Välähdys on voittanut Kavioliigan toisen jakson molemmat osakilpailut.
Välähdys on voittanut Kavioliigan toisen jakson molemmat osakilpailut.Kuva: Anu Leppänen

Välähdys puskutti kuin kiskoja pitkin varmaan voittoon

Kavioliiga pitää Välähdyksen radalla, eikä Ville Korjuksen oriille ole luvassa pitkää talvitaukoa. Teivossa voitto tuli ensimmäisen osakilpailun tavoin Mika Forssin ajamana vaivattomasti kärkipaikalta.

Kiihdytysvaihe ei tuottanut Välähdykselle ongelmia, ja Jukka-Pekka Kauhanen hakeutui viereltä lähteneellä Koskelan Akselilla saman tien suursuosikin kantaan sisälle.

Tässä järjestyksessä mentiin seuraavat kaksi kierrosta maaliin asti. Ensimmäisen kaarteen lopussa jonon kuudennelta sijalta toiselle radalle ilman vetoapua nostanut Sjö Vinn eteni hiljalleen kärjen tuntumaan ja tsemppasi Koskelan Akselin kupeella kolmanneksi ennen ulos hakeutunutta Vinksaa.

Välähdyksen kauden kuudes voitto tuli 2100 metrin kisassa ajalla 28,2a. Seitsemän tonnin palkinto kasvatti kausiansiot 57 000 euroon, mikä on reilusti vähemmän kuin kahtena edellisenä vuotena.

"Tämä vuosi oli huono, ja mulla on vähän omat ajatukset, että mistä se johtuu", Ville Korjus selvitti. "Se oli keväällä pikkaisen lavoista edestä jumissa, ja sillä ajettiin väkisin kilpaa. Se lähti siinä muutaman kerran viemään kiitoa alussa, ja aavistuksen se meni tuonne korvien väliin. Se otti sitten vähän tavaksi, että mähän ryykään tästä. En voi tietenkään ihan varma olla, mutta näin mä oletan."

"Nyt kun sisäpuolella ei ollut ketään, niin ehkä se siinä pysyy vähän rauhallisempana. Sen verran varustemuutoksia oli, että oli vähän erilainen takakenkä, joka tässä kuravellissä pitää, ja sitten oli alamartingaali, että se päännakkelu jäisi siivekkeen takana."

Kausi on jatkunut jo nyt pidemmälle kuin kertaakaan aiemmin.

"Ei varmaan läpi talven, mutta jos näitä hyviä Kavioliigan kisoja on, niin kyllä me varmaan ajetaan vielä", Ville Korjus paljasti. "Hevonen kun tuntuu olevan kunnossa ja kääntyy nyt 11-vuotiaaksi, niin en näe syytä sitä enää säästellä."

Koskelan Akseli ei päässyt käyttämään kaikkia voimiaan.

"Tuttu tilanne täällä Tampereella. Toisen kerran tultiin Välähdyksen takana kaikki narut kiinni maaliin", Jukka-Pekka Kauhanen huomautti. "Mutta kyllähän Välähdys on sellainen hevonen, että vaikka oltaisiin päästy kääntämään ja mulla olisi spurtannut, niin oli se niin laiskan näköinen, että olisi saattanut lähteä vastaamaan. Olen tosi tyytyväinen kakkoseen."

Ensi lauantaina Kuopiossa uransa päättävät 15-vuotiaat Vieskerin Valo ja Metkutus sortuivat tällä kertaa laukkaamaan ja jäivät rahasijojen ulkopuolelle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi