I.P. Vapari ja Harri Kotilainen ovat tuttu näky voittajakehässä. Ori on kerännyt nyt 16 voittoa 62 startissa.
I.P. Vapari ja Harri Kotilainen ovat tuttu näky voittajakehässä. Ori on kerännyt nyt 16 voittoa 62 startissa.Kuva: Jarno Unkuri

Vapaalla radalla viihtyvä I.P. Vapari hallitsi keulapaikalta

T5-kierroksen pankkina startannut I.P. Vapari palkitsi pelaajien luottamuksen hallitulla voitolla.

T5-1: Kylmäveristen tasoitusajossa johtopaikan haki ensimmäisenä ykkösradalta kiihdyttänyt Valtroks. Maamme ohjastajaliigaa dominoiva Santtu Raitala kuitenkin halusi tarjota hevoselle selkäjuoksun, eikä Killerin radalla pussitusriskikään ole open stretchin ansiosta niin suuri kuin muilla radoilla. Niinpä jo aikaisessa vaiheessa johtavan rinnalle ilmestynyt I.P. Vapari pääsi etenemään vaivatta johtopaikalle.

Asetelma pysyi kärjen osalta muuttumattomana aina maalisuoralle asti, kunnes Raitala antoi ajokilleen mahdollisuuden yrittää ohitusta Harri Kotilaisen suosikista.

Yritykseksi se kuitenkin jäi, kun I.P. Vapari piti johtonsa hallitusti maaliin saakka. Kolmanneksi kiri hyvin alun laukkansa paikannut Haltija.

”Vastaili hyvin kaverille. Se on vähän sellainen, että sillä on vaikea ajaa keulasta, kun se on riski menemään, mutta laukan pelossa sitä ei pysty oikein ajamaan siitä, eikä se ilman ajamista mene siitä. Täytyy olla koko ajan hereillä”, Kotilainen kertoi I.P. Vaparista. ”Yritin ajaa viimeisen tuhannen sen, mitä pystyi. Santulla hyökkäsi hyvin rinnalle, mutta tämä vastasi omasta halustaan. Alkumatka on laukkaa ajatellen hankala. Vapaan radan juoksu on tälle hyvä, kun ei tule sellaisia rytminvaihdoksia. Keulasta tai sen rinnalta tämä on parhaimmillaan.”

T5-2: Raitala toteutti samaa taktiikkaa toisessakin kohteessa. Hän haki ensimmäisellä takasuoralla keulapaikan Hocuspocus Avengerilla, mutta luovutti sen pian lähdön suosikki All In Laddielle, jota ohjasti Esa Holopainen.

Maalisuoralla voitto näytti menevän jälleen keulahevoselle, mutta toisessa ulkona matkannut Baron Box nousi lopussa ulospäin, ja se aukaisi kiritilat Kari Venäläisen ensi kertaa ohjastamalle Nope's Dynamitelle, jonka terävä spurtti kolmannesta sisältä vei ratkaisun maalikameraan.

Hetken tutkimisen jälkeen vahvistettiin, että suosikin sijasta suuri yllättäjä ehti maalilinjalle ensimmäisenä. Voitto oli Venäläiselle illan toinen. Ensimmäinen täysosuma tuli kolmannessa lähdössä Jyrki Sojakan valmentamalla Brave Scionilla.

"Ajettiin sisäradalle ensimmäisessä kaarteessa, siellä oli mielestäni hyviä hevosia. Sieltä lähti hevosia toiselle radalle, ja me päästiin etenemään tyhjää sisärataa pitkin", Venäläinen kertasi juoksunkulkua. "Ei open stretchiä niin kauheasti mieti, ei sinne pysty välttämättä edes kaikkia hevosia kääntämään. Nope's Dynamite on ihan näpsäkäntuntuinen hevonen."

T5-3: Kolmannessa kohteessa Holopaisen keulahevonen kesti maaliin saakka, eikä vain kestänyt, se karkasi maalisuoralla aivan omille teilleen.

Matias Salon valmentama Quick Vald kilpaili kolmannen kerran Suomessa ja starttasi mailin matkalle suosikkina. Tällä kertaa lähtö olikin huomattavasti helpompi kuin kaksi aiempaa starttia.

Holopainen kävi ensimmäisen puolikkaan päätteeksi pokkaamassa johtopaikan alussa sinne kiihdyttäneeltä Hamis Fameraiserilta. Maalisuoralle saakka joukko pysyi hyvin kasassa, mutta sitten Quick Vald esitteli rytminvaihdoskykyään. Salon suojatti pinkoi viimeiset sadat metrit aivan omaa vauhtiaan, eivätkä muut pysyneet lainkaan mukana. Maalilinjalla ero oli kasvanut jo kymmeniin metreihin.

"Se oli jo viimeksi Riksussa hyvä, mutta nyt se oli jotenkin erikoisen hyväntuntuinen", Holopainen kehui. "Avasin korvat, niin se lähti painamaan. Tuntui, että olisi ollut varaa vähän kovempaakin mennä, mutta tänään tämä riitti."

T5-4: Lämminveristen 2140 metrin kilpailun jälkeen voittajakehässä nähtiin huomattavasti Holopaista harvinaisempi vieras, ainakin toistaiseksi, kun voittoon tykitti kahden viikon päästä 18 vuotta täyttävä Siiri Mäkinen, jolle täysosuma oli uran toinen.

Nuoren naisen päätä ei kylmännyt, vaikka ohjastettavana oli lähdön suosikki. Hän kannusti Werner Orsin kovaa liikkeelle, ja valjakko saikin keulapaikan haltuunsa, mutta Duquesa rynnisti vaativasti rinnalle ja eteni johtoon.

Kierros ennen maalia suosikin tilanne näytti tukalalta, kun se matkasi neljännessä sisällä. Kaikki sujui Mäkisen ja Werner Orsin kannalta kuitenkin loistavasti, kun kiritilat aukesivat viimeisessä kaarteessa. Loppua valjakko tuli aivan omaa vauhtia, ja voitto irtosi selvällä marginaalilla muihin.

"Tämä on vielä isäni (Timo Mäkinen) valmennuslistalla, kun itse olen vasta 17-vuotias, mutta kahden viikon päästä se siirtyy minun nimiini", Werner Orsin myöskin kasvattanut, ja sillä jo viime kuussa yhden voiton ajanut ohjastaja paljasti.

T5-5: Kari Lehtonenkaan ei jäänyt ilman voittoa Killerin raveissa. Baron Boxin nelos- ja Hamis Fameraiserin kakkossijat saivat jatkokseen myös Hallan Pojan ravaaman ykkössijan.

Lehtonen eteni ohjastettavallaan ensimmäisen kaarteen kolmatta rataa kolmossuosikki Liimatan Väiskin vallattua piikkipaikan. Samassa kaksikon osakkeet nousivat selvästi, kun suosikki Vuaran Velhotar hylättiin pitkästä laukasta.

Viimeisellä takasuoralla kärkikaksikko repäisi jo pienen hajuraon muuhuun porukkaan, mutta Kari Venäläinen hamusi hattutemppua Velaksilla, ja myös he ilmoittautuivat viimeisessä kurvissa mukaan voittotaistoon.

Liimatan Väiski väsyi viime metreillä, mutta paremmuus Hallan Pojan ja Velaksin välillä ratkottiin maalikameran avulla. Tällä kertaa kuva oli Venäläistä vastaan, ja hattutemppu jäi haaveeksi tältä illalta.

Voitto oli Hallan Pojalle kauden ensimmäinen.

"Se on pikkuisen sellainen, että kun toisesta menee ohi, se jää odottamaan. Porissa se jäi sen takia toiseksi, kun ajoin liian aikaisin toisen edelle. Ei sillä voitontahdosta ole kiinni, se on kova yrittämään toisesta ohi, mutta sen verran orijulli vielä", Lehtonen kuvaili valmennettavaansa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi