Tapio Perttunen ajoi Taseen Tähdellä jo illan toisen voittonsa.
Tapio Perttunen ajoi Taseen Tähdellä jo illan toisen voittonsa.Arkistokuva: Jarno Unkuri

Taseen Tähti veti 4-vuotislähtöä alusta loppuun

Kouvolan torstairavien rivin aloittanut nelivuotiaiden suomenhevosten tasoitus pysyi Tapio Perttusen ajaman Taseen Tähden hallinnassa.

Toto5-1: Uransa lokakuussa voitolla avannut Taseen Tähti kilpaili nyt neljännen kerran, ja täysosuma oli toinen. Se painui voltin kakkospaikalta heti johtoon, tiivisti tahtia toisella kierroksella ja varmisti voiton tähtivauhtisella lopetuksella.

"Tämä on ihan kehittyvä hevonen", valmentaja Seppo Suuronen kehaisi. "Sillä on vähän sellaisia kasvukipuja vielä eikä se ole vielä valmis ja harvakseltaan starttaillaan, mutta kyllä tästä ihan pikkuodotuksia on."

Kolmanneksi eniten pelattu Taseen Tähti kirjautti 2100 metrillä ennätyksensä 33,1.

Toisessa kaarteessa neljänneltä sijalta toiselle radalle ilman vetoapua noussut Midas tuli myös vahvasti ja puristi kiihtyneessä vauhdissa voittajan tuntumaan.

Midasta pitkään seurannut Stipori ei pysynyt lopussa enää mukana, mutta kesti kolmanneksi ennen 80 metrin pakilta startannutta suosikki Nevan Neitoa, joka eteni kierros jäljellä neljänteen ulos ja käänsi siitä kiriin takasuoran alussa.

Toto5-2: Keskenään melko tasaisesti merkitty pelatuin kolmikko valloitti totosijat. Ansaitun voiton nappasi niistä niukasti vähiten pelattu Three Dee Nodo.

Juha Utala ajoi Kaisa Räisäsen 5-vuotiaalla ruunalla pitkän kirin, joka alkoi päätöskierroksen käynnistyessä neljännestä parista. Three Dee Nodo eteni hyvin, pääsi keulaan ennen loppukaarretta ja piti kirivaiheessa hänniltä perässä tulleen suosikki Blue Flashin varmasti takana.

"Tämä tuli Ypäjän huutokaupasta yksivuotiaana pohjahinnalla, että oli kiva löytö", Kaisa Räisänen iloitsi. "Hevonen on vahva ja tosi hyväpäinen, että on kyllä aina tullut rehdisti maaliin starteissa. Se ei turhia stressaile täällä raveissa muuten ja tekee työt silloin kun pitää. Tämä on lähtönä sopivampi, mitä muutamia edellisiä on ollut, mutta ei näitä ikinä uskalla liikaa odottaa."

Three Dee Nodo ravasi 2100 metriä aikaan 16,3a. Blue Flash oli tuntumassa toinen, mutta muihin syntyi eroa.

Reippaassa avauksessa lopulta johtopaikan hakenut Hazelhen Hemera ei pystynyt viimeisellä takasuoralla vastaamaan kaksikolle, mutta kesti niistä jääneenä kolmanneksi.

Toto5-3: Lyhyessä ryhmässä nähtiin räväkkä kympin pintaan sujunut avaus, jossa Shameless eteni kaarteen jälkeen Finest Chocolaten ohi johtoon.

Selvä suosikki Massive Clout pääsi hyviin asemiin toiseen pariin ulos, josta se iski takasuoran lopulla ja eteni loppukaarteen puolivälin jälkeen Shamelessin kantaan, mutta ohi ei ollut asiaa.

"Viime juoksujen perusteella voitto yllätti, kun hevonen on ollut nihkeä, mutta se on juossut takaa ja se on sieltä sellainen, että se ei mielellään ohittele hevosia. Tänään oli jo ennakkoon omistajan kanssa puhetta, että rohkeasti ajetaan ja koitetaan keulaan", Kimmo Kuusiston suojattia ajanut Antti Teivainen selvitti. "Se oli sitten koko ajan hyvin ohjilla ja hyvä veto oli päällä. Tänään oli loppupelissä suht helppokin se voitto."

Neljänneksi eniten pelattu Shameless pystyi maltillisen toisen puolikkaan jälkeen kiristämään tahtia vielä lopussa ja kirjautti 1600 metrillä ajan 13,8a.

Massive Clout tuli onnistuneen juoksun jälkeen hyvin perille, mutta joutui tyytymään jälleen totosijaan. Finest Chocolate piti kaksikosta jääneenä kolmanneksi.

Toto5-4: Tiukassa kiihdytyksessä sisältä johtopaikan pitänyt News Point veti maaliin asti, mutta jo alussa sitä haastanut ja kaarteessa selkään pudottanut Marshall Maurice puristi lopussakin lähes täysin rinnalle.

"Loppujen lopuksi sain pidettyä keulat helpostikin, että siinä ei ollut niin tiukkaa, mutta lopussa oli", Pia Huusarin valmennettavaa ajanut Ari Moilanen huokaisi. "Tämä on tosi nopea ja ravivarma ja helppo hevonen ajaa, mutta vähän heittelee noi esitykset. Viimekertaiseen verrattuna tämä oli nyt 50 parempi. Lämmityksessä se tuntuu aina hyvältä, mutta ei oikein tiedä, miten se sitten suorittaa kilpailussa."

Vajaa 800 metriä ennen maalia neljännestä parista selässä kolmannelle radalle lähtenyt Mass Attack iski takasuoralla jo neljättä rataa ja pääsi loppukaarteeseen mentäessä edellä olleen vastustajan ohi. Se joutui kiertämään kaarteen kuitenkin vielä ulkona ja putosi kärkiparin kyydistä, mutta piti niistä jääneenä kolmanneksi.

Ensimmäisellä takasuoralla toisesta ulkoa kuolemanpaikalle kiertänyt suosikki Ripasso Classico antoi selvästi periksi.

Toto5-5: Lähes 44-prosenttisesti merkitty päätöskohteen suosikki Adrienne's Ami oli kohteiden pelatuin hevonen. Se piti sisältä varmasti johtopaikan, mutta veti tapansa mukaan innokkaasti ja ensimmäinen kierros taittui 1.14:n lukemiin.

Toisen radan jonossa kolmantena matkannut Delightful Moment hyökkäsi viimeisen takasuoran alkupuolella ja eteni nopeasti kärkihevosen kupeelle. Tällä oli kuitenkin vielä yliote, kun se kompuroi laukalle maalisuoralle tultaessa. Delightful Moment jatkoi sen jälkeen selvään voittoon.

"Rata on kyllä tosi hyvä, ja se on tämän hevosen kohdalla tärkeä homma, kun se on niin isoliikkeinen", valmentaja Isto Kuisma tähdensi. "Ajattelinkin, että tulee vauhtijuoksu, niin se sopi kyllä myös meille. Välillä tuntuu, että sillä heittelee tuo psyykkinen puoli aika paljon. Toivotaan, että tästä tuli sellainen välivuosi ja jatketaan ensi vuonna. Vauhtia sillä on ihan älyttömästi, ja on sillä vauhtikestävyyttäkin."

Jukka Torvinen ajoi Delightful Momentia, joka oli neljänneksi eniten pelattu kilpailija ja teki 2100 metrillä ajan 16,2a.

Muut totosijat menivät lopulta hevosille, jotka pysyttelivät pitkään takajoukoissa ja säästivät voimansa loppusuoran kiriin. Sisällä viidentenä matkannut Leemark's Felix kiri loppuhetket uloimpana parhaiten ja ehti melkein tasoihin voittajan kanssa toiseksi. Sen sisäpuolella kirinyt Hippo Hope kipusi kolmanneksi.

Divon juoksu epäonnistui pahoin, kun se juuttui parijonon ulkopuolelle ja pakitti vasta viimeisen kierroksen alkupuolella taustalle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi