Raviradan toimitusjohtaja joutuu olemaan paljon yhteyksissä ministeriöihin ja hoitamaan erilaisia lupa-asioita. Yhteiskunnan rakenteita opiskelleena Miika Lähdeniemellä on tähän hyvät valmiudet.”Siellä oppi omaksumaan tietynlaisen kriittisyyden ja tarkastelemaan asioita mahdollisimman laajasti. Ehkä sitä kautta syntyi sellainen ajatusmalli, että yrittää arjen pienten asioiden keskellä nähdä sitä isompaa kuvaakin”, hän kuvailee koulutuksen tuomaa apua.Isompaa kuvaa hän katsoo esimerkiksi Killerin Eliitin kohdalla. Tänä vuonna kilpailu muuttui lämminveristen avoimesta lähdöstä 4- ja 5-vuotiaiden lämminveristen kutsukilpailuksi. Muutos oli ainakin osittain pakotettu, kun Suur-Hollola-ajon alkuerät tulivat kaikille pakollisiksi. Se tarkoitti sitä, että kotimaan kovimpien lämminveristen kesän kilpailuohjelmaan tuli yksi lähtö lisää.”Ehkä tämä meni lopulta aika hyvinkin näin. Killerin Eliitti sai vähän uutta profiilia. Mielestäni kiinnostavuus kasvoi huomattavasti uudella konseptilla”, Lähdeniemi arvioi.”Minulla on ymmärrystä Jokimaan muutoksille, ja kaikki tietävät, että kalenteri on niin tiukka, että aina muutokset aiheuttavat haasteita jollekin. Tällä kertaa se olimme me, jotka joutuivat tätä suunnitellessa reagoimaan jotenkin. Tuntuu, että teimme oikean ratkaisun.Ensi vuonna Killerin Eliitti jatkaa suurella todennäköisyydellä hyväksi koetulla konseptilla. Lähtö on tarkoitus ajaa kunkkariperjantaina, koska perinteisesti kunkkarijärjestäjältä on napattu yksi 75-päivä pois kyseiseltä vuodelta.”Nyt tuntuu hyvinkin järkevältä jatkaa näin. Eliitilläkin on pitkä historia ja se on joskus ollut todella korkean profiilin lähtö. Täytyy olla realistinen, kun miettii, miten se voisi nykyään olla mahdollisimman merkittävä lähtö. Nykyisellä palkintotasolla tuntuu, että se malli on tuo, että se profiloituu tietyn ikäluokan kisaksi. Silloin se voi jossain korissa olla ykköskilpailu. Jos se olisi avoin lähtö, pitäisi ykköspalkinto melkein triplata, että se voisi kasvattaa merkitystään.”.Yhteiskuntatieteilijän silmin Lähdeniemi katsoo myös Suomen rahapelilain tulevaa muutosta. Veikkauksen monopoliasemasta tullaan näillä näkymin luopumaan jo lähitulevaisuudessa, mutta mitä se tarkoittaa raviurheilulle? Sitä tuskin kukaan osaa sanoa varmasti, ei edes Killerin toimitusjohtaja.”Iso rakennemuutoshan siinä on tapahtumassa. Kiinnostavaa nähdä, minkälaiseksi kokonaisuus muodostuu. Onhan tässä jo lyhyen ajan sisällä muuttunut aika paljon”, Lähdeniemi pohtii. Pelaamisen merkitys raviradoille on viime vuosina vähentynyt ja on nykyään hyvin vähäinen. ”Aiemmin paikallisten pelipisteiden myynti oli tärkeä osa tulonmuodostusta. Nykyään Toto-myynti on lähinnä lisäpalvelu asiakkaille, mutta peliä ei ole sallittua markkinoida. Tällä hetkellä Toto-pelaamisen ja raviratojen yhteys hakee uomiaan. Se siinä mietityttää, että tuleeko pelaamisen merkitys yhtäkkiä nousemaan? Se tarkoittaa sitä, että kaikilla raviradoilla pitää olla osaamista ja ymmärrystä asiasta.”.Miika Lähdeniemen katse jo Kuninkuusraveissa – "Kyllähän tämä projekti laittaa kieltämättä jokaisen järjestäjän äärikoville".Miika Lähdeniemi avaa päätöksensä taustoja: ”Vaakakupissa painoi eniten kaksi asiaa”.Miika Lähdeniemi on Killerin raviradan uusi toimitusjohtaja