Tapani Salojensaari ohjastaa ja valmentaa orastavassa voittoputkessa kulkevaa Taigo Blessediä.
Tapani Salojensaari ohjastaa ja valmentaa orastavassa voittoputkessa kulkevaa Taigo Blessediä.Kuva: Jari Piirala

Taigo Blessed kirmasi kevyesti keulavoittoon

Tapani Salojensaaren valmentama ja ohjastama Taigo Blessed hyödynsi suosikin epäonnistumisen.

T5-1: Avauskohteen suosikkina startannut Mac Light Prince lähti tiistain kilpailuun keulavoitto alla. Ruuna mieli ykkösradalta johtopaikalle tälläkin kertaa, mutta ravirytmi hukkui heti alkukiihdytyksessä, ja suosikin peli oli sitä myötä pelattu.

Mac Light Princen epäonni oli myös voitto alla kisaan lähteneen Taigo Blessedin onni. Tapani Salojensaari kannusti ajokkinsa piikkipaikalle, josta se otti oikein vakuuttavan voiton, ja voimiakin näytti jäävän reilusti varastoon.

Bugs Bunny Buzz seurasi johtavan takaa toiseksi, ja johtavan rinnalta sitkeän juoksun tehnyt Marlon Dee tsemppasi kolmanneksi.

”Kyllä tuntui suosivan”, Salojensaari kertoi ensimmäistä kertaa Taigo Blessedin perässä olleiden jenkkikärryjen sopivuudesta. ”Hevonen on hyvävireinen, ja tuntuu, että oli nyt helpompaa, meni tosi kevyesti. Uskon, että kun startteja on saatu tiheämpään, hevosen paikat rupeavat olemaan auki. Antin (Ala-Rantala) hevonen lähti tosi kovaa alussa ja hetken näytti, että päästäänkö siitä ohi, mutta sitten se sekosi askeleissaan, se helpotti tietysti meidän tehtävää.”

T5-2: Myös toisessa kohteessa voittaja tuli keulapaikalta.

Himoitulle paikalla pyrki ykkösradalta kierroksen pankkina startannut Lentoemo, joka oli viidessä viime startissaan liidellyt neljästi voittoon. Suosikin rinnalta kiihdyttänyt Marin Tase oli kuitenkin alussa nopein ja eteni johtoon.

Ensimmäisellä takasuoralla keulapaikkaa tuli kyselemään kovasukuinen Lumi-Oliver, joka palasi hiljattain Antti Tupamäen treeniin. Marin Tasetta ohjastaneella Juha Nurmisella ei ollut mitään vetoapua vastaan, joten joukon veturi vaihtui. Samassa suuren suosikin tilanne alkoi näyttää tukalalta, kun Lentoemo matkasi kolmannessa sisällä. Kakkossuosikki Hallitseva puolestaan veti toisen radan jonoa.

Maalisuoralla ensi kertaa ilman kaikkia kenkiä kilpaillut Lumi-Oliver piti vastustajat varmoin ottein takanaan. Toiseksi seurasi Marin Tase, kolmanneksi kiri Salaliitto. Lentoemo ei saanut kiritilaa riittävän aikaisin, että olisi pystynyt taistelemaan voitosta.

Lumi-Oliverille täysosuma oli vuoden ensimmäinen.

”Sillä on ollut vaivoja. Meni tuonne viisivuotiaaksi saakka, että päästiin starttaamaankaan. Ei siinä oikeastaan muuta ole, ravuri tämä on aina ollut”, Tupamäki kertoi voittajahaastattelussa syitä sille, ettei Lumi-Oliverin esitykset ole aina vastanneet kovia odotuksia. ”Koitin Lentoemoa kyttäillä, että se spurttailee sieltä, jos saa tilaa, mutta ei tainnut saada.”

T5-3: Vielä kolmannessakaan kohteessa ei nähty suosikkivoittajaa. Heti mailin matkan ensi metreillä laukkasi pelihevosiin lukeutunut Fux, ja ensimmäiseen kurviin mentäessä vietiin myös suosikki Cankus Xportia laukan muodossa.

Keulapaikalle ampaisi Jani Suonperän ohjastama Maize, joka veti avauspuolikkaan aikaan 11,0. Kierroskin mentiin aikaan 13,5, ja takana matkanneiden hevosten kuskeilla alkoi toiveet nousta.

Maalisuoralla askel alkoi painaa johtohevosella, ja voittoon syöksyi viidennestä ulkoa 700 metrin kirin väkevästi maaliin saakka polkenut Amorcito, joka samalla avasi voittotilinsä tämän vuoden osalta.

”Oli oikein tosi hyvä tänään. Sillä on aikaisemmin ollut kurveissa vaikeuksia, mutta nyt nekin menivät oikein mahtavasti”, voiton ohjastanut Hannu Hietanen kehui ensimmäistä kertaa kengittä kilpailleen ruunan juoksua. ”Huomasin, että Cankus Xport laukkasi kurviin mentäessä. Me olimme siellä hyvin takana, mutta keula piti kovaa vauhtia päällä. Amorcito teki pitkän ja hyvän kirin, hevoselle kuuluu kaikki kunnia. Siitä on odotettu, että olisi jo aiemmin onnistunut, mutta siinä on ollut monenlaista huono tuuria, eikä juoksut ole mennyt nappiin. Hyvä, että nyt onnistuttiin.”

T5-4: Neljännessä kohteessa suosikki olikin sitten täysin omaa luokkaansa.

Antti Ala-Rantalan valmentama M.T.Master Don kilpailee hurjassa kunnossa. Viimeksi ruuna kilpaili Käpylä Grand Prixissä, jossa se sijoittui kolmanneksi kivikovassa seurassa.

Nyt vastassa ei ollut aivan saman kaliiberin menijöitä, ja tehtävää helpotti vielä kakkossuosikki Twinquitin laukkailut, eikä kolmossuosikki Callela Louisillakaan ollut lainkaan paras päivänsä.

Keulapaikalle eteni alussa lyhyen laukan ottanut Mauri Jaaran ohjastama Luna De Paris. Antti Ala-Rantala ei hätiköinyt, vaan otti paikan kolmannesta ulkoa ja odotti oikeaa kirihetkeä.

Se koitti kierros jäljellä, eikä M.T.Master Don aikaillut paiskatessaan vauhdilla keulahevosen rinnalle ja ohi. Maalisuoralla ruuna vain kasvatti eroaan, eikä lähdön parhaasta hevosesta jäänyt epäselvyyttä.

Voitto irtosi ajalla 15,6kp.

”Ylivoima yllätti täysin. Meni vielä vähän korvat kiinni. Eikä tarvinnut pahemmin muuta kuin takasuoralla ajaa täyttä, että päästään keulaan, kun Mauri yritti vastata”, Ala-Rantala hämmästeli suojattinsa huimaa esitystä. ”Sen on annettu hyvin palautua starteista ja reissuista. Nyt tuli vähän pidempi väli, sellainen puolitoista viikkoa, niin on annettu ruunalle hyvää hoitoa, ruokaa, vettä ja kaikkea muuta, rakkautta ja substralia. Tarkoituksella annoin selkäjuoksun niin pitkään kuin mahdollista. Luotan tämän hevosen nopeuteen niin paljon, tällä on niin hirmuiset vauhdit.”

T5-5: Päätöskohteessa kylmäveriset selvittelivät paremmuuttaan 2100 metrin ryhmäajossa. Viimeiset sadat metrit tarjosivat runsaasti draamaa.

Alussa joukon nopein oli kolmossuosikki Rallan Salama, joka singahti keulapaikalle. Sen perään liimautui nelosradalta kiihdyttänyt Winsinnatti, ja johtavan rinnalla matkasi kakkossuosikki Passinto.

Toisessa ulkona kytännyt Ossi Lindgren käänsi vajaat 700 metriä ennen maalia lähdössä eniten peliä keränneen Nalli Naperon kiriin.

Kesken suosikin kirin tapahtui viimeisessä kurvissa odottamaton käänne, kun kärjen rinnalla kolmatta rataa edenneen Nalli Naperon ja sen sisäpuolella olleen Passinton kärryt jäivät hakaukseen, ja molemmat menettivät metrejä.

Tämä aukaisi kiritilat johtavan takana matkanneelle Winsinnattille, joka nousi kärjen rinnalle, ja samassa keulahevonen laukkasikin.

Draaman kaari täydentyi, kun viime metreillä viimeisen kurvin hässäkässä metrejä menettänyt Passinto ehti kuin ehtikin vielä voittoon.

”Meillä vähän loppui tila siinä, kolmannen radan hevonen puski sisäänpäin”, voiton ajanut Panu Ahonen kertoi viimeisen kurvin tapahtumista. ”Tuntui, että kiire tulee, mutta sitten näin, että Hannulla laukkaa, että voidaan keretä vielä. Passinto on hyvällä mallilla, vähän epävarma se on vieläkin.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi