Myös Pertti Puikkonen pääsi Odeten arvokkaaseen kyytiin vuoden 1990 Lions-raveissa Kouvolassa.
Myös Pertti Puikkonen pääsi Odeten arvokkaaseen kyytiin vuoden 1990 Lions-raveissa Kouvolassa.Satu Pitkänen

Vielä on virtaa - Odette v.h. Oranjeplein 110 SH

Odette v.h. Oranjeplein on poniraviurheilun uranuurtaja Suomessa. Sen jälkeläiset ovat kunnostautuneet niin ravi- kuin valjakkovaunujen edessä.

Parkanolaiset ponimiehet Vesanto ja Virranhaara toivat Odeten Alankomaista Suomeen. Se oli tiine shetlantilaissyntyisestä oriista Gletness Rockall, ja sai orivarsan V.V. Apollo vuonna 1983. Odette kantakirjattiin varsa allaan Nukarissa 16. kesäkuuta 1983 suorastaan kurjalla pisterivillä 6-6-5-5-6=28, joka ei riittänyt edes III-palkintoon.“Ei voi olettaa, että tamma olisi ollut varsa allaan kovin hyvässä kunnossa. Myöhemmin se kuitenkin pärjäsi näyttelyissä. Koska se oli hyväkuntoinen vanhus, niin mielellään käytin sitä vielä veteraaniluokissakin”, omistaja Miia Puhakka kertoo.

V.V. Apollo pääsi myös lisääntymispuuhiin, vaikkei sillä jalostukseenkäyttöoikeutta ollutkaan. Sen vuonna 1998 syntynyt varsa Santeri Suuri emän puolelta suvuttomasta DDR:läistammasta ravasi virallisen ennätyksen 3.24,0ly. Nykypäivänä sillä ei olisi kilpailuoikeutta.

1980-luvun puolella syntyivät vielä kannusjärveläisen Päivi Lantan kasvattamina tammat Odessa II 488 SH (Dumix 7 SH), Emmette 456 SH (Emux 8 SH) ja Odelmiina 616 SH (Högelunds Janne 10 SH). Näistä ainakin Odessa II osallistui ravikilpailuihin, ja oli mukana vuonna 1988 Loviisassa samassa lähdössä, jossa Odette ravasi kilpaa ensi kertaa.

Odeten Puhakoilla syntyneet varsat ovat 1990 päivänvalon nähnyt Bella Rosette 732 SH (Kasperson 20 SH), 1993 syntynyt Sharlotte Moon 727 SH (Onyx v. St. Geerhof 18 SH) ja 1995 syntynyt Yläharjun Paulette 847 SH, nämäkin kaikki tammoja. Vuonna 2003 Sharlotte Moon ja Yläharjun Paulette voittivat ponien parivaljakon SM-luokan Raisa Takkisen ajamana, mutta mestaruustitteliä ei tuona vuonna jaettu.
“Bella Rosetella olen ajanut itsekin ravikilpaa, mutta sillekään ei ole kirjattu ennätyksiä. Suvun suurin saavutus on varmasti Sharloten ja Pauleten PM-kisoihin asti edennyt ura valjakkoajossa”, Miia Puhakka miettii.

Odette ei valjakkoajoa harrastanut. Se oli ravikäytössä, ja osallistui 1990-luvun vaihteessa kaikkiin poniravitoiminnan tärkeisiin alkuajan tapahtumiin. Kun Puhakka oli Kymenlaakson poniharrastuksen kehdossa Stall Hagelundilla oppisopimuskoulutuksessa, Odette oli siellä tuntiponina muutaman vuoden 1990-luvun alussa.
“Siellä tutustuin Raisaan, ja valjakkohomma sai alkunsa. Kun Raisan aiempi ajokki Rödmyran lopetti uransa, Raisa alkoi miettiä parivaljakkoa. Raisa osti sitten Pauleten, ja Sharlotte jäi minun omistukseeni, ja Raisa niillä ajoi kilpaa”, Puhakka muistelee.

Puhakka olisi toivonut, että Odeten suku olisi jatkunut nimenomaan Sharlotte Moonin kautta. Mutta sen ainoaksi jälkeläiseksi jäi ruuna Dark Moon (Vincent van Rijswijk 25 SH), joka on juossut ennätyksen 2.57,9ly ja rahaa neljättä sataa euroa. Sharlotte Moon menehtyi varsoineen seuraavaan varsomiseen.

Odeten suku jatkuu silti vielä. Yläharjun Pauleten tytär Piratte (Gläntans Pirat 79 SH, 2.37,8ke, 859 e) on tiineenä Dust Manesta 221 SH ja varsaa odotellaan toukokuussa. Piraten vuotta nuorempi täyssisko Cinnamon Pauline on puolestaan varsonut viime keväänä tammavarsan Kiieksen Hopeakaneli oriista Bernoban Kaneli 165 SH.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi