Special Envoy U.S. tarjosi Tir Du Cauxille lopulta vetoapua sekä parhaan vastuksen.
Special Envoy U.S. tarjosi Tir Du Cauxille lopulta vetoapua sekä parhaan vastuksen.Kuva: Terhi Piispa-Helisten

Tir Du Caux on voittanut kaikkina yhdeksänä kilpailukautenaan

Porukan tiivistyttyä asemat toisesta parista ulkoa saanut Tir Du Caux oli väkevin Mikkelin Toto75-kierroksen päättäneessä kultadivisioonan karsinnassa.

Suosikiksi luotettu Regent Zet eteni vaativasti johtaneen Ranch Newmanin rinnalle, mutta kärkipaikka ei irronnut reilusti alle kympin avauksessa ja Hannu Torvinen käänsi ajokkinsa keulahevosen taakse.

Tahti rauhoittui tuntuvasti, ja Tapio Perttunen teki omansa ratkaisunsa. Sisällä neljäntenä seurannut Special Envoy U.S. lähti toisen kaarteen puolivälin jälkeen vetämään toisen radan jonoa, jolloin toista rataa tasaisesti tullut Tir Du Caux sai kaipaamansa selän eteen.

Star Martini nousi samoihin aikoihin taaempaa kolmannelle radalle, mutta sillä ei ollut kaikki kunnossa ja veto hiipui varhaisessa vaiheessa. Kukaan ei tullut siten sulkemaan tietä vapauteen, ja Santtu Raitala sai odotella kirikäskyä melkein maalisuoralle asti.

"Hieno ja vaiherikas lähtö", Santtu Raitala kiteytti tapahtumat. "Tämä on siitä miellyttävä hevonen näinkin iäkkääksi ja paljon juosseeksi, että vaikka loppukurvissa monesti tuntuu, että onko sillä enää varoja, niin Tir Du Cauxilla on kyllä sellainen hieno kilpailupää, vaikka Hevosurheilun tämän viikon jutussa epäiltiinkin, voiko sellaista ollakaan."

Antti Ojanperän valmentama Ranskassa syntynyt Tir Du Caux on jo 12-vuotias. Se aloitti kilpailemisen neljävuotiaana ja on voittanut siitä lähtien joka vuosi. Ykkösiä on kertynyt kaikkiaan 38 kappaletta.

Voittajan tallikaveri Regent Zet pääsi lopullisen kärkiparin taakse ja seurasi täyttä mahdollisuutta saamatta kolmanneksi. Niin ikään sisällä matkanneet Stricker ja Zigge Silvio jäivät myös pussiin.

Toto75-kierroksen muista kohteista juttua täällä!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi