Tuomas Pakkanen ohjasti Universe Leaderin voittoon Tornion T5-pelin avauksessa.
Tuomas Pakkanen ohjasti Universe Leaderin voittoon Tornion T5-pelin avauksessa.Kuva: Anu Leppänen

Universe Leader kiri vuoden avausvoittoon

Petri Klemolan valmentama Universe Leader oli vuoden 10 startissaan saavuttanut kuusi sijoitusta kolmen parhaan joukossa, mutta voitto oli kiertänyt. Torniossa tamma kiri ykköseksi hienolla kirillä.

Tornion vuoden pääravit menivät järjestäjän osalta penkin alle, kun monet huippunimet jäivät pois radan huonon kunnon takia. Ravit saatiin lopulta käyntiin, mutta alku viivästyi kahdella tunnilla. Voit lukea Tornion rataongelmista lisää tästä.

T5-1: Alussa nopein oli Niko Jokelan ohjastama Supermans Girl. Se ravasi keulassa, kun rinnalla taivalsi takamatkalta startannut Wannabe Star, joka sai kuitenkin ensimmäisen takasuoran lopussa selän eteensä, kun Amanda Rose kiersi johtavan kupeelle.

Näissä asetelmissa mentiin ensimmäinen kierros, jonka väliajaksi kellotettiin 18,5.

700 metriä ennen maalia Tuomas Pakkanen käänsi suosikkina startanneen Universe Leaderin kiriin parijonosta. Tamman perään kolmannelle radalle nousi Kari Alapekkalan valmentama ja ohjastama Enigma Sisu.

Viimeisessä kurvissa kolmannen radan hevoset olivat kiertäneet jo keulan rinnalle, kun samassa Supermans Girl laukkasi ulos voittotaistosta. Parhaiten maalisuoraa polki Universe Leader, joka kahden kakkossijan jälkeen ylsi kauden ensimmäistä kertaa ykköseksi.

”Kakkosradalta koitin lähteä vain varman päälle liikkeelle, ja jäätiin vähän taakse”, jo sunnuntain toisen voittonsa ohjastanut Pakkanen kertasi kisan alkua voittajahaastattelussa. ”Mitä minä olen ajanut, tämä on tehnyt tosi sitkeitä juoksuja.”

T5-2: Toisena kohteena toimi neli- ja viisivuotiaille lämminverisille rajattu Midnight Race, jossa starttasi kierroksen pankki, viimeksi Mikkelissä hurjan ajan 11,1a maililla tykittänyt Whogonow. Sen tehtävä helpottui paljon MAS Champin jäätyä pois kakkosradalta.

Ohjastaja Janne Lukkarin taktiikka oli suosikilla odotetun suoraviivainen. Ykkösradalta ori kiihtyi suoraan keulapaikalle, eikä voitto vaikuttanut olevan missääm vaiheessa uhattu.

12,5-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen vauhti rauhoittui, eikä kilometrin väliaika ollut enää kuin 16,5.

Maalisuoralla Mikko Koivun valmentama Whogonow irrotti varsin vaivattomaan voittoon, joka oli sille vuoden viides.

"Ykkösrata ei ole koskaan ihan optimi, vaikka tämäkin lähtee tosi kovaa, kun askeleet sattuu oikein lankulle", Lukkari kertoi ennakkotunnelmistaan voiton ratkettua. "Ajoin vain sen verran kuin tarvitsi, korvat jäivät kiinni, ja aika paljon bensaa jäi. Kieli keskellä suuta piti ajaa, kun tämä rata ei ole optimi kellekään, ettei tule harha-askelia. En ruvennut korvia nykimään auki, piiskaakin käytin vain kerran. Whogonow pääsee kovaa ja jaksaa."

T5-3: Kolmannessa kohteessa juhlivat jälleen Pakkanen ja Klemola.

Enintään 70 000 euroa tienanneiden lämminveristen 2100 metrin ryhmäajossa piikkipaikalle säntäsi Tintin. Se veti avauspuolikkaan aikaan 17,0, mutta keulapaikka vaihtui ensimmäisellä takasuoralla, kun Pakkanen marssitti Surprise Leaderin kovalla vauhdilla johtavan rinnalle ja aina johtoon saakka.

Kierros mentiin Klemolan valmennettavan komennossa aikaan 17,5. Kolmannelle puolikkaalle vauhti jälleen kiihtyi. Johtavan rinnalla ravannut Forastero lähti päätöspuolikkaalla tosissaan haastamaan Surprise Leaderia, ja saikin maalisuoralla jo otteen siitä. Pakkasen ajokki ei ollut kuitenkaan luovuttanut, vaan tsemppasi uudelleen edelle, eikä enää päästänyt Forasteroa edelleen.

Voitto irtosi ajalla 16,0ake, mutta on syytä muistaa, ettei Tornion rata ollut todellakaan vauhdikkaimmassa kunnossa.

"Ajattelin ensin, että ajan vaikka johtavan rinnalle, mutta päästiin kuitenkin aika sujuvasti keulaan, niin ajattelin sen helpottavan meidän hommaa aika paljon", Pakkanen sanoi ratkaisustaan ajaa eteenpäin. "Klemolan hevoset ovat tulleet hyvään kuntoon. Siellä on hekilökunta muistanut olla työpaikalla, niin kyllä ne hevoset sieltä nousevat."

T5-4: Tornion ravien pääpelin päätöskohteissa ratkottiin Lapin mestaruudet.

Ensin Pohjois-Suomen valtias selvitettiin lämminveristen osalta.

Pakkanen näytteli jälleen suurta roolia, sillä hän ohjasti lähdön kolmossuosikki Regent Zetiä. Kaksikko lähtikin mailin matkalle vauhdilla ja etenivät alussa johtoon. Johtavan rinnalle jäi Petri Salmelan valmentama Cupido Sisu.

Johtohevonen sai tehdä mieleistään juoksua, eikä kilometrin väliaika ollut kuin 16,5.

Pakkanen saattoi hyvinkin tuntea déjà vun, kun päätöspuolikkalla tahti kiristyi keulan rinnalla ravanneen Cupido Sisun toimesta, ja Mauri Jaaran ohjastettava hankki otteen Regent Zetistä.

Pakkasen ajokki jäi alakynteen, eikä tällä kertaa pystynyt nousemaan ykköseksi. Cupido Sisu vei Lapin mestaruuden varsin komealla esityksellä ja ajalla 14,5aly.

"Voitti varmasti, vaikka jäi johtavan rinnalle. Viimeisessä mutkassa jo tuntui hyvältä", Jaara summasi Cupido Sisun esitystä. "Ei ollut mitään hätää johtavan rinnalla, hevonen rauhoittui hyvin siihen. Tämä on luokkahevonen."

T5-5: 2100 metrin tasoitusajona ajetussa kylmäveristen Lapin mestaruudessa osallistujakato oli kova, ja poisjääneet nimet lähdön kovimmasta päästä. Kisasta vetäytyivät muun muassa Niemen EemilVixus, Herra Heinämies ja Vappuäijä. Kaikkiaan pois jäi kuusi hevosta, joten matkaan lähti vain seitsemän hevosta.

Poisjäänneistä huolimatta lähdössä nähtiin huippuhevosia Joriinin ja Vaelluksen johdolla. Selvä suosikkikaksikko erottautuikin voittotaistoon.

Keulassa ravasi Joriini, joka pääsi etenemään sinne, kun piikistä laukkasi toisessa kaarteessa Meren Ritari, eikä paikan perineen Jepuliksen ohjastaja Kari Alapekkala halunnut vastata Mauri Jaaran ohjastamalle Joriinille.

Hannu Hietasen valmennettavan edettyä keulaan, jäi toiselle ilman vetoapua Vaellus, joka laittoikin päätöskierrokselle ison vaihteen silmään.

Joriini vastasi parhaan mukaan, mutta ei pystynyt pitämään Petteri Joen ohjastamaa Vaellusta takanaan. Timo Vääräsen valmentama ori kruunattiin Lapin mestariksi ajalla 25,4ke.

"Tietysti tämä on selästä tehnyt parhaat juoksunsa, jos olen oikein käsittänyt. 150 ennen maalia Vaellus tuntui menevän oikein helpostikin ohi, mutta se meni kaulanmitan ohi ja jäi odottelemaan kavereita. Piti lopussa vetää korvatkin auki", Joki kommentoi voittotaistoa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi