Wasa Thunder rutisti loppua vahvimmin ja voitti Toto76-avauksen niukasti.
Wasa Thunder rutisti loppua vahvimmin ja voitti Toto76-avauksen niukasti.Kuva: Jari Piirala

Wasa Thunder ensimmäinen Toto76-voittaja Kajaanissa

Kajaanin historiallinen Toto76-kierros käynnistyi Hannu Torvisen ajokin Wasa Thunderin voitolla.

Kainuun raviradan historian ensimmäisen Toto76-lähdön voitosta nähtiin tasainen taisto. Lopulta vauhtinsa parhaiten perille piti Aleksi Kytölän valmentama Wasa Thunder.

"Jouduimme pitkäksi aikaa johtavan rinnalle. Suunnitelmana oli saada selkäjuoksu, mutta se ei ollut mahdollista. Juoksu meni vaikeaksi, mutta onneksi hevonen jaksoi hyvin perille", Torvinen kiitteli ajokkiaan.

Torvinen ei ohjastanut vielä maalisuoran alussa voitonvarmana, mutta maalipaalun lähestyessä ajomiehen toiveet kasvoivat.

"Kajaanissa on mukava ajaa, kun täällä on pitkä maalisuora. Siinä ehtii tilanteet vaihdella. Suoran puolivälissä alkoi tuntua, että Wasa Thunder pitää vauhtinsa ja muut eivät jaksaneet niin hyvin. Hienosti hevonen tsemppasi perille", Torvinen kehui.

Wasa Thunderin kauden kolmas voitto tuli haastajadivisioonakarsinnassa tuloksella 16,1a / 2140 metriä.

Hannu Hietasen ajokki Heady Hunter oli lähdössä toinen, Jani Ruotsalaisen ohjastama Dream Divine kiri kolmanneksi.

Toto76-2: Haastaja- vs. huippudivisioonakarsinta oli kahden kovan välinen taisto.

Terho Rautiainen pääsi livahtamaan Ekosanin kanssa keulapaikalle takamatkalta, kun kärkihevoset sortuivat alussa laukalle.

Niko Jokela kierrätti Fiilingin rinnalle ja viimeisellä takasuoralla muut jäivät. Voitosta nähtiin kova taisto Ekosanin ja Fiilingin välillä, jonka jälkimmäinen käänsi lopussa edukseen. Fiiling voitti tuloksella 25,5 / 2120 metriä.

"Näin että Terho pääsi keulaan, jolloin olin oikeastaan pakotettu ajamaan eteenpäin, että voitosta pystyimme taistelemaan.  Näin oli nyt ajettava, vaikka sanoin katoksilla Jussille (Juha-Matti Paavola, Fiilingin valmentaja), että olisi mukava ajaa välillä selästä."

Kaukana kärkikaksikon takana kolmanneksi rutisti Iikka Nurmosen ajokki Korven Tinnitus.

Toto76-3: Upeat kaksintaistelut jatkuivat pronssidivisioonassa.

Hannu Torvinen pamautti alkumatkasta keulaan ohi Matti Halosen ja Wheelie Awaken. Viimeisellä takasuoralla kaksikko erottui muista edukseen. Maalisuoralla nähtiin kahden voimanpesän välinen tiukka vääntö 4000 euron ykköspalkinnosta.

Maalisuoralla Issaquah Sund näytti olevan välillä alakynnessä, mutta kontrasi lopussa varmasti Wheelie Awakelle.

Tasaisen reippaan matkavauhdin jälkeen "Iisakin" voittoaika pitkällä matkalla oli  peräti 15,9a / 3140 metriä.

Toto76-4: Tähtidivisioonakarsinnassa sivuttiin jo Aurauksen nimissä olevaa rataennätystä.

Jukka-Pekka Kauhanen latasi Koskelan Akselin kanssa kiihdytyksessä keulaan, joka oli lyhyen matkan rypistyksessä avain voittoon. Kahdeksanvuotias ruuna irtosi maalisuoralla vastustajistaan kevyesti voittotuloksella 23,4 / 1640 metriä.

Hyväntekeväisyyshevonen Koskelan Akseli tehtaili Toto76-hattutempun, sillä ruuna voitti myös Oulussa ja Vieremällä Toto76-lähdöt toukokuussa.

"Päästiin alussa helposti keulaan ja saatiin jatkossa rauhoittaa vauhtia. Lopussa annettiin hevosen nauttia juoksemisesta viimeiset 300 metriä", Kauhanen kertoi.

Esa Holopaisen ohjastama Carmela kiitti edullisesta reissusta 2. ulkona kirimällä kakkosrahoille. Tuomas Pakkanen tsemppasi Hissun Aarteen kolmanneksi.

Toto76-5: Hopeadivisioonassa miteltiin keskipitkällä matkalla, eikä parhaasta jäänyt epäselvyyttä.

Heikki Laakkonen valitsi Ida's Owenin rattailla totuttuun tapaan keulataktiikan, jolloin suosikki William Birdland juuttui Mika Forss rattaillaan johtavan rinnalle.

Avauslenkki iloteltiin vauhdikkaasti 13,5-kyytiä, mutta väsymätön jyrä William Birdland ei ollut paikasta moksiskaan. Se karkasi vastustajiltaan lopulta ylivoimaisesti tuloksella 14,3 / 2640 metriä.

"Raviltaan hevonen on nyt tosi hyvä ja terveydentilanne paranee koko ajan, kun hevonen vahvistuu", Forss kertoi William Birdlandin nykytilanteesta.

Toto76-6: Kultadivisioonassa jahdattiin Amour Avengerin rataennätystä 12,7, mutta rinnalle jäätiin.

Midnight Hour joutui vetämään keulassa avauspuolikkaan 09,0-vauhtia puolustaessaan keulapaikkaa Up Up And Awayta vastaan. Midnight Hour kesti 14,5-lopetuksessa voittoon, mutta kova alku oli lopusta ratkaisevan verran pois, eikä rataennätystä tullut. Midnight Hourin voittotulos 12,7a / 1640 sivuaa siis rataennätystä.

"Täysillä piti ajaa, varsinkin lopussa. Se oli sellainen lähtö tänään. Aika oli ehkä pikkupettymys, mutta lähdön aikana tuli monta spurttia. Jos loppukaarre olisi ajettu kovempaa, olisi tullut uusi rataennätys", Nurmonen jossitteli lähdön jälkeen.

Midnight Hourin voitto oli hevosen ensimmäinen kultadivisioonassa. Kati Lindsbergin valmentama Outlaw Merci oli johtavan rinnalta toinen, Up Up And Away kolmas.

Toto76-7: Kainuun ajossa jahdattiin 10 000 euron ykköspalkintoa ja rataennätystä.

Välähdys latasi Ville Korjuksen kanssa keulapaikalle ja veti tasaisen reipasta tahtia. 23,0-vauhtinen avauslenkki ei vienyt oriin voimia ja tämä jaksoi rutistaa uuteen rataennätykseen tuloksella 22,7 / 2140 metriä.

"Tänään oli homma hallussa, vaikka Pikkukahveli on kova hevonen. Luulen, että Välähdyksellä olisi ollut varaa vastata, jos joku olisi rinnalle tullut", Korjus mietiskeli.

Alussa laukannut Pikkukahveli haparoi vielä toisen lenkin alussa, mutta kulki vallan hurjia kyytejä lopun ja ehti Esa Holopaisen kanssa toiseksi. Juha-Matti Paavolan suojatti Metkutus runttasi kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi