Tapio Perttunen ja Saran Salama vuonna 2006.
Tapio Perttunen ja Saran Salama vuonna 2006.Kuva: Juhani Länsiluoto

Vielä on virtaa – Saran Salama

Kolminkertainen ravikuningas, nelinkertainen Suur-Hollola-ajon voittaja, kaikkien aikojen toiseksi eniten voittorahoja juossut suomenhevonen, Tähtien Tallin jäsen. Saran Salaman uran saavutuksia on yhdessä artikkelissa miltei mahdotonta listata. 

Saran Salama viettää 19-vuotiaana aktiivisia eläkepäiviä kasvattajansa Tapio Perttusen tallissa Orimattilan Hevoskylässä. Eläkevuosia raviuran jälkeen on kertynyt neljä, Saran Salama päätti uransa Teivon kuninkuusraveissa vuonna 2011.

Oriin raviuralta löytyy lukematon määrä saavutuksia sekä Suomessa että ulkomailla. Ravikuninkuuden Saran Salama voitti vuosina 2006, 2007 ja 2008. Suur-Hollola-ajon hevonen voitti ensimmäisen kerran vuonna 2004 ollessaan kahdeksanvuotias, minkä jälkeen se otti kisasta ykkössijan vielä kolme kertaa, peräkkäisinä vuosina.

Hevosen kirjoitettiin olevan elämänsä kunnossa vuonna 2007, jolloin se muun muassa Kuopion kuninkuusraveissa voitti kaikki osalähdöt, teki rataennätyksen, kilpailuennätyksen ja 2100 metrin Suomen ennätyksen. Samana vuonna se Suur-Hollola-voiton lisäksi voitti myös Pelimanni-ajon ja juoksi Tähtisprintteriksi.

Onhan se mahtava hevonen. Se on joka vuosi pystynyt jopa petraamaan, ei ainakaan takapakkia ole tullut, ja tähänkin vuoteen on päästy sillä lailla todella hyvin, että hevosella, joka on juossut kilpaa monta vuotta, jalat ovat erittäin hyvässä kunnossa. Hyvä tästä on jatkaa.”

Tapio Perttunen Hevosurheilussa huhtikuussa 2008.

Vuonna 2010 14-vuotiaalle Saran Salamalle eivät siihen asti saavutetut meriitit vielä riittäneet, ja se nappasi itselleen ensimmäisen Suurmestaruuden. Kisassa samana vuonna toiseksi juoksi Kilun Peedro, kolmanneksi I.P. Vipotiina.

Kuningasvuosiensa jälkeen Saran Salama oli kuninkuuskisassa vielä kahdesti toinen.

Uran aikana valmentaja Perttusen lisäksi hevosen taustatiimiin kuuluivat muun muassa omistaja Sara Perttunen, Perttusella töissä ollut treenari Erkki Suhonen ja hoitaja Taina Lehmussaari, joka käy edelleen touhuamassa hevosen kanssa Orimattilassa.

Raviuran jälkeen Saran Salamaa ratsuksi koulutti kouluratsastaja Siiri Kyrö. Saran Salaman ratsupuuhista Yle Lahden tekemä, vuonna 2012 julkaistu video on katseltavissa täällä.

Kaikkien saavutustensa lisäksi ori oli osaltaan mukana aloittamassa voittokappalekulttuuria suomalaisessa raviurheilussa. Ote Hevosurheilussa 3. heinäkuuta 2015 julkaistusta artikkelista:

Kenties tunnetuin hevosen voittokappale syntyi spontaanisti nimenomaan Kuninkuusraveissa. Rovaniemellä vuonna 2004 Antti Pylkkänen tähyili selostustornista yleisön tunnelmia ja hänen silmänsä osuivat banderolliin, johon oli maalattu teksti ”Saran Salama iskee tulta”. Pöydällä lepäsi hänen oma kappaleensa Vicky Rostin 20 hittiä -kokoelmasta. ”Saran Salama oli juuri sillä hetkellä lämmittelemässä. Kaikki palaset osuivat kohdalleen ja laitoin Sata salamaa soimaan. Yleisön reaktio oli uskomattoman hyvä”, Pylkkänen muistelee.

Vielä on virtaa -sarjassa käydään läpi kaviouran entisten tähtien saavutuksia. Verkkoartikkelisarja on jatkoa Hevosurheilu-lehdessä keskiviikkoisin julkaistavalle Vielä on virtaa -sarjalle, jossa käydään tapaamassa entisiä tähtiä paikan päällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi