Santtu Raitalan ajama Atupem kiri takaa hurjasti ja selätti johtaneen Run For Royaltyn.
Santtu Raitalan ajama Atupem kiri takaa hurjasti ja selätti johtaneen Run For Royaltyn.Kuva: Roosa Lindholm

Tauolta palannut Atupem loisti Suur-Hollola-ajon ensimmäisessä välierässä

Ravilauantain päälähdöt ajettiin Lahden Jokimaalla Toto75-kierroksen kohteina 2-4. Atupem aloitti välierät väkevällä esityksellä.

Toto75-1: Ennen välieriä ajettiin pääpelin avauskohde, jossa suosikki A.T. Veeti teki kärjen rinnalta taas rehdin juoksun, mutta Välkyn Tuisku selätti sen 20,5-vauhtisessa lopetuksessa.

Takarivistä lähtenyt Välkyn Tuisku juoksi kolmannessa parissa ulkona, josta mahtui noin 800 metriä ennen maalia nousemaan etusuoralla kolmannelle radalle lähteneen Sheikin perään. Välkyn Tuisku iski puoli kierrosta myöhemmin vielä ulommas ja tuli parhaiten.

"Hevonen oli mainio viimeksi, ja olin toiveikas, mutta lähtöpaikka oli meille vähän huono, kun se on nopea startista kuitenkin", Kimmo Taipale aloitti. "Kaikki meni hyvin. Loppukaarteessa oli kaikki paineet tallella, ja olin kyllä luottavainen, että pystytään voittamaan. Tuisku on palalla hyvä, ja mun mielestä se on nyt tosi kovassa kunnossa."

Yrjö Kettusen omistama 12-vuotias Välkyn Tuisku on kilpaillut tämän kauden Kimmo Taipaleen käsissä. Se on parantanut ja saavutti vuoden ensimmäisen voittonsa toiseksi pelatuimpana tuloksella 23,4a/2140 metriä.

A.T. Veeti oli hyvä toinen vain vähän hävinneenä. Viimeisellä takasuoralla Välkyn Tuiskun perään noussut Joriini kiri kolmanneksi, ja Sheikki oli neljäs. Nopsan Vauhti taipui keulasta.

Toto75-2: Sisältä lähtenyt Atupem ei ollut mukana kiivaimmassa kiihdytyksessä, jossa Run For Royalty valtasi johtopaikan. Santtu Raitala sai Atupemin pian toiselle radalle, kun William Birdland haparoi hieman, ja suosikin juoksupaikaksi tuli lopulta neljäs ulkona.

Run For Royalty pisteli kärjessä puolikkaan alle kympin kyytiä ja kierroksen 1.12:n lukemiin. Toista rataa juosseet hevoset nousivat etukaarteessa joukolla kirikaistalle, ja Atupem iski takasuoralla vielä ulommas.

"Takana oli hyviä hevosia, mutta toisaalta Run For Royalty oli siinä kohtaa tosi hyvän näköinen ja meni korvat kiinni ihan niin kuin imemällä viimeiseen kurviin, niin tuntui, että meidän on pakko koittaa saada sitäkin vähäsen kiinni", Santtu Raitala kuvaili tuntojaan. "Maalisuora oli sitten kivan tuntuista. Hevonen sai sata jäljellä varman otteen, ja tämä jää sen jälkeen vähän kattelemaan kaveria."

Antero Tupamäen Atupem voitti keväällä Seinäjoki Racen, mutta Göteborgissa tullut haava pakotti sen tauolle, jolta se tuli suoraan Lahteen.

"Kaikki ne mietteet, mitä oli viikon aikana ja ennen sitä, niin Antero oli kyllä tehnyt hienoa työtä ja hevonen oli tosi hyvän tuntuinen koko päivän. Tässä miellyttää kaikki, ja liikerytmi oli tänään tosi hyvää lämmityksestä lähtien", Raitala kehui.

Atupem ravasi 2140 metriä aikaan 12,4a. Run For Royalty oli vain niukasti hävinneenä hyvä toinen. William Birdland nousi taustalta Atupemin vanavedessä kolmanneksi ennen kärjen takaa jäänyttä Golda Parisia, joka selvisi neljäntenä loppukilpailuun. Gloria Web ei pystynyt nousemaan hänniltä kärkitaistoon.

Toto75-3: Kohteiden pankki Hachiko De Veluwe oli kaiken luottamuksen arvoinen. Se lähti auton takaa lujaa, eteni kaarteen jälkeen Willow Priden edelle keulaan ja hallitsi mielin määrin.

Alku oli vauhdikas, sen jälkeen mentiin kierros rauhassa ja loppu tultiin alun tavoin selvästi alle kympin lukemiin. Koko matkalle ajaksi tuli 12,8a. Kilpailu oli 5-vuotiaalle Hachikolle kauden toinen. Alkuerässä se ravasi saman matkan ennätykseensä 12,2a.

"Hevonen oli mennyt eteenpäin viime startista, ja ratakin oli tänään paljon parempi", Timo Nurmoksen valmennettavaa ajanut Jorma Kontio kehui. "Viimeksi oli eka startti tänä vuonna treenin jälkeen, ja sai sen yhden lähdön, niin meni heti pykälän eteenpäin. Aika reippaasti lähdettiin, ja lopetti myös. Hevonen oli hyvän tuntuinen koko matkan. Hyvät odotukset on huomiselle. Tämä on nouseva hyvä hevonen. Finaali on tietenkin kova, mutta tämä on tulevaisuuden hevonen ja uskotaan omaan."

Toista rataa tasaisesti tullut Cameron Evo jatkoi toisessa kaarteessa toisessa ulkona, kun Top Of The World nousi sisältä kuolemanpaikalle. Cameron Evo joutui lähtemään jo seuraavassa kaarteessa kolmannelle radalle, mutta se kiri vahvasti maaliin asti ja nousi lähimmäs voittajaa.

Top Of The World oli kolmas ennen Edward Alea, joka pääsi kolmannesta sisältä vapaasti ulos.

Toto75-4: Viime vuoden voittaja Ranch Kelly kukisti suosikki Benjamin Evon tasaväkisessä kiritaistossa. Se sai myös paremman juoksun, kun pääsi ensimmäisen kaarteen jälkeen kolmannelta radalta toiselle radalle eikä sisältä ulos noussut Benjamin Evo saanut edessä johtopaikkaa Lexus Dreamilta.

"Meidän kannalta hyvä, että saatiin selkäjuoksu", Hannu Torvinen myönsi. "Nyt saatiin startti alle, ja ainakaan viime vuonna se ei ollut millänsäkään siitä. Ravi ei ollut ehkä ihan täydellistä, mutta ehkä se korjaantuu huomiselle ja aika hyvin se menee tuollakin tyylillä."

Anne Luttinen otti voiton positiivisena yllätyksenä: "Lähdin sillai rennommin ja maltillisemmin, ja tulos oli mahtava yllätys. Maanantain hiitillä hevonen oli kuitenkin hyvän tuntuinen, ja sillä lailla lähdin luottavaisena. Nyt mennään samalla tavalla kuin Atupem. Katsotaan ensin, että onko neljä jalkaa tallessa illalla, ja sitten päästetään laitumelle joksikin aikaa."

Päätöspuolikas taittui niukasti alle kymppiä, ja voittoajaksi kirjattiin 12,4a. Sue's Photo seurasi kolmannesta ulkoa hieman jääneenä kolmanneksi ennen Lexus Dreamia, joka antoi maalisuoralla vähän periksi.

Toto75-5: Isoimmalla numerolla 15 tamman ryhmälähtöön lähtenyt Her Royal Highness jäi automaattisesti takajoukkoihin, josta se lähti jo puolimatkassa kolmannelle radalle. Stonecapes Queila nousi seuraavassa kaarteessa kolmannesta ulkoa vetämään kirikaistan jonoa ja etenikin hyvin.

Viimeisen kaarteen lopulla vapaalle radalle iskenyt Her Royal Highness tuli maalisuoran selvästi parhaiten ja voitti neljänneksi pelattuna ajalla 14,0a/2140 metriä.

"Ajattelin, että lähdetään hyvissä ajoin sillai, ettei kaikki hevoset lähde siihen eteen", Tiina Poikolaisen valmentamaa kuusivuotiasta ajanut Jukka Torvinen kertasi. "Saatiin hyvä vetoapu, ja loppu oli helppoa. Tämä on kyllä oikeasti superhyvä tamma. Jossakin vaiheessa, kun tämä oikein muotoutuu kohdalleen ja kaikki muutenkin menee hyvin, niin tästä on pitkästä aikaa näihin Suomen tammalähtöihin ja miksei muihinkin juoksija."

Lähdön suuri suosikki Surprise Rose selvisi varovaisen alun jälkeen neljänteen ulos, josta se iski toisen kaarteen alussa eteenpäin. Se pääsi etenemään kierroksen jälkeen johtoon asti, muttei jaksanut lopussa vastata Her Royal Highnessille ja joutui tyytymään kakkossijaan. Stonecapes Queila oli kolmas ennen Wall In Carlinaa, joka luovutti puolimatkassa johtopaikan suosikille ja sai tulla lopussa aika lailla vapaasti.

Toto75-6: Viimeiselle takasuoralle mentäessä neljännestä ulkoa hyökännyt Pajas Face leiskautti terävästi kärkikuvioihin. Toista rataa ilman vetoapua taivaltanut suosikki T.Rex kiihdytti samaan aikaan keulaan, ja Pajas Face jatkoi sen rinnalla, josta Tommi Kylliäisen ajama yllättäjä puristi 10,5-lopetuksessa kohtalaisen varmasti edelle.

Tämän kauden Suomessa kilpaillut 7-vuotias Pajas Face saavutti ensimmäisen voittonsa uudessa kotimaassaan kahdeksannella yrityksellä. Matias Salon valmentama ruuna oli kuudenneksi eniten pelattu ja teki 2140 metrillä ajan 13,0a.

"En ole ennen hevosta ajanut, mutta näin viime lähdön ja minusta se teki hyvän juoksun siinä", Tommi Kylliäinen kertoi. "Hevonen lähti takasuoralla vähän liiankin kovaa. Olisin halunnut selän eteen, mutta hyvin se tuli maaliin saakka."

T.Rex piti toiseksi ennen Pajas Facea sekä matkalla että kirissä seurannutta Grant Bokoa. Toisessa ulkona matkannut Big Man Ev ei pysynyt päätösvaiheessa vauhdin kiihtyessä enää mukana, mutta seurasi kärkikolmikosta jääneenä neljänneksi. Shadow Woodland taipui keulasta.

Toto75-7: Kolmatta rataa kiertänyt Obrigado pääsi ensimmäisellä takasuoralla kuolemanpaikalle, painui kierrosta myöhemmin kärkeen ja taisteli 1.11-lopetuksessa niukkaan voittoon.

"Heti näki, ettei päästä keulaan, ja ajoin vaan tasaisesti kuolemanpaikalle", Tomi Haapio kertasi. "Siihen kun pääsee sopivasti ajamaan, niin se ei maksa, ja rehti hevonen, niin siitä on ihan hyväkin ajaa. Juiceman hyökkäsi sitten tosi hyvin rinnalle, mutta tunsi, että ruuna lähtee vastaamaan uudestaan, ja se kääntyi meidän eduksi tuossa 50 metriä ennen maalia."

Birgitta Lappeteläisen valmentama 6-vuotias Obrigado saavutti kauden kolmannen voittonsa ajalla 13,8a/2140 metriä. Se oli tasaisesti pelatussa lähdössä neljänneksi käytetyin merkki.

Toisesta ulkoa kiertelemättä tullut Juiceman sai jo yliotteen, mutta joutui lopulta tyytymään täpärästi hävinneenä kakkoseen.

Keulasta taipuneen Grainfield Acen takaa sujuvasti irti päässyt Real Red kiri kolmanneksi.

Juicemanin takaa loppukaarteessa kiriin kääntänyt Exuberance ei pystynyt osallistumaan kärkikamppailuun ja antoi viimeisellä satasella vielä selvästi periksi. Niukka suosikki Le Gross Bill joutui pakittelemaan alkuvaiheessa hännille, josta tehtävä oli kärkisijoja ajatellen toivoton.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi