Vixus palasi pitkältä tauolta suoraan parrasvaloihin.
Vixus palasi pitkältä tauolta suoraan parrasvaloihin.Kuva: Ada Pykäläniemi

Vixus jatkaa ikäluokkansa valtiaana - Pikkukunkuksi laukan jälkeenkin

Viiden hevosen voimin ajetusta Pikkukunkusta tuli kutkuttava jännitysnäytelmä, kun pitkältä tauolta palannut Vixus antoi haastajilleen vielä tasoitusta laukan muodossa. Katja Melkon valmentama ja Janne Sorosen ohjastama ori nousi siitä huolimatta varmasti kymppitonnin voittoon ennätyksellään 23,7a/2100 metriä.

Nelivuotiaana kaikki tärkeimmät kilpailut voittanut Vixus aloitti kautensa vasta nyt, mutta hurja esitys ei yllättänyt taustajoukkoja.

"Puolitoista viikkoa sitten ajettiin ainoa kerta vähän reippaammin, ja kyllä sen jälkeen tuli sellainen tunne, että aika kovasti on mennyt eteenpäin viime vuodesta. Tällaista osattiin odottaakin", Janne Soronen paljasti.

Tauon pituus oli suunniteltu pitkälti jo syksyllä.

"Vixus sai kunnon loman, ja talvi päästiin treenaamaan hyvin. Keväällä sillä oli kaviopaise, ja siitä tuli pieni paussi. Sen jälkeen se lähti Terho Rautiaiselle ja astui siellä kymmenen tammaa. Terho ajoi sillä siellä ollessa, ja se palasi oikein hyvässä kunnossa", Soronen kertoi.

Viisivuotiskaudesta on näillä näkymin tulossa varsin lyhyt.

"Silleen me laskettiin, että tästä seuraava on Derbyn karsinta ja sitten toivottavasti finaali, ja kausi on todennäköisesti siinä, kun ei näille niin hirveästi ole lähtöjä. Pitkän ajan suunnitelma on sellainen, että kuusivuotiaana kokeillaan kunkkareissa", Soronen selvitti.

Matkalla kolmantena ja neljäntenä hevosena juossut Sähköäijä piti vauhtinsa tasaisen hyvänä perille asti ja puristi vetotöistä huolehtineen Herra Heinämiehen ohi toiseksi.

Toto65-kierroksen kohteita seurataan omassa jutussaan.

Lue kuninkuuskilpailun mailin tapahtumista täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi