Poneilla voidaan alkaa ajamaan harjoitusraveja toukokuussa.
Poneilla voidaan alkaa ajamaan harjoitusraveja toukokuussa.Kuva: Anu Leppänen

Poniravitoiminta käyntiin harjoitusraveilla – ”Tahtotila pitäisi olla olemassa, ja uskon, että onkin"

Tieto ponien harjoitusravitoiminnan käynnistymisestä toukokuussa otettiin Suomen Poniraviyhdistyksessä ilolla vastaan.

Suomen hallituksen koronarajoitusten exit -strategian mukaisesti ponien harjoituslähtöjen ajaminen on paikallisesti mahdollista toukokuussa. Varsinainen poniravikilpailutoiminta omina tapahtuminaan voidaan aloittaa keskiviikkona saadun tiedon mukaan kesäkuussa, samalla kun lasten ja nuorten kilpailu- ja harrastustapahtumien järjestäminen ulkona on mahdollista.

Suomen hallitus esitteli keskiviikkoaamuna strategiaansa koronarajoituksien poistamiseksi. Hallituksen linjauksen mukaan, lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta on mahdollista aloittaa ulkotiloissa paikallisesti jo huhtikuussa. Poniraviurheilun osalta linjaus tarkoittaa, että ponien harjoitusravien sekä -lähtöjen järjestäminen on mahdollista käytännössä toukokuun alusta alkaen, alueellisia kokoontumisrajoituksia noudattaen.

”Keskiviikkona saatiin kauan odotettuja askelmerkkejä siihen, miten rajoituksia aletaan purkamaan. Poniraviurheilun radoilla tapahtuva harjoituslähtötoiminta on mahdollista heti alueellisia rajoituksia noudattamalla”, Hippoksen kehitys- ja markkinointipäällikkö Tomi Himanka kommentoi Suomen Hippoksen tiedotteessa.

Hippos suosittelee, että raviradoilla tapahtuviin harjoituslähtöihin osallistuu vain lähialueen poniraviurheilijoita.

”Suomen hallitus kertoi toimintaohjeita, joiden mukaan voidaan edetä. Alueet (AVI:t, kunnat) ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa rajoitusten toimeenpanosta, joten on paljon asioita, joita pitää ottaa huomioon. Suositeltavaa on, että ponien harjoitustoiminta on alueellista, eivätkä eri alueen harrastajat toistaiseksi sekoittuisi”, Himanka jatkaa.

”Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kesäkuussa saadaan ponien virallinen kilpailutoiminta käyntiin. Samalla liikkuminen alueelta toiselle olisi mahdollista. Tahtotila on, että poniraviurheilua koskevista rajoituksista päästäisiin mahdollisimman pian eroon.”

Miltä kuulostaa, Suomen Poniraviyhdistyksen puheenjohtaja Ann-Kristin Nyberg?

”Todella mukavalta tietysti! Puoli vuotta on huilattu, ja nyt on korkea aika päästä kilpailemaan. Tällaista viestiä on odotettu”, Nyberg vastaa.

”Nyt olisi tärkeää saada kaikki radat järjestämään raveja. Yhdistyshän ei niitä järjestä vaan radat. Meiltä lähti jo kannustava sähköpostikirje radoille, ja sosiaalisesta mediasta huomasin, että ainakin Kuopiossa ja Joensuussa asiaan oli tartuttukin. Uskon, että muutkin radat lähtee mukaan.”

”Tämä on tärkeä asia. Tahtotila pitäisi olla olemassa, ja uskon, että onkin”, Ann-Kristin Nyberg vetoaa.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi