Riikka Avotien omistamalla ja valmentamalla on pian mahdollisuus kirkastaa kakkosrivinsä ykköseksi.
Riikka Avotien omistamalla ja valmentamalla on pian mahdollisuus kirkastaa kakkosrivinsä ykköseksi.Kuva: Ada Pykäläniemi

Uraia suosikkina Tammatähdessä

Riikka Avotie on luottavaisena italianihmeensä suhteen.

Mikkelin St. Michel-viikonloppuna italialaissyntyinen Uraia hurmasi sekä yleisön että omistajansa lopettamalla kahdeksaa ja tulemalla toiseksi ajalla 09,9.  Vain Suomen ennätyksen tehneelle Ranch Kellylle Tammatähdessä hävinnyt Uraia odotteli lämmitykseen lähtöä rentona.

"Tamma on muuttunut tosi paljon siitä, mitä se oli tullessaan. Uraia oli kiukkuinen ja halusi olla omissa oloissaan", naurahti Avotien äiti, kasvattaja Annamari Sipilä valjastaessaan hevosta. "Tästä on tullut kiltti ja lunki. Jopa niin rento, että pelotti, miten se kilpailussa suorittaa, kun on äkäisempänä tehnyt hienoja juoksuja."

Sipilä viittasi tamman menestyksekkääseen Åbyn reissuun viime vuoden elokuussa, jolloin se kilpaili saman päivän aikana kahdesti, voitti molemmat lähtönsä ja lopetti jälkimmäisessä 08-vauhtia.

Avotie on ollut hankinnastaan vilpittömän iloinen.

"Uraia on koko ajan mennyt tasaisesti eteenpäin. Ja vaikka ei olisi, olisi se mennyt siitokseen ja olisin silti siihen tyytyväinen", hän sanoi tammaa rapsutellessaan. "Koskaan en ole nähnyt hevosen olevan näin rentona valjastuksessa, ja silti se on heti terävänä jo lämmityksessä."

Viidennessä Toto65-kohteessa starttaava Uraia on koko kierroksen luotetuin. Pienen tiedustelun jälkeen Avotie myönsi ujosti odottavansa hevostaan voittotaistoon.

"Totta kai nyt, kun se on näin hyvin mennyt, ja vähän siitä tulee paineita. Mitä vaan voi kuitenkin tapahtua ja kuka vaan voi tulla ja voittaa."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi