseen ulos. Siitä se seurasi uhkaamatta toiseksi. Hunters Heron takaa vapaasti kiriin päässyt Giresse Boko työntyi tämän ohi kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi