Janne Sorosen ajokki Vixus voitti suomenhevosten värikkään Oulu Express -finaalin.

Lähdöstä kaavailtiin etukäteen kahden lupaavan varsan Vixuksen ja Raggarin välistä taistoa. Edellä mainittu kaksikko otti yhteen heti lähtökiihdytyksessä. Raggari piti Jorma Kontion käsistä sisäradalta keulapaikan.

Raggari hallitsi juoksua kirikierroksen alkuun saakka, jolloin pomppasi laukalle menettäen mahdollisuutensa. Vixus peri tällöin keulapaikan ja irtosi lopussa kevyesti muista.

“Omaan silmään näytti sille, että laukka taitaa jossain vaiheessa väkisin tulla”, Janne Soronen huomioi kovan kilpakumppanin Raggarin epävarmuuden matkan aikana.

“En ole ikinä yhtä varovasti hevoselta korvia aukaissut kuin nyt. Vixus ei säikähtänyt sitä, vaan sille tuli ryhtiä. 25-vauhtinen taisi lopetus olla, josta Vixus juoksi vain ihan lopun. Hevoselle jäi tosi paljon varaa”, Soronen paljasti.

Arvokilpailuissa menestymään tottuneen Vixuksen voitto palkittiin 15 000 eurolla. Voittotulos oli 27,1a / 2100 metriä.

Ari Moilasen ajokki Huima Lento oli lähdössä toinen. Terho Rautiainen ohjasti Tähtisekin kolmanneksi.