Kimmo Ahola ja Santtu Raitala tyytyväisinä Thai Profitin vieressä.
Kimmo Ahola ja Santtu Raitala tyytyväisinä Thai Profitin vieressä.Kuva: Anu Leppänen

Thai Profit sooloili mailin aikaan 10,8a

Mikkelin vauhtiviikonlopun avauspäivän pääpeli käynnistyi lämminveristen ykkösdivarin karsinnalla, jota koko kierroksen suurin suosikki Thai Profit hallitsi alusta loppuun.

Toto75-1: Voitto ei ollut käytännössä uhattuna missään vaiheessa, kun Thai Profit piti viereltä kiihdyttäneen William Pinen alussa varmasti ulkopuolellaan ja vauhti pysyi kaiken aikaa kympin tuntumassa.

"Hevonen oli tänään aivan järkyttävän hyvän tuntuinen. Voitto tuli tosi helppoon tyyliin", Santtu Raitala ylisti ajokkiaan. "Oli hyvä, että oli koko ajan hevonen vierellä. Tämä oli tosi kilpailuhenkisen tuntuinen, ja loppukurvissa oli vielä niin täydet ohjat, että tuntui, että on sitten mukava antaa sen hetken matkaa huhkia menemään, jos saataisi Thaille taas kymppialkuinen aika."

Voitto oli Kimmo Aholan 8-vuotiaalle norjalaisruunalle jo kauden kahdeksas, kun startteja on takana 15. Koko uran voittosumma nousi reiluun 134 000 euroon.

"Tuntuu että se parantaa koko ajan otteitaan", Santtu Raitala painotti. "Alkuun sitä rakennettiin tosi pitkään ja rauhallisesti, niin että hevosen kilpailumotivaatioa lähti nousemaan siitä. Nyt se motivaatio on huipussaan, ja Kimmo on tehnyt paljon asioita hevosen kanssa hienosti."

Wasa Warrior seurasi Thai Profitin takaa täyttä mahdollisuutta saamatta toiseksi, ja ensimmäisen kaarteen jälkeen neljännestä parista toiselle radalle ilman vetoapua kiertänyt Conny Sisu oli hyvä kolmas.

Toto75-2: Kylmäveristen vastaavassa lähdössä nähtiin iso yllätys, kun kuudenneksi eniten pelattu Kukan Tutu työntyi nappijuoksun päätteeksi täpärästi ensimmäisenä linjalle.

Alun johtanut Kukan Tutu jatkoi kaarteen jälkeen toisena jonossa, kun takarivistä jälleen läpi päässyt Kujanpään Jyräys eteni voimalla kärkeen.

Kujanpään Jyräys sai 1.18-aikaisen puolikkaan jälkeen vetää vähän henkeä ja tuli sitten hyvin perille, mutta loppukaarteessa toiselle radalle iskenyt Kukan Tutu puristi ratkaisuhetket hitusen paremmin.

Terho Rautiaisen valmentama 9-vuotias Kukan Tutu teki ajan 21,4a, jolla sen ennätys parani toista sekuntia. Yli vuosi sitten edellisen kerran voittanutta ruunaa ajoi Ari Moilanen, jolle ykkössija oli päivän toinen.

Kukan Tutun hoitaja Jenni Rautiainen kertoi, että hevosta oli lääkitty edellisen kilpailun jälkeen.

"Se oli kipea siinä startissa", hän selvitti. "Pikkaisen odotettiin, että se parantaisi, mutta en kyllä ikinä olisi uskonut, että pystyy voittamaan."

Takasuoran alussa kolmannesta parista hyökännyt Vapperi nousi melkein samaan rintamaan kolmanneksi.

Selvä suosikki Raggari laukkasi lähtösuoralla. Se pääsi porukan mukaan, tuli pitkään vetämättömissä selissä mutta kiri lopun ulkokautta niin hurjasti, että ehti vielä neljänneksi.

Toto75-3: Tammatähden suuri suosikki Staro Miami ei osallistunut tulisempaan kiihdytykseen, jossa Free Me piti 1.08-vauhdissa johtopaikan.

Kolmanteen pariin ulos päätynyt Staro Miami kiersi kaarteen jälkeen kärjen rinnalle, josta jyräsi alle kympin lopetuksessa ylivoimavoittoon.

Mika Forss ajoi Aripekka Pakkasen valmentamaa 5-vuotiasta Staro Miamia, joka kohenteli ennätystään yli sekunnilla lukemiin 10,2a.

"Laput jäi tänään vetämättä, mutta kun tiesin, että ollaan tosi lähellä kympin aikaa, niin ajoin vähän tulosta", Mika Forss kertasi. "Sain sen just sopivaksi ja olin jo kääntämässä kilpailusuuntaan, kun kuulutettiin, että lähtö viivästyy. Se teki meille sitten ongelmia, mikä näkyi kiihdytyksessä, mutta ei se tänään ollut näköjään ratkaiseva seikka."

Aripekka Pakkanen kertoi jo Kaustisen voiton jälkeen, että Mikkelissä pyritään saamaan kova aika, jotta Staro Miami pääsisi mukaan Solvallassa elokuussa järjestettävään tammojen EM-kilpailuun.

Loppukaarteeseen mentäessä neljännestä parista hyökännyt Stonecapes Queila kiri voittajalle selvästi hävinneenä toiseksi. Hieman taipunut Free Me kesti kolmanneksi tasapäin Stonecapes Queilan perässä kirineen Carisma Sisun kanssa.

Sisältä hitaaksi jäänyt Willow Pride laukkasikin lyhyesti ja juoksi sitten neljäntenä sisäradan jonossa, josta kiri tilaa saatuaan napakasti viidenneksi.

Toto75-4: Kylmäveristen kakkosdivarin suosikki Humiseva pääsi kaarteen jälkeen etenemään johtopaikalle, jonka piti varmasti. Ensimmäistä kertaa kengittä juossut Humiseva taittoi mailin aikaan 21,5a, jolla 9-vuotiaan ruunan ennätys parani yli kaksi sekuntia.

"Vauhtia tuli, mutta varmuutta ei ihan niinkään. Tulos oli kuitenkin toivottu", Tiina Mäkisen valmennettavaa ajanut Tero Lahtinen luonnehti.

Takasuoralla kolmannesta ulkoa sisälle lähimmäs keulahevosta päässyt Jamir seurasi vapaasti toiseksi.

Sisäradan jonossa kolmantena matkannut Kihisee pääsi kiertämään takasuoralla edestä taipuneen Warun, palasi takaisin sisälle ja seurasi edellisten tuntumassa kolmanneksi.

Toisesta ulkoa loppukaarteen alussa kiriin kääntänyt Lakuri ei pystynyt parantamaan.

Toto75-5: Mika Forss ampui maaliin myös toisen rankkarinsa, kun perheen osin omistama In Royalty Boko pyyhkäisi mailin hurjasti 10,5a.

"Se on tosi nopea startista. Totta kai tänään piti lähteä kovaa, ettei pääse mitään yllätystä käymään, mutta heti tunsi, ettei sieltä kukaan kerkiä edelle", Mika Forss kuvaili kiihdytystä. "Lopussa täytyi koittaa pitää järkeä, vaikka tarkoitus tietysti, kun tänne Mikkeliin on tultu ja olosuhteet on hyvät, niin koittaa aikaakin samalla ajaa, mutta kyllä tuo viimeinen 400 metriä ajettiin pelkkää voittoa. Molemmat narut jäi käyttämättä."

Mika Forss hankki In Royalty Bokon viime vuoden lopulla Tuomas Korvenojalta ja otti siihen mukaan ystäviään.

"Olen ajanut tällä muistaakseni 3-vuotiaana kerran ja 4-vuotiaana vissiin kaksi kertaa. Tykkäsin kovin siitä, ja kun Tuomaksella on tapana, että jos ne hevoset eivät tyydytä nelivuotiskauden loppuun mennessä, niin se hukkaa niitä, ja sillai tämmöinen päästiin ostamaan. Pitkään on tunnettu näitä ihmisiä ja on aina pyöritelty, että porukassa on kiva omistaa hevosta. Nämä on innokkaita kavereita, ja oli helppo kysyä, että lähdettekö mukaan, kun ostin tämmöisen hevosen."

Takarivistä suursuosikin selän pitänyt Fast Time seurasi lähituntumassa maaliin asti, ja ensimmäisen kaarteen alussa kolmanteen sisälle puikannut Ronzon Face nappasi viimeisen totosijan.

Deangelo jäi kiertämään toista rataa ilman vetoapua, josta antoi vähän periksi.

Toto75-6: Toisesta ulkoa loppukaarteessa iskeneestä Evartista tuli superjuoksija, kun se voitti Suurmestaruuden ajalla 19,4a. Tulos on rataennätys kylmäverisille.

Santtu Raitala ajoi Antti Ojanperän valmentamaa Evarttia, joka oli melko tasaisesti pelatun lähdön suosikki.

Kilpailusta lisää erillisessä jutussa.

Toto75-7: Samat taustavoimat juhlivat myös päätöskohteessa, kun toiseksi eniten merkitty Main Stage kiri 2600 metrillä voittoon ajalla 14,1a.

Alussa laukanneen Skyfall Shinen viereltä johtoon avannut Il Funny Li luovutti paikan kaarteessa Main Stagelle. Truedream A.F. lähti uloimpaa vauhdikkaasti, mutta se kadotti raviaan ennen kaarretta ja jäi näin kolmannelle radalle, josta ajoi lopulta eteenpäin ja aina keulaan asti etusuoralla.

Truedream A.F. piti tempon tasaisen hyvänä. Main Stage pääsi loppukaarteessa sujuvasti kiriin ja käytti tilaisuutensa tehokkaasti.

"Mikan hevonen oli ihan älyttömän ahkeran näköinen meidän rinnalla, ja tuli sellainen olo, että vaikka antaa keulan, on iso todennäköisyys, että sieltä saa siitä huolimatta tilaa, ja kummankin lähtö ei mene siinä kohtaa pilalle", Santtu Raitala kertasi.

"Saman tien kun näki, että rako tulee ja käänsi hevosen toiselle radalle, tunsi kyllä että se ilman muuta tulee ohi. Eikä se ollut maalissakaan aivan kaikkensa antanut."

Truedream A.F. piti toiseksi. Alun erheensä hienosti paikannut Skyfall Shine spurttasi kolmanneksi.

Lähdön suosikki Indyana Joness kiersi puolimatkan jälkeen kolmannesta parista toiseen ulos, josta ei jaksanut lopussa enää parantaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi