Iikka Nurmosen ohjastama Waru työntyi tiukasta kärkirintamasta voittoon.
Iikka Nurmosen ohjastama Waru työntyi tiukasta kärkirintamasta voittoon.Kuva: Totofoto

Waru järkytti ravipelaajat

Iikka Nurmosen ohjastama Waru lopetti megayllätykseen Jokimaan Toto76-ravien avauskohteessa.

Huippudivisioonakarsinnasta oli kaavailtu T.T. Avotin ja Henri Bollströmin näytöstä. Valjakko jäi kierros juostuna vetämään toista rataa, josta ei saanut koskaan otetta keulan Holarista. Laukka maalisuoralla sinetöi megasuosikin epäonnistumisen.

Iikka Nurmonen tarjosi Warulle nappireissun sisäradalla, josta hevonen kiitti kurkottamalla tasaisesta kärkirintamasta niukkaan ykköstilaan. Warun edellinen totoravivoitto oli vuodelta 2013.

"Usko ei ole loppunut Waruun. Se on niin viisas hevonen, etten ole luovuttanut, vaikka sillä on ollut todella monta loukkaantumista. Sen terveystilanne on nyt parempi, uitettiin sitä koko kesä", Anne Kärkkäinen paljasti voitonhuumassa.

Warun kannatus Toto76:ssa oli vaivaiset 0,39 prosenttia.

"Iikalle kiitokset, Waru sopi hänen käteensä, ja juoksu meni kuin elokuvissa. Loppupuristusta löytyi yllättävän hyvin", Kärkkäinen sai yllättyä positiivisesti.

Juha Jalosen ajokki Holari tsemppasi keulasta toiseksi ennen Markus Porokkaa ja Kobardia.

Toto76-2: Toinen kierroksen suurista suosikeista onnistui.

Santtu Raitalan ajokki Aira Cloc avasi keulaan, jossa veti avauspuolikkaan alta kymppiä. Silti tammalähdön voitto tuli lopulta viime viikon tapaan ylivoimaisesti.

"Aika Clocissa on monta hyvää ominaisuutta: Se rauhoittuu matkalla, nopeutta ja jaksoa löytyy. Tamma petraa koko ajan, etenkin Mikkeli ja tämä olivat parhaat esitykset siltä", Santtu Raitala kertoi.

Rio Rita Face kiri toiseksi Tommi Kylliäisen kanssa, Jukka Torvisen ajokki Twilight Vixi kipusi kolmanneksi.

Toto76-3: Hevosenomistajapokaalin finaalin voitti Viking Grace. Tästä lukemaan juttu aiheesta.

Toto76-4: Dirtyman rankaisi.

Iikka Nurmonen saalisti pronssidivisioonakarsinnassa jo iltapäivän kolmannen täysosumansa.

Nurmonen aloitti El Dirtymanin kanssa johtavan rinnalla, johon sai matkan aikana Jari Kinnusen ja Pascha Tillyn eteensä. Viimeksi mainittu prässäsi viidennellä puolikkaalla keulahevosta Sue's Photoa tosissaan, jolloin El Dirtyman oli lopussa virkein. Se lopetti maalisuoran mittaisella kirillä varmaan voittoon.

Toto76-5: Jokimaa Tekee Tähtiä -finaalin voitti Elbert Schermer. Tästä lukemaan juttu aiheesta.

Toto76-6: Kultadivari voitettiin johtavan rinnalta.

Mika Forss juuttui T.Rexin kanssa johtavan rinnalle, mutta se paikka taisi tällä kertaa olla oikein näppärä. Kaksikko vyöryi siitä maalisuoralla oikein helpon näköisesti ohi keulan Twigs Voicin ja Pekka Korven. 

Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettavan voittotulos oli 13,4a / 2140 metriä.

"T.Rex ei ole paikkariippuvainen hevonen, vaikka ei toki toivottavaa ole aina juosta johtavan rinnalla. Hyväpäinen hevonen tietää, missä maali on ja juoksi viimeisen suoran", Mäki-Tulokas kehui suojattiaan.

Hannu Torvisen ajama Top Of The World rutisti toiseksi ennen Antti Teivaista ja Big Sky Hurricanea.

Toto76-7: "Erkki" laukasta huolimatta voitti.

Ari Moilasen ajokki Lissun Eerikki laukkasi kirikierroksen alussa johtavan Evartin rinnalta, mutta porskutti silti vielä varmaan voittoon tähtidivisioonakarsinnassa.

Jussi Miettinen kannusti Tulinkon toiseksi, Evartti oli Antti Ojanperän kanssa kolmas.

Toto76-seurantajuttua päivitetään lähtöjen myötä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi