Elitloppetin lauantaipäivä alkoi suomalaisittain sataprosenttisesti, sillä sinivalkoiset ponit olivat neljä ensimmäistä maalissa. Voittoon juoksi Pomona II.

Pomona lähti puolustamaan viimevuotista voittoaan ja teki sen varmaan tyyliin. Se ampaisi kärkeen heti alkumetreillä ja hallitsi siitä ylivoimaisesti maaliin asti. Kaikki väliajat merkittiin sen nimiin 2.04,1 – 2.04,9 – 2.13,7.

Emil ja Mats Havulehdon shettistammaa valmentaa Mats Havulehto ja sitä ohjasti Elina Miettunen.

Koko tallikurvi raikui suomalaiskannustuksista lähdön aikana ja jokaiselle valjakolle taputettiin heidän palatessaan radalta, kun Suomen ponitiimi tuki toisiaan.

“Poni oli ihan sikahyvä, en uskonut sen näin hyvä olevan”, nauroi Miettunen ääni täristen ohjatessaan Pomonaa palkintoseremoniasta. “Tarkoitus oli ladata heti keulaan ja Pomona lähti hyvin.”

Hyvästä alusta huolimatta Miettunen huokaisi vasta maalitolpalla helpotuksesta.

“Viimeisellä 500 metrillä poni alkoi himmailla ja meni hiljaa, kun ei ollut kavereita lähellä. Säikähdin jo, miten käy, mutta sitten Pomona tuli lopun hyvin.”

Ohjastaja kertoi hermoilleensa ennen starttia, varsinkin, kun edellisessä Vermon esityksessään poni ei ollut ollut parhaimmillaan.

“Viimevuotisen voiton myötä tuli ennakkopaineita eri puolilta. Seremoniassa oli kyllä tippa linssissä.”

Kilpailu oli merkittävä Miettuselle myös siksi, että hän täyttää seuraavaksi 15 vuotta eikä saa enää ensi vuonna ohjastaa ponilähdöissä Ruotsissa.

“Olen aika sanaton tällä hetkellä, kerrankin. Ei tätä pysty kuvailemaan, kun yleisö on niin mukana ja ponilähtöjä arvostetaan täällä eri tavalla kuin Suomessa.”

Havulehto otti tallikatsomossa onnitteluita vastaan hämmentyneenä. Hän on yleensä vastannut Pomonan laittamisesta itse, mutta nyt hän oli ollut Veijo Heiskasella kuukauden verran. Ponin kärryille hän pääsi vasta torstaina.

“Olen aivan järkyttynyt. Odotin voittoa aivan muille”, hän totesi. “En uskonut Pomonan olevan noin hyvä!”

Pomona II hallitsi Mini Elitloppetia ennen muuta suomalaisrintamaa. Kuva: Jarno Unkuri.

Seuraaville sijoille sijoittui pelkkiä suomalaisnimiä. Broängens Ghosakrama ja Fiia Espo saivat matkalla painetta Ekslätts Sacrificelta ja Oona Halmelta, mutta pitivät paikkansa kakkosena alusta lähtien. Menestyksen täydensivät Thorvald ja Maria Kiukas neljännellä sijallaan. Paras ruotsalaisvaljakko Måntorps Opal ja Emma M. Bjurström olivat viidentenä.

Huomenna sunnuntaina ravataan B-ponien Lilla Elitloppet klo 9.50, eli Suomen aikaan klo 10.50.

Lue lisää ponilähdöistä ensi perjantain Hevosurheilusta 1.6.2018.

Lisää teemasta: Elitloppet 2018