Raastava päätösmatka osoitti jälleen luonteensa kuninkuusravien pääkilpailussa, kun yli kolmen sekunnin takaa-ajoasemasta kuningatarkilpailun 3100 metrille lähtenyt Vieskerin Virva nousi väkevän loppukirinsä ansiosta voittoon myös kokonaisajoissa.

Kahdesti hylkäykseen laukannut Liisan Tulilintu toi väriä lähtöön, kun se ampaisi kasipaikalta kärkeen ja pisteli puolikkaan 1.20:n pintaan.

Hannu Torvinen seurasi kisaa seppeleessä kiinni olleen Virin Camillan kanssa tiiviissä tuntumassa ja varmisti mahdollisuutensa kääntämällä jo 1500 metriä ennen maalia kuolemanpaikalle.

Kymmenien metrien päässä taustalla tulleet Vieskerin Virva ja Sävel-Taika aloittivat kirinsä viimeisen kierroksen alkupuolella. Vieskerin Virva ajoi kärkiryhmään jo loppukaarteeseen mentäessä, iski kaarteen puolivälissä ja meni menojaan. Sävel-Taika teki parhaansa ja nousi toiseksi, mutta Vieskerin Virva pääsi liian kauas. Voittoaika oli kova 25,9a.

“Kymmenykset oli meidän puolella, ja ihan sairaan makealta tuntuu”, Mika Forss riemuitsi lopputulosten varmistuttua.

“Hevonen teki tänä viikonloppuna yhden semmoisen esityksen, mihin se pystyy. Olin vähän toiveeni heittänyt ennen tätä viimeistä matkaa, mutta kun tuohon esittelyyn kun tultiin, tamma oli täynnä painetta. Se kengättömyys on kuitenkin aika iso apu tälle, ja vallankin kolmella kiekalla, kun pitää mennä pitkään kovaa.”

Sanna Päivike valmentaa Vieskerin Virvaa, jonka on kasvattanut Jukka Vanhahonko ja omistaa Talli Vanhahonko.

Sisällä kärkihevosia seuraillut Piskon Pouta hakeutui maalisuoralla vapaille ja puristi kolmanneksi. Sitä se oli myös kokonaiskilpailussa, ja taipunut Virin Camilla putosi neljänneksi.

Lopputulokset

Lisää teemasta: Kuninkuusravit