Kuvituskuva
Kuvituskuva

Terno Grönstrand kiersi Mr Money Robberin kanssa kaikki vastustajat

Seinäjoen perjantainelkku alkoi kokelasohjastajille suunnatun Wahlsten Tie Tähtiin 2019 -kilpailun osalähdöllä, jossa isoimmalla numerolla startannut Mr Money Robber kiersi väkivahvalla esityksellä ykköseksi.

Toto4-1: Toisen kaarteen jälkeen taustalta reissuun lähtenyt Mr Money Robber ajautui hetkeksi neljännelle radalle, jatkoi pian kolmatta rataa ilman vetoapua ja eteni viimeisellä takasuoralla kuolemanpaikalle, josta jyräsi lopulta varmaan voittoon.

Kolmanneksi eniten pelattu Mr Money Robber ravasi 2100 metrillä ennätyksensä 16,3a. Marika Riihimäen 6-vuotiasta ruunaa ajoi 23-vuotias Terno Grönstrand, jolle täysosuma oli kaikkiaan neljäs. Edellisestä ehti kulua viitisen vuotta.

"Tiesin hevosen, että se kestää kiertää, niin ajoin rohkeasti eteenpäin", Terno Grönstrand perusteli taktiikkaansa. "Ite laitoin Facebookissa viestiä Marikalle ja kysyin, että voisiko tällainen olla mahdollista, ja iso kiitos Marikalle, että antoi tällaisen luottamuksen."

Toisessa parissa ulkona matkannut Micro Queen nousi toiseksi viimeisessä Mr Money Robberin perään kolmannelle radalle, jatkoi takasuoralla ilman vetoapua ja puristi voittajaa uhkaamatta toiseksi.

Etusuoralla kolmannesta parista iskenyt Real Arch leiskautti saman tien keulaan, muttei jaksanut pitää samaa tahtia ja putosi kolmanneksi.

Lähdön suosikki Feeling Classy käänsi puolimatkassa neljännestä ulkoa tiukasti kirikaistalle, muttei edennyt yhtään ja laukkasi etukaarteessa.

Toto4-2: Kohteiden pelatuin hevonen Råger selvisi paikkojen ratkettua neljänteen pariin ulos, josta se nousi viimeiselle takasuoralle mentäessä edellä menneen Hipatsun perässä kolmannelle radalle.

Se sai hyvää vetoapua maalisuoralle asti ja ratkaisi 24,5-lopetuksessa sitten varmoin ottein. Jouni Miettiselle viime kuussa siirtynyt 7-vuotias ori on voittanut molemmat starttinsa uusissa käsissä. Ajaksi kirjattiin 26,1a/2100 metriä.

"Råger on aloittanut kyllä hyvin Jounilla", ohjastaja Esa Holopainen kehaisi. "Tämä on ollut tosi lahjakas hevonen nuoresta lähtien, ja on kiva nähdä, mihin tämä kehittyy. Tästä voi Jouni kyllä saada ihan ykkössarjan hevosen vielä. Tämä oli tuossa välillä turhankin hätäinen, mutta nyt se on tasaantunut ja varmistunut tosi hyvin."

Takasuoran alussa toisesta ulkoa hyökännyt Aronin Muisto painui loppukaarteessa keulaan ja piti Rågeria lukuun ottamatta muut takanaan. Hipatsu puristi sen tuntumaan kolmanneksi selvästi ennen muita.

Toto4-3: Peleissä erottuneet Feeling Dream ja Boy Named Sue olivat muita etevämpiä myös radalla.

Suosikiksi luotettu Feeling Dream voitti, vaikka kiihdytysvaihe ei mennyt putkeen. Se meni kaarteeseen neljättä rataa, josta pääsi kaarteessa pudottamaan parijonoon kolmanteen ulos.

Sisältä johtopaikan pitänyt Boy Named Sue pisteli avauksen kympin lukemiin, ja täysi kierros taittui aikaan 13,0. Se tiivisti siinä vaiheessa jo uudestaan tahtia, kun Feeling Dream oli aloittanut kirinsä takasuoran alussa.

Feeling Dream eteni nopeasti toiseksi, ajoi Boy Named Suen kiinni ja jyräsi maalisuoralla valjakonmitan edelle.

Lähtö oli päivällä lounasraveissa käynnistyneen Kaustinen vs. Seinäjoki -ohjastajaottelun osalähtö, ja seinäjokelaiset vankistivat asemiaan kärjessä. Jouko Paavolan valmentamaa Feeling Dreamia ajoi Hannu Hietanen, ja tämän kauden ensimmäisen tappion kokenutta Boy Named Sueta ohjasti Juha Länsimäki.

"Koitettiin ulkoa lähteä, mutta ei onnistuttu ekoilla askeleilla olla siinä liikkeellä, niin jäätiin ulos, mutta saatiin sitten kuitenkin hyvä juoksu", Hannu Hietanen kertasi. "Feeling Dream juoksee kyllä tosi helposti. Se meni nyt hyvän ajan, ja pallot jäi korviin."

M.T. Kopitar kipusi neljännestä ulkoa Feeling Dreamin vanavedessä kolmanneksi.

Takarivistä läpi päässyt Rainbow Highlight eteni kaarteessa kolmannelta radalta kuolemanpaikalle, josta antoi varhain periksi.

Toto4-4: Wicasa Sioux täydensi suosikkipitoisen rivin. Se kukisti Cutthecrapin, vaikka tämä pääsi kiertämään avauspuolikkaalla sujuvasti johtoon ja sai vetää toisen puolikkaan täysin rauhassa.

Kati Lindsbergin valmentamaa Wicasa Siouxia ajanut Mika Forss kiersi toisen kaarteen aikana neljännestä parista kuolemanpaikalle, pääsi loppukaarteessa pudottamaan keulahevosen taakse ja kannusti suoralla edelle. Voittoajaksi tuli 14,5a/2100 metriä.

"Kyllä pitää haukkoa henkeä, että mikä ihme tähän hevoseen on tullut", Mika Forss ihasteli. "Vauhti oli tosi rauhallista. Täällä on kyllä pitkät kurvit, enkä ollut varma, päästäänkö johtavan rinnalle sovinnolla. Päästiin sinne, ja sitten viimeinen tuhat tosiaan tasaisen kovaa. Viimeisessä kaarteessa oli vähän sellaista taktista ajamista, kun tunsin kaverin. Jos mä oon koko ajan siinä korvalla, se vastaa tosi sitkeästi, mutta pääsin lähtemään vähän siitä korvalta pois ja sitten käänsin siellä selässä noi laput, niin tuli kyllä hienosti. Ja jos oikein katsoin, alta 12 koko viimeinen rinki."

Neljännestä parista vahvasti kirinyt Crystal Bay nousi kärkikaksikolle selvästi hävinneenä kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi