Paula Keräsen mukaan montéssa parasta ovat hevoset, mutta myös fyysisyys. Monté on urheilua, jossa tulee hiki. Keränen on liikkunut aina paljon, minkä takia vauhti ja urheilullisuus ovat ominta juttua. Keränen on ajanut myös kärrylähtöjä yhteensä noin kymmenkunta, mutta ne eivät kiinnosta samalla tavalla..”Kärrylähdöt eivät houkuttele, kun eihän niissä edes hengästy”, Keränen naurahtaa..Montéssa näkee kilpailevan yhä enemmän parempia hevosia, mutta myös parempia ratsastajia. Keränen sanookin ratsastajien tason nousseen viimeisten vuosien aikana. Ratsastajien vahva ratsastustausta näkyy ja laji on siistiytynyt huomattavasti. Tulevaisuudessa Keränen toivoo montéssa siistiä ratsastusta ja rehtiä kilpailua..”Lajin pitäisi olla ulkopuolisille seuraajillekin kaunista katsottavaa.”.Keränen toivoisi tulevaisuudessa yhtenäisempiä sääntöjä ainakin Pohjoismaiden kesken. Esimerkiksi ratsastajien painorajoissa on suuria eroja maiden välillä: vähimmäispainoraja Ruotsissa on 65 kg, kun taas Suomessa puolestaan vain 52 kg. Montén kotimaassa Ranskassa painorajat vaihtelevat hevosen iän ja sukupuolen sekä ohjastajan lisenssin mukaan..Ravikilpailusääntöjen mukaan b-poneilla ajettaessa montéa ratsastajalla saa olla P- tai C-ajolupa. Ratsastajan enimmäispaino riippuu ponin koosta, mutta ponin säkäkorkeuden ollessa 120,1–130,0 cm ratsastajan enimmäispaino saa olla korkeintaan 65 kg ja enimmäispituus 160 cm. Ratsukon tulee olla myös sopusuhtainen..”Jos hevosten montén vähimmäispainorajaa 52 kg vertaa b-ponien montén enimmäispainorajaan 65 kiloon, ei nämä mene yhtään linjassa. Koen, että juuri nuorille harrastajille tämä painoasia voi olla jopa ristiriitainen. Senkin takia hevosilla kilpailtaessa montén vähimmäispainoraja tulisi yhtenäistää Ruotsin kanssa, tai ainakin nostaa esimerkiksi 60 kiloon, joka oli voimassa Suomessa montén alkuaikoina”, Keränen toteaa..Kansainvälisesti yhtenäisemmät säännöt myös Suomessa voisivat nostaa montén arvostusta, ja lajia voisi harjoittaa myös ammattimaisemmin. Lisäksi hevosten juoksemat monté-ennätykset olisivat enemmän vertailukelpoisia muiden maiden tuloksien kanssa..Montéohjastajana Paula Keränen nimeää vahvuuksikseen hevosystävällisyyden ja kouluratsastuksesta peräisin olevan ratsastustaidon. Lisäksi hän näkee vahvuuksina luottamuksen valmentajia kohtaan, sinnikkyyden sekä hyvän fyysisen kunnon..”Pidän sitä todella tärkeänä hyvän ohjastajan ominaisuutena, että pitää annetut lupaukset. Jos olen luvannut ohjastaa hevosta kilpailuissa, niin silloin aina pidän lupaukseni, vaikka joskus olisi tarjolla ollut lähtökohtaisesti parempikin hevonen.”.Keräsellä ei ole tällä hetkellä aikaa omalle valmennettavalle, mutta hän käy ratsastamassa paljon muiden hevosia viikoittain. Ratsastusta kertyy vähintään kolme kertaa viikossa, mutta lähiaikoina on ollut myös sellaisia viikkoja, jossa viikon sisälle on kertynyt viisi monté-starttia. Keränen liikkuu muutenkin säännöllisesti, ja pyrkii käymään myös kuntosalilla..”Hyvään kuntoon ei vaikuta pelkästään liikkuminen, vaan pitää myös syödä hyvin ja muistaa levätä. Palautuminen ja kehonhuolto ovat tärkeitä asioita. Itse pyrin käymään säännöllisesti hierojalla ja fysioterapeutilla.”.Keränen pyrkii olemaan myös rehti kilpailija, ja on onnistumisista aina iloinen myös toisten puolesta. Keränen muistuttaa myös ohjastajan vastuusta kertoa, jos jostain syystä tuntuu, ettei kaikki ole täysin kunnossa. Palaute tulisi osata antaa rakentavasti ja asiallisesti hevosen taustajoukoille, ja se kuuluu raviurheilun etiikkaan..Mentaalipuolella harrastajakaverit ovat Keräselle tärkeitä. Kilpailutilanteessa täytyy olla kovapäinen, ja lähtöjen jälkipuinti vaatii henkistä kanttia analysoida tapahtumia realistisesti. Ennen lähtöä välillä voi olla myös etukäteispaineita..Ohjastajauransa aikana Keräsellä on kehittynyt tunteiden käsittelyn taito, mutta hän on myös vahvasti itsekriittinen..”Somekirjoittelu ei ole koskaan haitannut minua. Enemmän joudun painimaan itseni kanssa. Sitä pitäisi oppia myös pikkuisen löysäämään”, Keränen toteaa..Paula Keränen44 vuottaKotoisin Taivalkoskelta, asuu Pieksämäellä JäppilässäMatematiikan ja tieto- ja viestintätekniikan opettaja yläkoulussaOhjastajana startteja 257: 21-17-28, voittosumma 36 271 eAlun perin aloittanut hevosharrastuksen pienellä ravitallilla TaivalkoskellaKirjoittanut kirjat Ravataan – yhdessä ja Monté – raviurheilua ratsain yhdessä Eeva Lindqvistin kanssa.Montén pariin haluavia Paula Keränen neuvoo osallistumaan montékursseille, ja kyselemään vinkkejä kokeneemmilta harrastajilta sekä tutustumaan varusteisiin. Parasta olisi harjoitella ratsastamalla mahdollisimman paljon, mutta antaa aikaa myös itselle kehittyä. Lajin kannalta kontaktien löytäminen on kaikista vaikeinta, ja kontakteja olisi hyvä olla jo ennen kuin alkaa kilpailemaan..Keränen muistuttaa, että jokaisen pitää olla itse aktiivinen ja valmis tekemään töitä sen eteen, että pääsee uralla alkuun..”On paljon parempi käydä valmentajien juttusilla kasvotusten tai soittaa kuin vain huhuilla somessa ajettavia”, Keränen painottaa..Paula Keränen on totuttanut ja opettanut paljon eri hevosia ratsastukseen. Toiminta-ajatuksena on, että hevoselle jää hyvä mieli ja positiivinen kokemus opetustilanteesta. Joskus hevosta voi vähän jännittää, ja tilanteessa edetään aina hevosen ehdoilla. Ensimmäisellä kerralla ratsastajaan totuttaminen pidetään ajallisesti lyhyenä ja helppona kokeiluna tutussa ympäristössä turvallisilla varusteilla..”Hevoset ovat usein minulle täysin vieraita, minkä takia opetustilanteessa pitää olla erityisen huolellinen. Minua pyydetään usein ensiratsastamaan sekä nuoria että vanhempia ravihevosia, ja tykkään myös käydä treenaamassa eri hevosia ratsain”, Keränen kertoo..Heppa-järjestelmän mukaan Paula Keräsellä on yksi hoitohevonen, Titta Laitisen valmentama Garcon Merci. Keränen käy ratsastamassa ruunaa, ja on välillä mukana myös kilpailureissuilla, kun vain kerkeää mukaan. Hän on tehnyt yhteistyötä Laitisen kanssa jo vuosia..”Usein myös suurimmat onnistumisen tunteet tulevat silloin, kun on ollut itse mukana hevosen valmennuksessa ja tekemässä sitä pakettia.”.Yksi Keräsen uran huippuhetkiä on ollut Demeterin voitto Kouvolan monté-startissa kesällä 2023. Demeter meni tuolloin myös absoluuttisen ennätyksensä. Silloin tavoitteeksi asetettiin montén SM-finaali hevosen kanssa, ja haave toteutui Killerin Kuninkuusraveissa heinäkuussa..Mieleenpainuneimmaksi kokemukseksi Paula Keränen nimeää ensikosketuksensa monté-ratsastuksessa. Hän kokeili lajia ensimmäisen kerran ystävänsä polttareissa, ja tajusi heti kerrasta, että tämä on oma juttu. Sen jälkeen Keränen kävi Eeva Lindqvistin montékurssilla Turussa, ja C-ajoluvan hän ajoi vuonna 2013..Monté-ura ei vielä silloin heti lähtenyt isommin liikkeelle, sillä Keränen oli raskaana ja lapsi syntyi kesällä 2014..”Muistutuksena myös nuoremmille harrastajille, että montéuran ei tarvitse päättyä lapsien saamiseen”, Keränen neuvoo..Paula Keränen kiertää paljon ympäri Suomea ajamassa kilpaa, ja on lisäksi startannut myös Ruotsissa, Virossa, Tanskassa ja Ranskassa. Reissaaminen on tullut vuosien saatossa tutuksi. Vaikka kilometrejä kertyy vuodessa paljon, kaverien kanssa matkat menevät mukavasti. Usein Keränen yhdistää ravireissuihin myös muita asioita, ja tuttuja ihmisiä on kertynyt ympäriinsä..”Raviurheilun ulkopuolisten ihmisten on välillä vaikea ymmärtää tätä reissaamista. Toisille 200 kilometriä on pitkä matka, kun ravi-ihmiset heittävät tuollaisia reissuja vielä illalla töiden jälkeenkin keskellä viikkoa.”.Keränen työskentelee matematiikan ja tieto- ja viestintätekniikan opettajana yläkoulussa Pieksämäellä. Hän antaakin kiitosta työkavereille, jotka suhtautuvat positiivisesti montén harrastamiseen. Harrastamismahdollisuus lisää Keräsen mukaan hänen työhyvinvointiaan ja jaksamista töissä, kun vapaa-ajalla on mieleistä tekemistä..”Jos olen voittanut, vien kakkua opettajahuoneeseen tarjolle. Joskus tarjosin oppilaille myös pitsaa”, Keränen naurahtaa..”Olen ollut aikaisemmin Grandiosa-pitsamainoksessa mukana, minkä takia sitä pitsaa oli tarjolla. Siitä mainoksesta on jäänyt myös voittokappaleeni Simply the Best.”.Kirjaprojektit hyödynsivät yhteisöllisyyttäPaula Keränen on yhdessä Eeva Lindqvistin kanssa kirjoittanut kaksi monté-aiheista kirjaa. Ensimmäinen oli Ravataan – yhdessä, joka ilmestyi vuonna 2021, ja toinen Monté – raviurheilua ratsain, joka julkaistiin Killerin Kuninkuusraveissa.Paula Keräsen ajatus monté-kirjan kirjoittamisesta lähti liikkeelle omista kokemuksista. Kun Keränen oli itse lajin aloittelija, oli tiedonhankinta hyvin rajallista eikä kirjallista materiaalia ollut saatavilla kursseilla jaettavia monisteita enempää. Tutustuminen Eeva Lindqvistin kanssa monté-kurssilla, ja myöhemmin maininta kirjan kirjoittamisesta olivat käänteentekeviä hetkiä tässä asiassa. Myös Lindqvist oli suunnitellut monté-kirjan kirjoittamista jo vuosia.”Olemme tehneet kirjaprojekteissa kaiken alusta asti itse suunnittelusta markkinointiin, eikä kirjoja olisi ollut mahdollista tehdä yksin eikä ilman yhdistystä”, Keränen kertoo.Monté – raviurheilua ratsain -kirja on toteutettu Monté Team Finland ry:n kehittämishankkeena, joka sai EU-tukea Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.”Kirjaprojekti perustuu yhteisöllisyyden hyödyntämiseen, ja siitä iso kiitos kuuluu kaikille, jotka ovat auttaneet tässä projektissa.”Kirjaa varten Eeva Lindqvist teki ison selvitystyön hankerahojen hakemisesta ja byrokratiasta. Keräsen vastuulla puolestaan olivat kaikki tekniikkaan ja tiedonsiirtoon liittyvät asiat. Lisäksi Lindqvistillä oli hyvät kontaktit Suomessa ja Ranskassa, ja Keränen kilpailee aktiivisesti, mitä kautta he tavoittivat eri ihmiset kirjan haastatteluita varten.Vuonna 2001 perustettu Hyvän Tuulen Ravi Club ry vaihtoi nimekseen vuonna 2017 Monté Team Finland ry. Samana vuonna yhdistys hyväksyttiin myös Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseuraksi. Yhdistyksen yhtenä tavoitteena on ravi- ja ratsastusurheilun yhteistyön kehittäminen. Keränen toimii yhdistyksen jäsensihteerinä.”Monté-tietoutta pitäisi lisätä ihmisten keskuudessa, minkä takia kirjaprojektitkin saivat alkunsa. Hevoskouluissa ja alan koulutuksissa pitäisi monté huomioida paremmin”, Keränen painottaa.