Thai Profitin ja Santtu Raitalan voittama Talvimalja kilpailtiin nimensä mukaisissa sääoloissa. Kuva: Anu Leppänen.
Thai Profitin ja Santtu Raitalan voittama Talvimalja kilpailtiin nimensä mukaisissa sääoloissa. Kuva: Anu Leppänen.

Thai Profit kukisti Don Williamsin Talvimaljassa – ”Ihan helposti se kumminkin tuli”

Vermon viime vuoden voitokkain hevonen Thai Profit hallitsi lauantaina pääradalla Kavioliigan osakilpailuna ajettua Talvimaljaa vuoden ensimmäisellä Toto75-kierroksella.

Kiihdytyksessä Thai Profit rattaillaan Santtu Raitala oli terävänä ja haki sukkelasti johtopaikan. Valmentaja Kimmo Ahola arveli, että lähtökiihdytykseen terävyys löytyi jenkkikärryistä, jotka hevosella oli Suomessa perässä toista kertaa. Edellisen kerran niillä ajettiin Finlandia-ajossa.

Moni seurasi, miten Don Williams kiihdyttää sisäradalta, ja Ari Moilanen nostikin oriin mahdollisimman pian sisältä toiselle radalle. Kolmas rata oli alkuun tiuhaan miehitetty, mutta jo toisessa kaarteessa Don Williams ilmestyi Thai Profitin rinnalle. Avauskierros juostiin 13,6-tahtia.

Hevosurheilun elokuun Kuukauden hevonen Thai Profit juoksi keulassa rinnallaan kesäkuun Kuukauden hevonen Don Williams.

”Tilanne ei näyttänyt kovin hyvältä, kun Don Williams niin äkkiä pääsi rinnalle”, saarijärveläisvalmentaja Kimmo Ahola arvioi lähdön jälkeen tallialueella.

9-vuotias ruuna osoittautui hieman alle 13-vauhtisella kirituhannella terhakammaksi kuin 8-vuotias ori ja erkani maalisuoralla lähdön pelatuimmalta. Thai Profit tienasi kymppitonnin tuloksella 13,1a/2120 metriä, kun Don Williams juoksi kakkoseksi ajalla 13,3a. Hazelhen Hermes nousi neljännestä ulkoparista kolmanneksi.

”Ihan helposti se kumminkin tuli”, norjalaissyntyisen Thai Profitin myös omistava Ahola totesi voitosta ja arveli, että parantamisen varaakin on.

”Voi se vielä vähän kehittyä. Seuraavan kerran on tarkoitus kilpailla kahden viikon päästä Tampereella.”

Thai Profitin parhaaksi puoleksi Ahola nimesi rauhallisuuden.

”Se tekee sen mitä pyydetään. Se on niin kiltti eikä kotona tunnu miltään erikoiselta hevoselta.”

Voiton ajanut Santtu Raitala arvioi 103. kilpailunsa juossutta Thai Profitia Vermossa erittäin motivoituneeksi.

”Se irtosi tosi kivan tuntuisesti. Normaalisti se ei ole ihan kauheasti tehnyt eroa muihin, mutta nyt teki hyvin eroakin ja irtosi hienoon voittoon”, Raitala katsoi varikolla.

Lämminveristen enintään 110 000 euroa tienanneiden ryhmäajossa voittoon kiri tahdit taanneen Luxorious Lordin takaa 10-vuotias Juiceman. Harri Koivusen valmennettavaa ajoi taiten Jarmo Saarela.

Konkarivalmentaja Koivunen arvioi TotoTV-lähetyksessä, että pienemmällä loukkaantumishistorialla Juiceman olisi kultadivisioonalainen. Lauantaina se olisi tarkoittanut Talvimaljassa starttaamista.

Forssalainen Ville Pakkanen omistaa Juicemanin yhdessä isänsä Raunon kanssa.

”Isäukko ei taida maljaa ottaa, mutta ehkä minä sitten”, urheilutarvikkeiden maahantuoja Ville Pakkanen kommentoi lomaltaan Pyhätunturilta. ”Kun lähdettiin rinteeseen, Vermossa oli kesäkeli, mutta tulikin talvi siinä välissä. Kun hevonen noin hyvän juoksun sai, ajattelin, että kyllä se voittaa.”

Ville Pakkanen luonnehti, että hevosia heillä on ollut aina, aikanaan samaan aikaan 11 hevosta. Heidän tiloissaan toimii hevosten kuntoutusyksikkö Hummala Wellness.

Juicemania voi perustellusti luonnehtia hevoseksi, joka on tullut aina uudestaan ja uudestaan menestymään kilparadoille loukkaantumistenkin jälkeen.

”Isäukko on aina vaan halunnut, että jatketaan ja paikkaa paikan päälle on laitettu, on se niistä (loukkaantumisista) toipunut. Hevonen on antanut hienoja hetkiä, vaikka isommat kilpailut ovat menneet reisille.”

Vuoden ensimmäisen Toto75-kierroksen voittajiin kuuluivat myös Dickson Shadow, Pöylefanten, Astrum, Brisenda ja Arkenttiina.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi