Erkki-Pekka Mäkinen ja vuoden voitokkaimmat lämminveriset Classic St Pat ja Global Option.
Erkki-Pekka Mäkinen ja vuoden voitokkaimmat lämminveriset Classic St Pat ja Global Option.Kuva: Hanna Laakso

Video: E-P Mäkisen joulutervehdys

Erkki-Pekka Mäkinen sanoo, että kulunut vuosi on tuonut paljon uutta intoa ja iloa, mutta menestys vaatii perheeltä kovaa työtä. Jouluna Mäkiset lähtevät Solvallaan. 

Tampereen Teiskossa perheineen asuvan Erkki-Pekka Mäkisen valmennustilasto näyttää tältä vuodelta mukavia lukuja. Voittorahoja on kertynyt ennen joulua yhteensä hieman päälle 200 000 euroa, ja tallista löytyy muun muassa koko maan kaksi voitokkainta lämminveristä.

"Nyt ne hevoset vaan lähtivät menemään. Sama kalusto on ollut jo pari vuotta, mutta hevoset ovat pikku hiljaa kypsyneet, ja nyt on päästy sitä satoakin niittämään", Mäkinen kertoo.

Kun menestystä on tullut, pää on ravien jälkeen pitänyt nollata saman tien.

"Kotiin on saanut tänä vuonna ajella hyvillä mielin, mutta siitä palataan nopeasti takaisin arkeen. Tässä tehdään ihan perushommaa, koko ajan keskitytään seuraavaan viikkoon ja uusiin kilpailuihin."

"Joku voi ajatella, että on varmaan hieno lähteä raveihin, kun tietää, että pärjää. Mutta kyllä minä sanon, että tämä on sellainen laji, että koko ajan mennään veitsenterällä. Koskaan et voi tietää, mitä tapahtuu. En minä minuutti ennen lähtöä ikinä voi sanoa, kuinka käy", Mäkinen sanoo.

Mäkisen kanssa ravitallin pyörittämisessä on vahvasti mukana puoliso Ilona.

"Täytyy myöntää, että ihminen jaksaa tätä ihan eri tavalla, kun ei tarvitse ravireissujen jälkeen hakata päätä seinään, että mitä on taas tehty väärin. Nyt, kun hevoset ovat kulkeneet, on pyritty pitämään systeemi koko ajan samana", Ilona kertoo.

Joulupäivän aamuna Mäkiset lähtevät kohti Solvallaa.

"Demi De Veluwen kanssa lähdemme käymän rakkaassa naapurimaassa Ruotsissa. Tapaninpäivänä ajetaan avoin tammalähtö, 200 000 kruunun ykkösellä. Rata kuusi näytti tulleen, odotukset ovat ihan korkealla. Meni sitten syteen tai saveen, tarvitsee joskus vähän omaa lomaa pitää, ja yhdistimme reissun tällä tavalla. Palaamme takaisin sunnuntain aamulaivalla", Mäkinen sanoo.

Mäkisen mukaan tekeminen jatkuu samanlaisena myös ensi vuonna. Uudenvuodenlupauksia valmentaja ei aio tehdä, koska niitä tulee harvoin pidettyä.

"Toivotaan, että hevoset antaisivat vuonna 2016 vielä enemmän ulos. Ne ovat nyt tulleet ihan kilpahevosiksi, löytäneet jonkinlaisen tason. Uskon kuitenkin, että kaikilla näillä viidellä, kuudella hyvällä hevosella tässä on mahdollisuus vielä parantaa ensi vuonna."

Yksi hevonen, jolta Mäkinen odottaa harppausta, on Kanadasta tullut, neljävuotiaaksi kääntyvä ruuna Baudron.

"Kanadan pojalta odotan, että se tulisi sille tasolle, jolla se kotona treenaa. Täällä se ei häpeä näitä hyviä hevosia, ja ihmettelen, miksi se ei oikein ole löytänyt vielä itseään. Toivon, että se tapahtuisi talven aikana."

Jouluaaton iltana Mäkiset käyvät perinteisesti koko perheen voimin jakamassa hevosille joulukaurat.

"Kun joulupukki on känyt, ollaan syöty, saunottu ja kierretty hautuumaat, käydään porukalla yhdessä tallissa. Sellainen jouluperinne meillä on ollut iät ja ajat", Mäkinen kertoo.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi