Kolarista muutama kilometri Kittilän suuntaan sijaitsee Kurtakon kylä, joka tunnetaan jokavuotisista kesäraveistaan. Raveihin saapuu runsaslukuisesti väkeä mökeiltä ja lähikunnista, kuten tänäkin vuonna.Yleisö nauttii kesäravien tunnelmasta radan aidan varrella. Ravit on selvästi tapa tavata tuttuja ja seurata jännittäviä lähtöjä niiden lomassa. Kurtakon kesäravit yhdistävät niin lomalaiset kuin Kolarin ja lähikuntien ja kylien asukkaat.Tänä vuonna hevosia ilmoittautui raveihin ilahduttava määrä. Raviradan maa-alue siirtyi muutama vuosi sitten Ylläksen Ravi ry:n omistukseen ja yhdistyksen toimijat ovat kehittäneet sen toimintaa vuosi vuodelta eteenpäin. Pieni, mutta sitäkin ahkerampi noin 50–80 hengen talkooporukka häärii täydessä työn touhussa onnistuneen kesäravipäivän järjestelyissä..Urheilujuhlan tuntuaEnnen ponilähtöjä yleisöalue täyttyy autoista ja liikenteenohjaajat opastavat autoja paikoilleen. Ilmassa on urheilujuhlan tuntua, kun kesäravit Kurtakossa ovat käynnistymässä.Tänä vuonna raveja on saapunut myös tähdittämään ohjastajanimistä Tapio Perttunen, joka ohjasti uransa ensimmäisen voiton Kurtakossa 50 vuotta sitten.Sää suosii ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, ravintolapisteet alkavat myös täyttyä raviväestä. Tarjolla on jos minkälaista purtavaa moneen eri makuun.”En muista monesko grilli makkaroita on jo paistumassa”, huikkaa makkarakioskin myyjä asiakkaalleen..Kavioura hyvässä kunnossaMyös totoluukulla käy kuhina asiakkaista. Verrattuna maakuntaratojen ravipäiviin totoaminen luukulla on muodostunut perinteeksi kesäravitapahtumissa.Ylläksen ravin puheenjohtaja Esa Palovaara on silmin nähden tyytyväinen seuratessaan ravien kulkua.”Yleisöä on saapunut paikalle kiitettävä määrä. Kaikki toimii moitteettomasti. Meille tulee paljon myös Ruotsista väkeä raveihin”, Palovaara kertoo ja kiittää samalla kaikkia raveissa mukana olevia tahoja.Myös radan kunto on saanut tänä vuonna hyvää palautetta. ”Ratamestarit ovat aloittaneet työt jo viikon alussa ja se näkyy kaviouran kunnossa.” . Raveissa voi törmätä myös satunnaisiin ravikävijöihin. Helinä Salo on saapunut paikalle perheineen mökiltä Äkäslompolosta. Perhe on matkannut lomalle Äkäslompoloon Britanniasta saakka.Hän kertoo nähneensä ilmoituksen paikallisessa Kuukkeli-lehdessä ja perheen suunnitelleen raveissa käyntiä jo viikolla. Helinältä löytyy myös perheestä hevostaustaa, sillä hän on ratsastanut neljävuotiaasta alkaen.Tapio Perttunen saapuu etusuoralle kotiradan yleisön eteen Eemeli Hernesahon haastatteluun aplodien saattelemana.Ylläksen ravin puheenjohtaja Esa Palovaara ja hallituksen jäsen Katja Palovaara luovuttavat Perttuselle taulun, jossa on kuva hänen ensimmäisestä voitostaan Ponnettaren kanssa Kurtakossa vuonna 1973 ja uniikin kuksan, johon on kaiverrettu ravihevonen.Haastattelussa Perttunen muistelee uransa ensimmäistä voittoa ja kertoo tämän hetken kuulumisensa..Ensimmäistä kertaa selostamassaKauempaa matkanneiden satunnaisten ravikävijöiden lisäksi joukosta löytyy myös kaikissa Lapin kesäraveissa ja muissakin ravitapahtumissa kiertävää vakioyleisöä.Sirpa Seppälä ja hänen tyttärensä Hanna Helin ovat kiertäneet Lapin ravitapahtumia ja kesäraveja jo useamman vuoden.Seppälä kertoo vierailleensa lähes kaikissa Kurtakon raveissa paikan päällä. Aiempaa raviurheilutaustaa Seppälältä löytyy paljon, sillä hän on voittanut takavuosina Lapin ajokuningatar -kilpailun kuusi kertaa. Kesäraveissa voi kuulla myös aloittelevia tai muutaman kerran vuodessa työtä ravitapahtumissa tekeviä äänityöläisiä.Leevi Niva on yksi heistä, joka toimii ensimmäistä kertaa haastattelijana kotiradallaan Kurtakossa. Niva kertoo katsoneensa lähtöjä seitsemän päivän ajan vuorokauden ympäri.Raveissa hän pääsee haastattelemaan myös kokeneita ohjastajia, muun muassa Tapio Perttusta.”Aluksi totta kai jännitti, mutta kun ravit etenivät, niin kokemus toi sellaisen rauhallisen olotilan ja oli paljon rennompaa tekemistä sitten ravien lopussa”, Niva arvioi.Niva pääsee lisäksi ensimmäistä kertaa kokeilemaan selostamista.”Selostamisen harjoittelu jäi vähän vähemmälle, kun mietin enemmän haastatteluita ja ehkä sen vähän huomasi, että ohjastajia piti katsoa tarkemmin. Mutta lopulta kuitenkin sekin meni ihan hyvin.”Kesäraveissa käyntiä Niva suosittelee kaikille.”Täällä näkee paljon tuttuja ja totta kai myös hevosia. Ja ilmapiiri on tosi hyvä”, Niva päättää..Kurtakossa ravataan taas Tapsan tahtiin – Perttusen uran avausvoitto tuli 50 vuotta sitten samalta radalta.Lakan Leija ja Sheikki Jämsän Ämmä ja Äijä – ”Tästä on makea lähteä Kouvolaa kohti”.Päivitetty 11.7. kello 9.06: Korjattu Sirpa Seppälän nimi.