Oona ja Viivi Mattinen iloitsivat ensimmäisen osakilpailun voitosta.
Oona ja Viivi Mattinen iloitsivat ensimmäisen osakilpailun voitosta.Kuva: Hanna Laakso

Mimmi VI vei ponikuningatarkisan ensimmäisen erän – Kuningaslähtö yllättäjälle

Kuningatar- ja kuningaskilpailujen ensimmäiset osakilpailut juostiin Ypäjän Ponikuninkuusraveissa lauantaina. 

Kuningatarkilpailussa voittoon juoksi yksi kisan ennakkosuosikeista. Viivi Mattinen ja Mimmi VI kävivät viime viikolla Joensuussa nappaamassa Suomen mestaruuden, tänään voitto tuli kuningatarkilpailun 1600 metrin matkalla.

Takajoukoista startannut Mimmi VI nousi maalisuoralla Noora Nykäsen ohjastaman Arancian rinnalle, ja kiri lopulta varmaan voittoon. Arancia kesti toiseksi, kolmanneksi juoksi Pinja Iltasen valmentama Smedens Gossip.

Viivi Mattinen kertoi voittajahaastattelussa jännittäneensä tolpalle saakka. Ponikuninkuuraveissa on ohjastajan mukaan oma tunnelmansa.

"On siinä vähän erilainen sähkö", Mattinen hymyili.

Kunigaskilpailussa voitto meni yllättäjälle, kun Julia Kiukas ohjasti voiton Keiju-Prinssillä. Kiukas on myös yhdeksänvuotiaan orin valmentaja.

"Ei paremmin olisi voinut mennä, tämä oli ihan jäätävä tänään", Kiukas kommentoi voittajahaastattelussa.

Kiukas kertoi, että he ovat ponin kanssa tehneet koko kesän töitä Ponikuninkuusravit mielessä. Paineita ohjastaja-valmentaja ei kuitenkaan suostu ottamaan.

"Ilman mitään odotuksia lähdemme huomiseen kisaan", Kiukas kertoi.

Ponikunigaskilpailun 1600 metrin lähdössä toisia olivat Smedens Max Speed ja Henriikka Rantanen, kolmansia Thorvald ja Maria Kiukas. Thorvaldia valmentaa Julia Kiukas.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi