Ponigaalassa palkittiin menestyneitä poneja, poniohjastajia, nuorisotoimijoita ja nuorisoponeja sekä ensimmäistä kertaa myös raviponikasvattajia.
Ponigaalassa palkittiin menestyneitä poneja, poniohjastajia, nuorisotoimijoita ja nuorisoponeja sekä ensimmäistä kertaa myös raviponikasvattajia.Kuva: Roosa Lindholm

Young Power -gaalassa palkittiin vanhoja ja uusia menestyjiä

Oulun Äimärautiolla järjestetyn ponigaalan palkintopöytää putsasivat paitsi vanhat tutut nimet, myös uudet lupaukset.

Young Power -gaalan tervetuliaissanat lausui Pohjolan Hevosystävät ry:n puheenjohtaja Kari Eriksson. Puheessaan Eriksson painotti poniurheilijoiden olevan etuoikeutettuja, sillä laji opettaa ahkeruutta ja tarpeellista nöyryyttä. Hevonen antaa arvon hyvälle ja rehdille kohtelulle.

"Olemme iloisia ja ylpeitä, että saamme toimia ponigaalan isäntänä. Tulevaisuus on nuorissa ja olette meille tärkeitä", Eriksson sanoi. "Hevosten ominaisuudet ovat sellaisia, että jos ihmiset toimisivat hevosten tavoin, he menestyisivät varmasti."

Poniurheilu on marginaalilaji ja samat nimet ovat pyörineet huipulla jo pidempään. Ansaittua kiitosta saivat ponipioneerit Nina HänninenEveliina Hietanen ja Pinja Iltanen vuosien työstä lajin parissa.

Hänninen pokkasi talliinsa vuoden nelivuotiaiden B-ponien palkinnot Docka Setin ja Aidan Ween menestyksen johdosta. Eveliina Hietanen pääsi palkintokorokkeelle muistelemaan muun muassa kriterium-voittoaan palkitun Zemaforin rattailla ja voitokkaimpana P2-lisenssin haltijana, mutta myös juhlistamaan omaa nimitystään nousustaan 200 voiton klubiin. Hietanen nosti rakkaimmaksi muistokseen Ernst Rivaldon SM-lähdön voiton Rovaniemen kuninkuusraveissa. Startti oli Ernst Rivaldon uran viimeinen ja täynnä draamaa, kun Rivaldo laukkasi viimeisellä takasuoralla ja putosi Pinja lltasen ja Miniatyrin kyydistä. Rivaldo kehitti kuitenkin laukan jälkeen valtavan kirin ja työnsi turpansa voittajana maalilinjan yli vain metrejä ennen maalipaalua.

"En uskonut itsekään tuolloin voittoon vielä sata metriä ennen maalia", Eveliina Hietanen muisteli silloisia tunnelmiaan.

Pinja Iltanen palkittiin paitsi P3/J-lisenssiluokan ainoana ohjastajana, myös useassa eri kategoriassa yhdessä Miniatyrin kanssa. Vuoden B-ponivaljakon titteli lankesi timantinkovalle parivaljakolle ties kuinka monennen kerran.

Vanhat konkarit alkavat jo iänkin puolesta pikkuhiljaa väistyä ja P1-lisenssiluokan menestyjät Ilona Rekilä, Viivi Pursiainen ja Bea-Noora Kyynäräinen puhkuvat intoa. Ilona Rekilä kiitteli lainaponiensa valmentajia, jotka ovat antaneet nuorelle naiselle kilpailumahdollisuuden. Kyynäräinen suunnittelee määrätietoisesti jatkavansa ponien jälkeen hevosmontén puolella. Viivi Pursiainen kertoi nauttivansa yhtä lailla sekä valmentamisesta, että kilvanajosta.

Uutena palkintona jaettiin A- ja B-kategorian ponien kasvattajien palkinnot. B-kategorian veivät oikeutetusti Erja & Laura & Linda Mattila, jotka tunnetaan Wee-ponien kasvattajina. A-kategorian kasvattajan palkinnon sai kuninkuuskisan kolmosen Caijuksen takaakin tuttu Heidi Malin, jonka käsistä ovat nousseet muun muassa tamma Valkyria, Ponikuninkaat Keiju-Prinssi ja Thorvald sekä B-kategoriassa kilpaileva Lennartson.

Lue lisää Young Power -gaalasta perjantain 6.3. Hevosurheilusta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi