Ponivaltakunnan valtiaat selvillä
Annika Nisonen

Ponivaltakunnan valtiaat selvillä

Sunnuntaipäivän käynnistyessä erot kuninkuuslähtöjen kahden parhaan ponin välillä olivat hyvin niukkoja. Päätöspäivän lähdöistä muotoutuikin jännitysnäytelmiä.

Ponikuningattaruudessa lauantaina nähty jännittävä loppusuoran kamppailu tarjosi Stenstugu Hawaiille vain 0,1 sekunnin eron Noron Sissiin. Ennakolta Elina Miettunen odotti Noron Sissin ravatessaan vain varmistuvan sunnuntaille. Erityisen positiivisen suorituksen lauantaina teki myös kolmanneksi sijoittunut Uutelan Amarilla, jolla oli ennen Ponikuninkuusraveja ainoastaan yksi startti alla, eikä sen myötä valmentaja Iina Palojärvi ollutkaan ladannut kilpailuun korkeita odotuksia.

Sunnuntaina kenttä kääntyi, voiton päätösmatkalla vei hienon 500 metrin kirin jälkeen lauantaina hylätty Tuukka Variksen Euforia. Noron Sissi pilasi pelinsä liikoihin laukkoihin. Yhteistuloksia laskettiinkin kiivaasti ja Ponikuningattaruuden vei lauantaina neljänneksi ja sunnuntaina viidenneksi juossut Fiia Espon Hietarannan Julia.

Ponikuninkuudessa lauantaina toisen kierroksen käynnistyessä Maria Kiukkaan ohjastama viime vuoden ponikuningas Thorvald teki huikaisevaa kiriä pitkältä takamatkalta kohti kärkeä ja väkevän lopetuksen jälkeen sille ei kukaan mahtanut minkään. Loppusuoralla pienellä laukalla ohjastajansa säikäyttänyt Granath jatkoi sunnuntaipäivälle 0,4 sekuntia Thorvaldia jäljessä. 

Sunnuntaina ponikuninkuuslähdössä pidettiin ensimmäinen kierros reipasta vauhtia. Granath teki nopeasti nousua kohti kärkeä ja myös pitkältä takamatkalta lähtenyt Dynamit III oli hyvässä vauhdissa. Thorvald teki toisen kierroksen aikana jälleen huimaa kiriä ja ehti kurkottaa maalipaalulla ykköseksi ohi Dynamitin ja Granathin. Thorvaldista kruunattiin toistamiseen ponikuningas.

“Poni oli ihan huikea, en olisi ikinä uskonut että tämmöisen kauden jälkeen Thorvald voisi uusia kuninkuuden. Voittoa juhlitaan isosti ja ponillekin tehdään kyllä kakku”, ikionnellinen Maria Kiukas kertoi.

Poniruhtinattaruudessa ero Julia Kiukkaan ohjastaman Dorindahin hyväksi ennen Moona Espon Amazonia oli vain 0,2 sekuntia. Sunnuntaipäivälle lähtötilanne kuitenkin hieman muuttui Dorindahin siirtyessä samalle paalulle viime vuoden Ruhtinattaren Amazonin kanssa. Dorindahia lauantain jäljiltä 1,7 sekunttia jäljessä ollut Thelma lähti matkaan 20 metriä parivaljakon takaa.

Ruhtinattaruudessa nähtiin myös sunnuntaina hieno Dorindahin ja Amazonin taisto ja ponit saapuivat maaliin alle valjakon mitan erolla, Amazon edellä. Lähtövoiton lisäksi Amazon kruunattiin toistamiseen Poniruhtinattareksi 0,1 erolla Dorindahiin. Amazonin voitto täydensi Espon sisarten täydellisen viikonlopun.

Poniruhtinuudessa lauantaipäivänä hienoa kiriä Kattedals Issen kannassa tehneen Eragonin tähtäin on vasta tulevissa vuosissa ja ennakkoon Eveliina Hietanen arveli päätähtäimeksi kokemuksen hakemisen. Eragon kuitenkin lähti sunnuntaipäivälle ainoastaan 0,1 sekuntia Kymenlaakson poniraviliigan omistamaa Kattedals Isseä jäljessä.

Sunnuntain Poniruhtinaskilpailu sai dramaattien käänteen kun keulapaikalle siirtynyt Kattedals Isse laukkasi pitkäksi viimeisessä tallikaarteessa. Lähtövoitto kirjattiin näin ollen Smedens Andiamolle ja toisena maaliin tarkasti Smedens Andiamon kannassa saapunut Eveliina HIetasen Eragon kruunattiin Poniruhtinaaksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi