Pette ja Harri Koivunen.
Pette ja Harri Koivunen.Kuva: Hevosurheilun arkisto

Vielä on virtaa – Pette

Kaksinkertainen ravikuningas Pette porskuttaa hyväkuntoisena vielä 31-vuotiaanakin. 

Kun Pette (Vesku - Amilo 40,1, Vimpeli) syntyi Ypäjällä vuonna 1984, Elina Kylämäki ja Leena-Maija Rintamäki olivat seuraamassa varsomista. Kylämäki ja Rintamäki opiskelivat Ypäjällä ja asuivat opistolla kämppiksinä. Rintamäki oli Petten emän hoitaja ja hän päätti hankkia orivarsan itselleen.

Kylämäen valmennettavaksi Marttilaan Pette saapui vuonna 1991. Ensimmäisinä kilpailuvuosinaan Pette oli joutunut vaihtaa tallipaikkaa ja valmentajaa useamman kerran, ja lupaavasti alkanut ura ei tuntunutkaan enää lähtevän rullaamaan.

"Olin siihen aikaan laittamassa täällä paikkoja pystyyn, ja sovimme, että Pette tulee tänne minun valmennettavaksi", Elina Kylämäki kertoo.

Kun sitten kaksi vuotta myöhemmin Hevosurheilussa listattiin kuninkuuskisan osanottajia, Pette oli mukana. Hevosesta kirjoitettiin, että ensikertalaisena se lähtee ottamaan tuntumaa kisasta. Suursuosikkina vuoden 1993 kuningaskisaan lähti Ponseri, jonka peli kuitenkin katkesi dramaattisesti laukkaan avausmatkalla.

Lappeenrannassa raviyleisö sai sitten kokea, kun Pette ensin voitti 2100 metrin matkalla, oli maililla neljäs ja pitkällä matkalla toinen. Petten ensimmäinen kuninkuus yllätti kaikki.

"Meillä on sellainen hevonen, että se ei jää ihan viimeiseksi, mutta ei yllä ihan kärkeenkään." –Petten ohjastaja Harri Koivunen sanoi Elina Kylämäelle ja Leena-Maija Rintamäelle ennen Lappeenrannan kuninkuusraveja vuonna 1993.

Samana vuonna Pette juoksi itsensä myös ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden Mestariksi.

Vuoden päästä Kuninkuusravit järjestettin Oulussa, minne Pette saapui yhtenä suosikeista. Samana kesänä se oli ehtinyt voittaa jo muun muassa suomenhevosten Suur-Hollola-ajon. Ohjastaja Harri Koivunen sanoi ennen kuninkuusraveja, että sinä vuonna Pette tuntui jopa vielä paremmalta kuin edellisenä vuonna. Ja kuninkuushan lähti mukaan myös Oulusta.

Petten tilastoista löytyy lukuisia suurkilpailuvoittoja ja -sijoituksia. Pohjoismaiden Mestariksi se juoksi myös vuonna 1994, ja oli kuninkuusravien 1996 toinen. Yhteensä voittoja se ravasi 54, kakkossijoja 25 ja kolmosia 17. Petten voittosumma on 216 239 euroa.

Pette muistetaan hyvin myös siitä, että sen suosikkiherkkua oli lakritsi.

"Pette on ollut aina tosi ahne. Kilpailuaikoinaankin se söi ja joi ihan missä tahansa, ei stressannut koskaan. Erikoisin juttu, minkä se on hotkaissut, on lihapiirakka. Ei se ollut siitä millänsäkään", Kylämäki nauraa.

Kylämäki arvioi, että Pette on yksi ensimmäisistä hevosista, josta suomalaisen raviurheilun fanituskulttuuri alkoi. Petteä käyvät tapaamassa vielä näinäkin päivinä samat kannattajat, jotka sen kilpauran aikana seurasivat raviradalta toiselle.

Raviura päättyi vuonna 1997, minkä jälkeen Kylämäki päätti kouluttaa Petten ratsuksi. Eläkeläinen pääsi taas töihin, ja muutaman vuoden ajan Pette jatkoi kouluradoilla.

Pette on toiminut siitosoriina enemmänkin ratsupuolella. Petteläisiä varsoja on syntynyt vuosittain noin viisi kappaletta. Sen jälkeläisten parhaimmistoa on kansallisella tasolla kilpaillut Ville Vintiö.

Petten nopein jälkeläinen on Petros, jonka ennätys oli 24,3. Vuonna 1998 syntynyt ja vuonna 2013 kuollut Petros tienasi kymmenen vuotta kestäneella urallaan yhteensä 69 749 euroa.

Vuonna 2015 syntyi yksi petteläinen, ja tällä hetkellä siitä on kantavana neljä tammaa.

Vielä on virtaa -sarjassa käydään läpi kaviouran entisten tähtien saavutuksia. Verkkoartikkelisarja on jatkoa Hevosurheilu-lehdessä keskiviikkoisin julkaistavalle Vielä on virtaa -sarjalle, jossa käydään tapaamassa entisiä tähtiä paikan päällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi