Huimariina kierteli tammalähdön voittajaksi. (arkistokuva)
Huimariina kierteli tammalähdön voittajaksi. (arkistokuva)Kuva: Anu Leppänen

Näin eteni Turun Toto76-kierros

Hevosurheilu raportoi Turun Toto76-kierroksen tapahtumat lähtö lähdöltä. Avauskohteen sankarit olivat Huimariina ja Ari Moilanen. Kierros päättyi Whole Lotta Loven voittoon.

Toto76-1: Tammalähdössä 40 metrin pakilta matkaan lähtenyt Huimariina täytti totopelaajien odotukset.

Viimeksi laukkaan sortunut juoksija pysyi Turussa koko matkan ravilla. Ari Moilanen lähti ajokillaan kolmannen kiertoon vajaa kierros juostuna. Huimariina eteni tasaisesti kohti kärkeä. Vielä maalisuoran alussa rintama oli tasainen, mutta viimeisen 100 metrin jälkeen parhaasta ei jäänyt epäselvyyttä.

"Maalisuoralla tuntui, että meillä on paljon voimia jäljellä. Ulkopuolelle kun ilmestyi hevonen, tuli ohjiin lisää painetta. Epävarmuutta ei tänään ollut, meno oli tosi varmaa", Moilanen kertoi voittajahaastattelussa.

Risto Tupamäen ohjastama Niemen Cecilia kiri lähdössä Huimariinan rinnalle ollen maalissa toinen. Mika Forssin ajokki Vieskerin Virva oli kolmas.

Toto76-2: Haastajadivisioonakarsinnassa Quick Leader ja Hannu Hietanen ohittivat alussa Pekka Korven ja Bestsellerin. Korven ajovärit kiikkuivat keulapaikalla kuitenkin pian, sillä valjakko pääsi nousemaan heti toiselle radalle kohti vetotöitä. Korpi lisäsi kaasua ja karkasi muilta hyvissä ajoin. Lopussa askel painoi, mutta etumatka riitti voittoon tuloksella 16,1a / 2100 metriä.

Tuomas Pakkasen ohjastama Little Criminal tavoitti lopussa keulahevosta, mutta ei ehtinyt ohi ennen maalilinjaa. Ossi Nurmosen treenaama Donaldinjo nappasi kolmosrahat.

Toto76-3: Kolmivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun vei odotetusti nimiinsä Free Me ja Pekka Korpi.

Valjakko eteni heti kiihdytyksessä keulaan, kun sisäpuolelta kiihdyttänyt tallikaveri Bunker Shot laukkasi. Timo Nurmoksen valmentama Gisele De Veluwe pyrki haastamaan alussa ja lopussa, mutta ohi ei ollut asiaa.

Free Me nappasi Kasvattajakruunun 25 000 euron arvoisen voiton tuloksella 15,6a / 2100 metriä.

"Kasvattajakruunun voitto merkitsee todella paljon. Pitkään on tehty töitä. Nyt tuli pientä varmuutta, että suunta on oikea. Kaikki viittaa hyvään tulevaisuuteen, mutta aina on mentävä päivä tai startti kerrallaan", Pauli Mattila omistajaportaasta kommentoi voittajahaastattelussa. 

Gisele De Veluwe oli lähdössä toinen. Kari Venäläisen ajokki Mentha kolmas.

Toto76-4: Kultadivisioonakarsinnassa Regent Zet ja Esa Holopainen lähtivät matkaan kuin tykin suusta. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun ruuna laukkasi heti keulaan päästyään.

Keulapaikan perinyt Express Duo sai vetää keulassa ensimmäisen kierroksen vain 16,0-vauhtia. Voimat säästyivät loppuun, eikä 12,0-lopetuksessa muilla ollut mitään sanomista voiton suhteen. Voitto oli Express Duon kauden kolmas.

Suomessa ensimmäistä kertaa kilpaillut Rocket Zet tsemppasi johtavan rinnalta hopealle. Seuraavana maalilinjan ylitti takaa vauhdilla kirinyt Jukka Torvisen ajokki All Laid Out. 

Toto76-5: Juntti-Jussi ja Antti Kinnunen etenivät Tähtidivisioonakarsinnassa keulapaikalle toisen puolikkaan alussa. Hieman pitkäksi venynyt kiihdytys ei näkynyt ratkaisukierroksella missään, vaan Juntti-Jussi karkasi korvat kiinni murskavoittoon. Yhdeksänvuotiaan ruunan voitto oli jo kauden kuudes.

Voittokone Polara otti takarivin lähtöpaikalta "maksimit" ollen maalissa toinen. Hannu Kamppurin suojatti Hermanni Totki tuli maaliin seuraavana.

Toto76-6: Iikka Nurmonen ja Midnight Hour etenivät Pronssidivisioonakarsinnassa kiihdytyksessä keulapaikalle. Ykköshaastajaksi kaavailtu Robin Roof matkasi rinnalla. Keulavaljakko sai rauhoittaa tempoa alun jälkeen mieleisekseen. Maalisuoralla se ei saanut todellista uhkaa keltään.

Johtavan takana matkannut Fine By Me ohitti lopussa Robin Roofin ja oli maalissa toinen.

Toto76-7: Kolmivuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun finaali huipensi kierroksen.

Ravipäivän teeman mukaisesti voittaja löytyi keulapaikalta. Ari Moilanen ja Whole Lotta Love valtasivat kiihdytyksessä keulapaikan itselleen. Juoksun tempo pysyi koko ajan reippaana, mutta se ei vienyt keulahevosen voimia.

Whole Lotta Love irtosi maalisuoralla varmasti muista ja nappasi 25 000 euron ykköspalkinnon tuloksella 15,5a / 2100 metriä.

"Heti lämmityksessä jäi tosi hyvä kuva hevosesta. Latasin kiihdytykseen täydet ja keulasta oli tarkoitus ajaa. Hevonen irtosi helposti. Meillä ei ollut mitään hätää", Moilanen veisteli voittajahaastattelussa.

Arctic Lover pääsi tuikkaamaan sisäkautta toiseksi ennen Harri Koivusen suojattia Freelanceria.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi