Hannu Torvinen kiidätti Virin Camillan kuningattareksi.
Hannu Torvinen kiidätti Virin Camillan kuningattareksi.Kuva: Anu Leppänen

Virin Camilla kiri ravikuningattareksi

Johtoon kiiruhtaneen Liisan Tulilinnun takaa 3100 metrin matkan voittoon spurtannut Virin Camilla jätti kilpasiskot niin kauas, ettei seppeleen viejästä jäänyt epäselvyyttä.

Liisan Tulilintu piti toiseksi selvästi ennen Aurotarta, ja tässä oli tulojärjestys myös kokonaiskilpailussa. Kärjessä päätösmatkalle lähtenyt Hetviina sai Antti Tupamäen kaipaaman selkäjuoksun, mutta kirivaiheen käynnistyessä selkä edessä ei vetänyt yhtään ja eroa syntyi hetkessä liiaksi.

Hetviinan kirissä ei ollut myöskään ihan tuttua puhtia. Tupamäen mukaan aiemmin vihoitellut jalka ei ollut kolmannessa osalähdössä enää yhtä hyvä kuin kahdessa aiemmassa.

Lähdössä pidettiin vauhtia läpi matkan, ja Virin Camillan ajaksi tuli 25,1a. Se jää vain kymmenyksen Sekottajan kuusi vuotta vanhasta Suomen ennätyksestä.

Virin Camilla on ollut ennenkin mukana kärkikamppailussa, mutta juuri pitkä matka on ollut sen kompastuskivi eikä sen enempää ohjastaja Hannu Torvinen kuin omistaja-valmentaja Reino Miettinen osanneet odottaa näin hyvää lopputulosta.

"Tän päivän aikana ei ollut sellaista fiilistä", Hannu Torvinen paljasti. "Koko aika puhuttiin Reinon kanssa, että koitetaan pysyä siellä neljän porukassa ja selviytyä se pitkä matka kunnialla. Se oli se ensisijainen tavoite. Oli kyllä erikoislaatuista, että se noin paljon irtosi lopussa."

Reino Miettisen mukaan Virin Camilla oli nukkunut yöllä huonosti eikä mailin kisan vähän vetämätön esitys nostanut toiveita yhtään. Reilulla erolla tullut kuningatartitteli oli siten yllätys, vaikka Hannu Torvinen korostikin, että Virin Camilla on aina tiedetty lahjakkaaksi tammaksi, jolla on siihen edellytykset.

Reino Miettinen omistaa Heikki Smolanderin kasvattaman 13-vuotiaan Virin Camillan perheensä kanssa. Viidettä kertaa kuningatarkilpailuun osallistunut Virin Camilla on kerännyt urallaan nyt yli 271 000 euron tienestit.

Liisan Tulilintu kukisti Virin Camillan maililla tämän rinnalta, mutta avaus- ja päätösmatkalla kärjessä vetoapua tarjottuaan se hävisi tutulle kilpakumppanille.

”Liisan Tulilinnussa oli päätösmatkalla ja jo ennen sitä enemmän painetta kuin avausmatkoilla", Harri Kotilainen kertoi. "Sen oli pakko antaa mennä keulaan, kun se painoi aika lailla. Hienosti tamma kesti ja oltiin siihen tosi tyytyväisiä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi