Santtu Raitala voitti Uncomparablen kanssa keulasta.
Santtu Raitala voitti Uncomparablen kanssa keulasta.Kuva: Kai Jäderholm

Uncomparable karkasi keulasta Vieremällä

Santtu Raitalan ohjastama Uncomparable ei ollut yllätettävissä Vieremän Toto76-avauskohteessa keulaan päästyään. 

Jani Ruotsalaisen kuskaama Boss Gutset oli lähtökiihdytyksessä liukkain, mutta Santtu Raitala pääsi etenemään Uncomparablen kanssa vetotöihin suosiolla. Niko Jokela iski suosikki Feeling Dreamin rattailla keulavaljakon kimppuun ensimmäisellä takasuoralla, mutta piikkipaikalle ei ollut asiaa.

Uncomparable piti siis kiinni keulapaikastaan ja veti avauskierroksen 15,0-lukemiin. Kirilenkille lähdettäessä Feeling Dream nousi johtamaan toisen radan letkaa, muttei pystynyt haastamaan siitä suosikkia. Raitala antoi ajokilleen menoluvan loppukaarteessa, jolloin se teki nopeasti ratkaisevan eron muihin.

Jera Taulion valmentama Uncomparable teki voittotuloksen 15,1a / 2140 metriä.

"Oletin, että hevonen lähtee reippaammin matkaan, joten en satsannut sillä yhtään, ettei jää painamaan", Santtu Raitala kertoi kiihdytyksestä. "Ajattelin, että sisäpuolen hevosilta keulapaikka on tarjolla meille. Oli sellainen fiilis, että lähtö hävitään tahallaan, jos keula annetaan suosikille pois, kun tämäkin pystyy juoksua tekemään."

Tiukassa kakkostaistossa Ville Pohjolan ajama Kurir Brodde ohitti pitkään kolmatta kierrelleen Boulder Rocketin ja Markus Porokan. Kuumimpiin pelihevosiin kuulunut Little Boss laukkasi heti lähdössä hylkäykseen.

Toto76-2: Huippu- vs. tähtidivisioonakarsinnassa Vaellus palasi kultakantaan yli kahden vuoden tauon jälkeen.

Kimmo Taipale piti Palomestarin kanssa sisäradalta keulapaikan ja siitä myös kokeiltiin. Suosikki Callex rynnisti lujaa kohti kärkeä ensimmäisessä kaarteessa, kun sortui laukalle.

Matkavauhti pysyi siitä huolimatta reippaana, ja kenttä kääntyi. Tuomas Pakkanen pyrki ensin Tuulenpojun rattailla karkumatkalle, muttei siinä aivan onnistunut. Hannu Hietasen ajama Vaellus pisteli loppumetrit parhaiten ja voitti tuloksella 25,0 / 2160 m.

"Alkumatka takkusi pahasti. Luulin, että ollaan liian kaukana, ja voitto on menetetty ainakin. Vaellus teki pitkän kirin ja tuli maaliin asti. Kurvissa se hukkasi vauhtiaan ja näytti, ettei ehditä. Suoralla vaihtoi kuitenkin rytmiään", Hannu Hietanen jutteli Timo Vääräsen valmennettavasta.

Loppukaarteessa laukannut tauolta palannut Lissun Eerikki ehti vielä niukasti toiseksi ohi Tuulenpojun.

Toto76-3: Haastajadivisioonakarsinta päättyi suosikin juhliin, kun Victor Face oli keulasta lyömätön.

Martti Pellikan suojatti Victor Face ei pystynyt kiihdytyksessä vastaamaan ulkoa ladanneille, vaan Jukka-Pekka Kauhasen ajama Oh My God S otti kärkipaikan aluksi. Suosikki Victor Face pääsi noutamaan vetojuhdan paikan pian itselleen.

Markus Porokka pyrki Just For Me'n kyydissä haastamaan kärkivaljakkoa lopussa, mutta laukka vesitti ne toiveet. Jani Ruotsalaisen ajokki Mr Change tuli loppua hurjasti, muttei ehtinyt haastamaan tuloksella 16,2a / 2640 m voittanutta Victor Facea.

"Hevonen on helpompi ajaa keulasta, koska on siitä helpompi hallittava", Martti Pellikka paljasti juoksupaikan sopineen loistavasti. "Hevonen oli hyvä ja sillä oli asenne kohdillaan."

Toto76-4: Takavuosien kriteriumvoittajia pursunut valiodivisioonakarsinta oli jo ennakkoon yksi kierroksen ehdottomia herkkupaloja ja oli myös kilpailutilanteessa sellainen.

Santtu Raitala ajoi sisäradalta matkaan lähteneellä Siirin Ällillä sisäradalta päättäväisesti keulasta. Avauspuolikas mentiin peräti 19,5-vauhtia, ja suursuosikki Tähen Toivomus taivalsi sen kolmatta rataa päästäkseen toiselle ilman vetoapua.

Siirin Älli ja Tähen Toivomus erottuivat maalisuoralla tiukkaan kaksintaistoon, jossa Tähen Toivomus otti niskalenkin vasta aivan kalkkiviivoilla.

"Mahtava matsi oli. Siirin Älli laittoi tosissaan kampoihin, ja molemmat tekivät huippujuoksun. Yritin takasuoralla keulaan, mutta Santtu ei päästänyt. Arvasin, että tulee tiukka matsi", Henri Bollström kertoi.

Pauli Raivion suojatti Tähen Toivomus vei 7000 euron ykköspalkinnon rataennätystuloksella 23,3a / 2100 m.

Toto76-5: Hopeadivisioonakarsinta oli todella reipasvauhtinen kisa, joka päättyi Minto's Daisy Starin yllätysvoittoon.

Jani Ruotsalaisen ajama Fika ohitti alkukiihdytyksessä sisäradan Bakels Birdlandin. Jarmo Saarela mieli Zigge Silvion kyydissä samalle juoksupaikalle ja ryöväsi keulapaikan 09,5-avauksen päätteeksi.

Sen jälkeen oli Bakels Birdlanin vuoro kokeilla, olisiko keulaan asiaa. Saarelan vastaus oli kielteinen, ja 1. lenkki tykitettiin 11,5-kyytiä.

Ylivauhtinen juoksu sopi Kari Alapekkalan ajamalle Minto's Daisy Starille loistavasti ja se rymisteli lopussa varmaan voittoon voittoajalla 14,4ake.

"Tamma teki jo viimeksi takapareista pitkän kirin ja voitto hävittiin vähän. Hyvä tunne oli, mutta lähtöpaikka laski mielialaa ennakkoon. Reipas matkavauhti suosi meitä", Kari Alapekkala myönsi.

Niko Jokelan ajama Remote Control kiri toiseksi ennen Zigge Silviota.

Toto76-6: Tammalähtö päättyi suosikin taustajoukkojen juhliin, kun Aira Cloc oli porukan etevin.

Antti Teivainen latasi kovat piippuun Duquesan rattailla ja latasi ajokkinsa juoksuradalta keulaan. Santtu Raitalan kuskaama Aira Cloc pääsi kuitenkin hakemaan paikan suosiolla itselleen ja sai vetää siinä rauhassa.

Päätöspuolikkaalla Raitalan lisättyä kaasua eivät muut pysyneet enää kelkassa. Tuloksena oli murskavoitto täyden matkan tuloksella 15,6.

"Hevonen meni omasta ilostaan, eikä kyydissä tarvinnut kuin kuunnella kaljapubin puhetta", illan kolmannen voittonsa ottanut Raitala hauskuutti.

Jere Taulio valmentaa aikaisemmin voittaneen Uncomparablen tavoin Aira Clocia.

Duquesa sitkisteli toiseksi ennen Mauri Jaaraa ja Also Starringia.

Toto76-7: Pronssidivioonakarsinta päättyi suosikin juhliin, kun Exuberancea ei ohitettu.

Markus Dahlström latasi Exuberancen heti kiihdytyksessä kärkeen. Avaus ei ollut kova, mutta sitten Markus Porokan suojatti Boulder Cannon eteni rinnalle myllyttämään keulahevosta. Exuberance ei paineen alla lannistunut, vaan piti voittoon kilometriajalla 14,2a / 2100 m

"Liian aikaisin irrotin, hevonen jäi odottelemaan. Niin kaukana on maalipaalu, en muistanut sitä. Voitto oli silti varma", Markus Dahlström sanaili.

Boulder Cannon sitkisteli toiseksi ja jätti Marko Hakkaraisen Global Solidarityn kyydissä kolmosrahoille.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi