Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.

Dave Lindholmin Aino-albumin kappale ”Pieni ja hento ote” ilmestyy hyräilyyn kuin itsestään. Jukka-Pekka Kauhasen harjoitusradalta pihapiiriä kohti kulkee hiljaksiin kaksi valjakkoa, Hovi-Arin jälkeläisiä molemmat.

Kauhanen antaa Tuikun Pojun kävellä kohti tuttua kotitallia. Poju osaa tien. Hyvä niin, sillä kyydissä istujan katse on tarkasti takana askeltavan hallitsevan ravikuningattaren Mokomanin etujaloissa. Kuningattaren rattailla istuu Sanna Taimela. Hiekkatie on yön rankkasateiden jäljeltä kostea ja ilmanala saa pääskyset lentämään matalalla.

Dahlia-tallin kahviossa maitoa kuppiinsa kaataa mies, jonka hyvä tunne näyttää kasvavan ja kasvavan. Eero Flankkilan silmäterä Mokomani lähtee nyt kuningatarkisaan aivan toisista asetelmista kuin vuosi sitten. Silloin itse kisaan pääsy jäi viime hetken varaan.

Viime kuningatarkisan alla löytynyt kevyempi kengitys toi mukanaan kuningatarkisan valitsijat vakuuttaneen vauhdin. Kaikeksi onneksi tamma kotiutui Kauhasen talliin ja Porin majoitukseen äärimmäisellä tyyneydellä.

Itse kisassa Mokomani yllätti kaikki, paitsi ne, jotka tiesivät. Sellaisia ihmisiä, Mokomanin voitosta varmoja, ei tainnut silloin olla yhtään.

”Viime vuonna lähdettiin pärjäämään, ehkä taistelemaan yhden osakilpailumatkan kärkipaikoista,” Kauhanen muistelee. ”Viime vuonna etsittiin ratkaisuja, nyt tiedetään mitä tehdään”. Kauhanen näkee kuningattaren kehittyneen viime vuodesta. ”

“Mikkelissä se oli auton takana oikein hyvä, ei ylipaineissaan kuten aikaisemmin aika monta kertaa. Nyt ei tarvinnut kinnailla vaan sain ajaa juuri sitä vauhtia, mitä halusin. Korvissa oli paksummat pallot ja siitä oli apua.”

Kuningattaren kengitystä on kauden mittaan muutettu hieman. ”Edessä on nyt urakengän sijaan pieni hokkikenkä”.

Mokomanin suurin vahvuus on edelleen tallella. ”Tamma syö hyvin ja juo hyvin, se ei ole milläänsäkään siitä missä ollaan. Se on sen suuri lahja tähän karkeloon. Energiavaroja pitää olla ja niitä pitää pystyä pikkuisen täydentämään näin viimeisten viikkojen ja päivien aikana.”

Kauhanen tietää ohjastavansa Joensuussa ennakkosuosikkia.

”Mokomani on osoittanut varminta kuntoa. Mian Mari on nostanut viime lähdöissä tasoaan. Oli uutta, että se oli niin menevä ja halukas. Se on riski hevonen, jos se vain haluaa mennä ja palvella. Siinä voi olla sen akilleenkantapää. Muut tammat ovat olleet yllättävän ailahtelevaisia. Selvää syytä noihin suorituksiin ei tunnu olevan, joten siinä on varmasti valmentajat ihmeissään”, Kauhanen toteaa.

Sekottajan ja Mian Marin kohdalla Kauhanen muistuttaa viime vuoden kokemuksen mukanaan tuomasta vahvuudesta. ”Harvemmin se toinen kuningatarkisa on ensimmäistä huonompi. Edellyttäen että ensimmäinen koitos on ollut henkisesti hallussa.”

Oriiden kisastakin Kauhasen kokemukset omaavalta valmentajalta on kysyttävä.”Nyt mennään varmaan aika kovaa. Siellä on monta hevosta, joilla on samat vahvuudet. Nyt vahvallakaan hevosella ei porukan ohi lähtiessään voi olla varma siitä, että saa itselleen kuolemanpaikan.” 

Kauhanen ennustaa oriiden kisan ratkeavan vasta päätösmatkalla. ”Tuskin ennen kolmeatuhatta on isoja eroja. Jokivarren Kunkku on minun suosikkini. Se on starttiensa määrään nähden hyvin rutinoitunut. Sillä on neljäkymmentä kovaa starttia takanaan. Santeri Dahlian ensimmäinen kuninkuusravijuoksu oli sen viideskymmenes startti.”

Juttu on julkaistu Hevosurheilussa 31. heinäkuuta 2015. 

Lisää teemasta: Kuninkuusravit