Elina Laakkosen hevoset voittivat Kuopion raveissa.
Elina Laakkosen hevoset voittivat Kuopion raveissa.Arkistokuva: Totofoto

Tasapäävoittoon puristanut suursuosikki EL Highway toi talliin illan toisen ykkösen

Kuopion tiistairivi alkoi lämminveristen Nuorten sarjan lähdöllä, jossa vauhti oli kovimmillaan ratkaisuhetkillä ja maaliin tultiin kolmen hevosen tiiviissä rintamassa.

Toto5-1: Ensimmäisen kaarteen lopussa johtoon edennyt Valorous Leader sai takasuoralla tuntumaan toiselle radalle Heat Of Dynamiten. Kohteiden pelatuin hevonen EL Highway lähti kolmannesta parista tien päälle vajaat 900 metriä ennen maalia ja kiersi loppumatkan kärkiparin ulkopuolella.

Koko kärkikolmikko nosti tempoa samaan tahtiin, eikä kukaan antanut periksi. Tulojärjestys tarkistettiin maalikameran kuvasta, josta paljastui ensimmäisenä, että välissä ollut Heat Of Dynamite jäi täpärästi kolmanneksi.

Kahden muun välille ei saatu eroa, ja näin sekä Valorous Leader että EL Highway kuittasivat voitosta 1500 euroa.

Klemolan perheen hevosille tuli maanantaina Oulusta kaksi voittoa, ja 3-vuotias Valorous Leader jatkoi tallin menestyskulkua. Nuori tamma ei ole hävinnyt vielä kertaakaan, kun takana on kolme starttia. Ennätys koheni lukemiin 17,1/2100 metriä.

Hannu Hietanen ajoi kolmanneksi eniten pelattua Valourous Leaderia. Ajan 16,4/2120 metriä tehneen suursuosikki EL Highwayn ohjissa oli Hannu Torvinen, joka voitti jo alkupään lähdöissä Elina Laakkosen toisella hevosella EL Houdinilla.

"Tosi tasaista. Hevoset vastasi hyvin sisäpuolella, mutta mulla oli vähän sellainen tunne, että kyllä me työnnytään ohi, ja sanoinkin varikolla, että tuskin me ainakaan hävittiin", Hannu Torvinen kertasi. "Tämä on aloittanut kivasti. Hevonen on aika kookas ja valmistuminen voi kestää hetken aikaa, mutta toivotaan että se tässä pikkuhiljaa kehittyy. Ainakin nyt näyttää hyvältä."

Sweet Poison seurasi kärjen takaa kärkirintaman tiiviissä tuntumassa neljänneksi selvästi ennen muita.

Toto5-2: Selvä suosikki Malkkin runttasi voittoon johtavan rinnalta. Maalissa ero seuraaviin ei ollut iso, mutta 22,5-vauhtisessa lopetuksessa jo maalisuoran alkupuolella otteen hankkinut ruuna nappasi vuoden kolmannen täysosumansa aika varman oloisesti.

"Talvi treenattiin hyvin, niin se on pysynyt hyvässä vireessä", Arto Komulainen iloitsi. "Tasaista vauhtia mentiin, enkä yrittänytkään ajaa mitenkään kovaa. Sille näkyy käyvän periaatteessa kaikki. Silloin kun se on terve, niin hyvin se porskuttaa."

Lähtösuoralla laukannut Minskaus pääsi pienessä lähdössä nopeasti muiden matkaan ja seuraili sisärataa, kunnes viimeisen takasuoran alussa hakeutui aiemmin kolmannelle radalle lähteneen Jumiinin taakse.

Minskaus kiri maalisuoralla uloimpana terävästi Malkkinin ulkopuolelle toiseksi, ja Jumiini oli hyvä kolmas ennen johtanutta Valtroksia.

Toto5-3: Oulussa ajettiin maanantaina Pilvenmäki Specialin karsinta, ja Kuopiossa järjestettiin samanlainen. Heikki Mikkonen kannusti yllättäjä Downshifterin voittoon.

Hyvän juoksun toisessa parissa ulkona saanut Downshifter sai säästää kiriruudin loppusuoralle ja pudotti kärjen rinnalta vahvasti esiintyneen suosikki Rocktown Inspectorin toiseksi. Kumpikin selvisi varmuudella Forssan finaaliin.

"Tämä oli kolmas kerta, kun ajoin, eikä ole totosta vielä erehtynyt", Heikki Mikkonen kehaisi. "Näytti että nyt voidaan jäädä totosta ulos, mutta oikein hyvän juoksun teki kyllä hevonen, että kaikki kunnia sille. Vauhtia on tullut tähän hevoseen, mutta kyllähän se pieni yllätys oli, että tällaisen lähdön pystyi voittamaan, vaikka se hyvältä on tuntunutkin."

Osaomistaja Jorma Tiilikaisen valmentama 4-vuotias Downshifter teki 2100 metrillä ennätyksensä 15,8a. Se oli kuudenneksi käytetyin merkki.

Kolmannesta ulkoa Downshifterin perässä maalisuoralla ulommas noussut Off Course seurasi kolmanneksi. Kun karsintoja ajetaan kaikkiaan viisi, kaksi finaalipaikkaa arvotaan kolmanneksi sijoittuneiden kesken.

Lähtösuoralla laukannut Rallston seuraili taustalla sisärataa, tuli kiertelemättä ja spurttasi loppuhetkillä kärkihevosten tuntumaan neljänneksi. Myös alussa taustalle pakitellut Lush Life ja heti alussa hännille jättäytynyt Makemake kirivät vahvasti loppua. Toiseksi viimeisessä kaarteessa neljännestä ulkoa hyökänneen Can't Buy Me Loven kiri tyrehtyi jo takasuoralla.

Toto5-4: Cartivet Meetingin karsinnan suosikki Whogonow sai matkalla painetta Just A Flirtiltä, mutta kesti sen hienosti ja voitti varmasti ennätyksellään 13,0a/2100 metriä.

"Silloin kun tämä on hyvä, tämä on aika hyvä", ohjastaja Janne Lukkari painotti. "Rinnalla ollut valjakko määräsi kyllä tahdin. Me oltaisiin voitu ajaa paljon hiljempaa, mutta en missään nimessä halunnut antaa keuloja pois ja vähän turhan reippaaksi vauhti meni, mutta hevonen on aika hyvä."

Pierino Poverinin kanssa 5-vuotiaan oriin kasvattanut ja tämän sekä Risto Mäläskän kanssa sen omistava Mikko Koivu vastaa valmennuksesta.

Kärjestä hieman jääneenä kolmantena hevosena toisen radan jonossa matkannut Kitzune G.G. eteni loppukaarteessa kärkiryhmään, käänsi heti kiriin ja puristi toiseksi ennen voittajaa seurannutta Il Funny Litä. Just A Flirt piti neljänneksi.

Toto5-5: Elina Laakkosen reissu Savoon poiki vielä kolmannenkin voiton, kun El Dirtyman kiri päätöspuolikkaalla toisesta ulkoa ratkaisuhetket parhaiten.

Hannu Torvinen täydensi samalla kypärätemppunsa toiseksi eniten pelatulla El Dirtymanilla, joka teki 2100 metrillä ajan 14,6a.

"Iso hevonen ja kaikin puolin sellainen, että pystyy hyvänä päivänä voittamaan koviakin hevosia. Totta kai lähdöt on tosi kovia ja kaiken pitää mennä putkeen, ettei ole voittoja tullut, mutta kiva, kun sai onnistumisen tänään", Hannu Torvinen jutteli.

Alusta asti johtanut suosikki Surprise Leader tuli myös hyvin, mutta joutui tyytymään toiseen sijaan ennen perästään vapaasti tullutta Lemon Breezeriä.

Tiukassa kiihdytyksessä kärjen tuntumassa rinnakkain kaarteeseen menneet Honorary Consul ja Herrera Boko pilasivat laukkaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi