Callela Eliza vei SHKL Hevosenomistajapokaalin Vermossa lokakuussa kaksi vuotta sitten.
Callela Eliza vei SHKL Hevosenomistajapokaalin Vermossa lokakuussa kaksi vuotta sitten.Kuva: Pekka Salonen

2-vuotiskilpailuun kasattiin kova potti

SHKL Hevosenomistajapokaali -lähdön voittaja saa tänä vuonna 23 000 euroa. Palkinto on suurin koskaan Suomessa 2-vuotiaalle lämminveriselle maksettu ykköspalkinto. 

Hevosenomistajapokaalin karsinnat juostaan Jokimaalla torstaina 12. lokakuuta. Finaalipäivä on lauantai 21. lokakuuta, ja finaali juostaan myös Lahdessa. Sekä karsinnat että finaali ajetaan 2100 metrin autolähetyksinä.

Kyseessä on ennakkomaksullinen kilpailu 2-vuotiaille lämminverisille. SHKL:n tiedotteen mukaan seitsemän varsaa maksettiin viime hetkellä mukaan 2000 euron supersakkomaksulla, mikä tarkoitti ykköspalkintopotin nousua peräti 23 000 euroon. Ennakkomaksujen lisäksi palkinnot on kasattu Suomen Hippoksen, Suomen hevosenomistajien keskusliiton ja sponsorien tuen voimin.

Myös karsintojen ensipalkinnot ovat korkeat. Mikäli karsintoja ajetaan kolme, ykköset palkitaan 4000 eurolla. Mikäli karsintoja ajetaan kaksi, ykköset ovat 5 500 euron arvoiset.

Mukaan maksettujen varsojen listan voit lukea Suomen hevosenomistajien keskusliiton verkkosivuilta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi