Steinereiden AK-tallilta alkanut hevosinnostus johti oman valmennustoiminnan aloittamiseen 80-luvun lopulla. Paljon oppia karttui ajasta Porissa Jan-Erik Nygårdilla, jonka hevosia Vaahtera hoiti Saksassakin. Yhteistallia "Emppu" piti Jorma Kontion kanssa Teivossa ja Porin raviradalla Vaahtera valmensi useampaankin otteeseen.Kotipihassa Pinomäen Kurosentiellä valmennustoiminta hiljeni käytännössä kymmenen vuotta sitten."Alkuun oli tamma Desert Queen ja siitä lähtien oli tasaisesti pärjääviä hevosia. Tosi hyväkin Arvo Ylitalolla ja mulla oli, Kathleen Laukko, mutta se myytiin 3-vuotiskeväänä. Valmensin sitä kuitenkin vielä ja se oli Kriteriumissa toinen", Vaahtera muistelee.Toisenlaistakin työtä Vaahtera kokeili raviväen suosikkiruuan Hot wingsien siipikastikkeen varastoijana, kunnes ajaminen Nokialle kävi raskaaksi.Hevoset kiinnostavat Vaahteraa yhä, ja hän seuraa raveja päivittäin. Myös pelillisesti. 90-luvulla hänen laatimaansa kolmen hengen kimppapeliin Forssan 65:een osui noin 590 000 markan siika."Remppa oli suosikki, mutta me valittiin Hero II varmaksi", Emppu muistaa. Hevosurheilun asiantuntijoiden vihjekilpailun Vaahtera on voittanut kahdesti.Ravipelien lisäksi kiinnostaa reikäpeli. "Golfia pelailen ainakin 150 kierrosta vuodessa, Porissa on hyvät kentät ja esimerkiksi Lähdekorven Karin kanssa käyn Vammalan Lakesidessa. Tasoitus on 8,8", Vaahtera paljastaa..Merkkipäiviä: Puolen vuosisadan kokemuksella – "Hiukan on ajat siitä muuttuneet"