Suursuokki Ruopas aloitti T75-rivin.

T75-1 otettiin kertaalleen takaisin. Suosikki Ruopas lähti ensimmäisellä yrittämällä varmasti ja kovaa, vaikka pientä lähtölaukan peikkoa oli etukäteen ilmassa. Toisella kertaa Antti Tupamäen ori kävi hieman kuumana lähtöautoa lähestyessä, se meni peitsinsekaista ja kävi laukallakin, mutta kun siiveke irtosi sen turvan edestä, oli Ruopas kuin itse varmuus, vaikka sen molemmin puolin sorruttiin väärälle askellajille. Lopulta Ruopas johti alusta loppuun varsin varmoin ottein, voittoaika oli 26,6ake. Tupamäki myönsi voittajahaastattelussa,että lähdön uusinta rassasi Ruopasta, mutta antoi sille muuten suurta kiitosta. “Niin nöyrä hevonen, ettei tällaista olekaan”, Tupamäki sanoi.

Tinderi oli vahva kakkonen kierrettyään pitkään kolmatta rataa ja hienosti kesti Rallin Muistokin kolmanneksi johtavan rinnalla juostuaan.

T7-2 oli Antti Ojanperän tallin juhlaa, vaikka itse valmentajan ajama Venerdi hylättiinkin pitkästä laukasta. Jutta Ihalainen Ojanperän valmentaman Ronzon Facen kiihdyttää keulaan. Vaikka ruuna kipaisi viimeisen puolikkaan alle 1.11-kyytiä, ehti neljännestä ulkoparista kirinsä aloittanut tallikaveri MAS Champ lentäen ohi. Se toi samalla Santtu Raitalalle jo päivän kolmannen ykkösen. “Tällä on hyvä luokka ja tämä on rento kilpailija”, totesi valmentaja Ojanperä 14,0ake-voittoajan menneestä ruunasta.

Ronzon Face varmisti tallin kaksoisvoiton, ennen lujaa kirinyttä Don Juan Sisua.

T75-3 toi kotiradan voittajan. Ensimmäiseen kaarteeseen tultaessa oli jo kuusi hevosta hevosta laukannut. Ville Pohjola väisteli Kitzune G.G.:llä alussa laukkaavia ja kierrätti takamatkalta lähteneen Mikko Peitsahon tamman toisessa kaarteessa johtavan rinnalle. Siitä Kitzune G.G. puristi selkeään ykköseen. Kirissä sitä seurannut Madonna S.T. oli toinen ennen myöhään johtavan perästä irti päässyttä Cameleo Pressia.

“Tamma oli rauhallinen, eikä kuolemanpaikalla ollut ongelma ajaa”, Ville Pohjola totesi volttiennätyksensä 15,5ke tehneestä tammasta.

T75-5 oli Myrskyrin ja Henri Bollströmin totaalista hallintaa. Ari Karttusen ruuna otti lähdön heti hallintaansa, eikä jättänyt 21,5-vauhtisella viimeisellä puolikkaalla muille sanan sijaa. Myrskyri otti jo vuoden kuudennen ykkösensä ja on kauden voitokkain suomenhevonen. Voittoaika 27,1ke on sen uusi tasoitusennätys. Jättiyllättäjä Lakori juoksi johtavan perässä ja vaihtoi viiden kuudennen sijan taulunsa kakkoseen. Takamatkan Jepulis oli johtavan rinnalta mainio kolmonen.

T.Rex piti President Lindyn kurissa.

T75-6 oli lämminveristen rataennätyskoe, mutta Callela Ladyboss sai jatkaa Kajaanin radan nopeimpana 12,0a-ajallaan. Ida’s Owen veti porukkaa, mutta toisessa ulkoparissa matkannut T.Rex oli maalisuoralla tuorein. Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettava piti lopussa Reima Kuislan tallin kaksikon President Lindy ja Big Sky Hanover varmasti takanaan ja toi Santtu Raitalalle päivän neljännen ykkösen. Rataennätystä voittoaika 12,3a ei siis rikkonut, mutta vuoden kuudennen ykkösensä ottanut T.Rex on kauden voitokkain lämminverinen. Santtu Raitala korosti, että voitto oli vanhan sanonnan mukaan niukka, mutta varma.

T75-7 toi riviin suurimman yllätyksen. Ville Pohjola sai Outfield Olgalla kreivin aikaan tilaa johtaneen Enter Mayweatherin takaa ja kiri maalikameravoittoon. Ville Pohjola otti näin päivän toisen T75-voittonsa. Toisessa ulkoparissa juossut Trouble Leader jäi väsyvän kuolemanpaikan hevosen taakse, mutta tilaa saatuaan kiri maalisuoraa todella lujaa kolmanneksi.