Kari Savolainen, Cruise Line ja Nina Savolainen sekä ruunan taustavoimat osasivat ottaa Vermon voitosta ilon asiaankuuluvasti irti.
Kari Savolainen, Cruise Line ja Nina Savolainen sekä ruunan taustavoimat osasivat ottaa Vermon voitosta ilon asiaankuuluvasti irti.Kuva: Pekka Salonen

Cruise Line tuo Savolaiselle onnistumisia

Nurmijärveläisen Kari Savolaisen talli on viihtynyt alkuvuonna kotiradallaan Vermossa mainiosti.

Tällä kertaa talliin toi menestystä Cruise Line, joka oli Nuorten sarjan paras selityksittä. Juha Utala ajaa usein Savolaisen hevosia, mutta tällä kertaa ajoi isäntä itse. Ja mikäs on ajaessa, sillä voitto oli jo Cruise Line toinen peräkkäinen, ja molemmat ovat valmentajan itsensä käsialaa. Valjakko ei pystynyt pitämään keulaa alussa sisäradaltaan, mutta Savolainen käänsi rohkeasti Tuomas Korvenojan ajaman keulan suosikin Rohanin rinnalle. Ratkaisu kannatti, sillä loppusuoralle tultaessa Cruise Line oli saanut etteen voitosta, ja se ote piti vaivatta maaliin saakka.

"Suoritus 10, käytös neljä", huokaili valmentajan vaimo ja tallimestari Nina Savolainen.

"Sain taluttaa hevosta ennen lähtöä, ja minulla on varmaan enemmän hiki kuin hevosella itsellään. No saahan sitä kouhottamista anteeksi, kun juoksee noin hyvin."

Vermossa nähtiin kovaa vauhtia kautta linjan, mutta yksi vakuuttavimmista oli illan päättänyt EL Dirtyman. Kun Ari Moilanen antoi Elina Laakkosen valmennettavalle menoluvan, se karkasi heti johtavan rinnalta "pääjoukolta" Con Gasin kirittämänä. Lopussa jälkimmäinenkin puutui ja eroa tuli "monta hevosenmittaa". Laakkosen suojatti oli sen näköinen kauden avausstartissaan, ettei tässä taida olla vielä kaikki.

Päivitetty 31.3. klo 9:00 Cruise Linen nimi oikein otsikkoon.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi