Erehykseltä hyvää vetoapua saanut Vilivillis ratkaisi Laivakankaan loppusuoralla voiton itselleen.
Erehykseltä hyvää vetoapua saanut Vilivillis ratkaisi Laivakankaan loppusuoralla voiton itselleen.Kuva: Jari Piirala

Vilivillis paikkasi edellisen lauantain erehdyksensä ja kiri Erehyksen ohi voittoon

Ravilauantai laitettiin käyntiin Torniossa viiden maissa, ja pääpelin avauskohde starttasi puoli seitsemän jälkeen. Mukana oli paljon samoja hevosia kuin viikkoa aiemmin Kaustisella, ja siellä epäonnistunut Vilivillis sai nyt revanssin.

Toto75-1: Vauhti oli reipasta, kun johtopaikan vallannut Valtroks sai rinnalleen takarivistä toiselle radalle ilman vetoapua ajautuneen Niemen Eemilin, jolla kaasu hirtti hieman kiinni.

Niin ikään takarivistä lähtenyt Vilivillis kiersi hetken kolmatta rataa, pääsi sitten pudottamaan parijonoon ja sai mainiot asemat kolmannesta ulkoa.

Edellä meni lähdön suosikki Erehys, joka iski päätöspuolikkaan alkaessa kiriinsä. Vilivillis sai tulla loppukaarteen vielä sen perässä ja puristi sitten varmasti ohi.

"Kaustisella pelattiin viimeksi vähän upporikasta ja rutiköyhää, ja se oli 500 metrin jälkeen ajettu se lähtö", Ville Pohjola selvitti edellistä starttia. "Tänään kaikki oli hyvin. Tämä osaa tehdä omaakin juoksua, mutta totta kai tämä meni meidän kannalta tosi hienosti, kun saatiin hyvän hevosen selässä tulla suoran alkuun, ja oli kyllä tosi hyvät ohjat siinä vaiheessa. Helposti tuli ohi, kun käännettiin. Vilivillis on lahjakas hevonen ja menee helposti lujaa."

Tahti laantui hieman lopussa, ja Jenni Raappanan valmentaman Vilivilliksen ajaksi 1600 metrin kisassa tuli 25,1a. Se oli neljänneksi pelatuin.

Valtroks kesti kärkikaksikosta jääneenä kolmanneksi niukasti ennen Niemen Eemiliä, joka oli myös sinnikäs.

Svartsjöfax juuttui parijonon ulkopuolelle, pakitti lopulta hieman eikä sitten syttynyt enää kirimään. Rupeltaja pilasi laukkoihin.

Toto75-2: Kympin pintaan sujuneessa avauksessa sisältä johtopaikan pitänyt suosikki Juliet Ale sai vetää toisella puolikkaalla henkeä, tuli koko viimeisen kierroksen sitten 1.13:n paikkeille ja erkani maalisuoralla ylivoimavoittoon.

Olli Koivunen ajoi Tiina Koskisen valmentamaa Juliet Alea, jonka kauden toinen täysosuma tuli 2100 metrillä ajalla 14,0a.

"Olli kehui kyllä tammaa, että oli tosi hyvä, ja sanoi vielä, että kun veti laput alas, niin lähti oikein sutimaan", Tiina Koskinen riemuitsi. "Hiukan pelotti, kun eka puolikas oli reipas, mutta sai sen jälkeen hyvin rauhoittaa vauhtia ja toinen puolikas oli sen verran hiljainen, että ajattelin, että se jaksaa tästä kyllä hyvin maaliin. Viime talvena saatiin hyvin treenata, eikä nyt ole ollut mitään terveysongelmia. Starteissa on kuitenkin ollut kaikenlaisia ongelmia, vaikka hevonen on ollut hyvä."

Ensimmäisessä kaarteessa Juliet Alen taakse sisälle päässyt BWT Rock And Roll ei pysynyt lopussa mukana, mutta piti toiseksi ennen perästään melko myöhään tilaa saanutta Orlando Knickiä.

Toisessa parissa ulkona matkannut Roberto Diver pääsi loppusuoralle tultaessa iskemään vapaasti kiriin, mutta tehoja ei löytynyt.

Toto75-3: Startti viivästyi, kun volttiharjoittelussa sattui kolari, jonka seurauksena Tiia Tempest pääsi irti. Se joutui jäämään pois. Sitä ajanut Olli Koivunen satutti alaselkänsä eikä pysty ajamaan loppulähdöissä.

Kierroksen pankkia Exaudio Viciä viivästyminen ei näyttänyt haittaavan. Ulommalta juoksuradalta hyvin lähtenyt ranskalaisruuna pääsi kaarteen jälkeen vastuksetta keulaan, nosti tempoa ensimmäisen kierroksen jälkeen ja hallitsi varmoin ottein maaliin asti.

Santtu Raitala ajoi Antti Ojanperän valmentamaa viisivuotiasta, jolle voitto oli neljäs peräkkäinen 3100 metrin matkalla. Ennätys on kohentunut joka kerta ja kirjoitetaan nyt luvuin 16,4.

"Hevonen oli tänään etenkin lämmityksessä tosi innokkaana, eikä ne meille mitään toiveasioita olleet ne viivästykset ja lähdönuusinta, mutta ne on kurjia tapahtumia ylipäätään", Santtu Raitala huomautti. "Execute oli näyttänyt viime starteissa tosi hyvää kuntoa, ja ajattelin, että meidän on pakko yrittää siltä ajaa sitä kiriruutia pois sillä, että koitetaan ajaa tasaisen reipasta. Se nyt tänään sattui onnistumaan. Loppukurvissa oli hyvä fiilis. Ajelin sitä vaan varman päälle, ja sitten kun päästiin suoralle ja annoin hevoselle menoluvan, se kyllä irtosi tosi kivan tuntuisesti voittoon."

Tasaisen hyvän juoksun kolmannessa ja toisessa ulkona saanut Willy Fog kiri Exaudio Vicin tuntumaan toiseksi tätä kuitenkaan uhkaamatta. Puolimatkassa toisesta ulkoa kuolemanpaikalle kiertänyt Execute joutui tyytymään kolmanteen sijaan paljon ennen muita.

Toto75-4: Uloimmalta paikalta hyvin lähtenyt suosikki Hard To Trick pääsi kaarteessa toiselle radalle ja kaarteen jälkeen sopuisasti johtopaikalle, jonka se piti varmasti perille saakka. Ajaksi kirjattiin reippaan päätöstuhannen myötä 15,2a/2100 metriä.

"Jotenkin tuntui, että on mahdollista saada keulapaikka. Oli porukka tiiviisti kasassa, niin ajattelin sitten lisätä hiukan vauhtia, ettei tule mitään kämmiä", Martti Pellikka purki taktisia kuvioita. "Minun mielestä se oli nätti voitto. Siinä tuli pojat kyllä aika lähelle, mutta ei uhkaavan lähelle."

Suosikkia lähinnä sisäradalla seurannut Tuomas Pakkasen tallin kaksikko nappasi muut totosijat. Jarmo Saarela käänsi Dilba Sisun loppusuoran alussa toiselle radalle, jolloin valmentajan itsensä ajama She Is Cecilia pääsi etenemään sisäkautta. Dilba Sisu jätti tallikaverinsa niukasti kolmanneksi.

Toisesta parista ulkoa loppukaarteen alussa hyökännyt Ava oli aseeton kärkisijojen suhteen ja joutui vielä tiukoille neljännenkin sijan suhteen.

Toto75-5: Takamatkan avoimen tason menijät valtasivat kärkisijat kylmäveristen tasoituksessa, kun suosikki Vappuäijä laukkasi lähtöön ja Koveri otti kaarteessa lyhyen laukan. Kolmanneksi eniten pelattu Vixen kiersi valtaosan 2120 metrin matkasta kolmatta rataa, mutta runnoi väkivahvasti maaliin asti ja voitti tasoitusennätyksellään 23,7.

Markus Porokan valmentamaa 11-vuotiasta Vixeniä ajanut Mika Forss intoutui maaliin tullessaan pieneen tuuletukseen.

"Hevonen teki ihan uskomattoman juoksun tänään. Se on näyttänyt ihan huippukuntoa pitkin alkukesää, mutta nyt vaikuttaa kyllä tosi lupaavalta. Tuntuu, että tänään oltaisiin voitu jatkaa matkaa vielä jonkin verran. Se on nyt ihan väsymättömässä kunnossa", Mika Forss hehkutti.

"Me oltiin yksin siellä juoksuradalla, ja hevonen sai lähteä ihan omaa tahtia. Ekassa kurvissa tuli laukkoja ja näytti hetken, että saattaisi joku aukko tulla parijonoon, mutta ei tullut ja sitten ruvettiin vaan ajaa tasaisesti pikkuhiljaa eteenpäin. Mulla oli vahva usko koko ajan, mutta että hevonen kuitenkin voittaa vielä hallitusti tuollaisen juoksun jälkeen, se näkyi tuossa maalilinjalla."

Vixen pääsi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ja loppukaarteessa kärkeen. Etusuoralla parijonosta sen perään noussut Myr Faksen haastoi loppukaarteessa, muttei jaksanut tulla suoraa enää yhtä hyvin ja jäi selvästi toiseksi. Myr Faksenia ajoi John Östman.

Kaksikon kannoilla kiertänyt Metkutus punnersi kolmanneksi. Joriini pysytteli parijonossa, kun kolmas rata ruuhkautui. Se pääsi vapaille lopulta aika myöhään, mutta ehti napakalla kirillä Metkutuksen tuntumaan.

Laukan jälkeen kolmannessa sisällä juossut Koveri pääsi viimeisellä takasuoralla vapaille, mutta kiri vain tasaisesti viidenneksi.

Matkalla toiselle radalle ilman vetoapua päätynyt Menoks laukkasi toiseksi viimeisessä kaarteessa.

Toto75-6: Päälähdön suuri suosikki Selmer I.H. toi Mika Forssille heti perään toisen voiton. Midnight Racen kymppitonnin ykkönen irtosi 2100 metrin kisassa ajalla 13,4a.

Lähdöstä lisää erillisessä jutussa.

Toto75-7: Ville Pohjola tuurasi raveissa aiemmin loukkaantunutta Olli Koivusta Edward Alen ohjissa, eikä suosikkia pelanneilla ollut huomauttamista. Alle kympin avauksessa johtopaikan vallannut Edward Ale veti rataennätyskoetta vauhdikkaasti koko mailin ja pysäytti kellot ajassa 11,3a, joka alittaa entisen rataennätyksen kokonaisella sekunnilla. Siitä tuli 4500 euron palkinnon päälle vielä tonni.

"Onhan tämä joskus mennyt kovempaakin, mutta 11,3 Torniossa on kyllä kova temppu", valmentaja Tiina Koskinen painotti. "Tänään kesti kyllä yllättävän hyvin loppuun. Tämä on ollut alkukaudesta mukana kovissa avauksissa, ja sitten on pikkuisen painanut lopussa, ettei ole tullut niin hyvin maaliin, mutta nyt tuli."

Tiina Koskisen ilta sujui täydellisesti, kun sekä Juliet Ale että Edward Ale onnistuivat. Molempien hevosten kasvattaja Antti Lehtisalo oli raveissa paikan päällä todistamassa tapahtumaa. Myös Ville Pohjolasta tuli tuplavoittaja, kun hän oli päässyt seremonioihin aiemmin Vilivilliksen kanssa.

Magnifik Brodde puolestaan täydensi Ingemar Hultqvistin hevosten menestystä. Takarivistä lähtenyt Magnifik Brodde ajoi kolmatta rataa eteenpäin, kunnes päätöskierroksen käynnistyessä pääsi toiselle ilman vetoapua. Siitä se kesti voittajalle reilusti hävinneenä toiseksi.

Loppusuoralle tultaessa hänniltä uloimmas hakeutunut Mr Golden Quick spurttasi monen vastustajan ohi kolmanneksi. Sen edellä mennyt Turno di Azzurra ei kirinyt lainkaan samaan tapaan. Maffioso Face taipui kärjen takaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi