Seinäjoen kuninkuusravien toinen päivä käynnistyi A-ponien Suomen mestaruusajolla. Ennakkosuosikkeina matkaan lähteneet Thorvald ja Pomona II järjestivät vähälukuiseenkin yleisöön menevän kirisuoran kamppailun.

Ponikaksikon viimeinen puolikas sujui aikaan 2.06, ja lopulta Pomona II piti sitkeän Thorvaldin takanaan.

Pomonaa ohjastanut Oona Halme kommentoi, että otti alun tammalla varman päälle.

”Tunsin heti pruuvissa, että on vähän epävarmaa. Tänään vedettiin ekaa kertaa vetolaput. Loppu oli tiukkaa, mutta varmaa”, hän kertasi lähtöä.

Voitto oli 17-vuotiaalle Pomonalle ilmiömäisesti jo 77. Ponin omistavat Emil ja Mats Havulehto, joista Emil on paikan päällä kuninkuusraveissa.

”Olen menossa syksyllä Ypäjälle kouluun, kolme vuotta kestää. Katsoo, miten käy. Tarkoitus olisi ainakin nyt tehdä hevosalasta ammatti”, Emil Havulehto kertoi.

Eilen monten Suomen mestaruuden ylivoimaiseen tapaan voittanut Euforia oli tänään kärrylähdössä kolmas. Rattailla istui omistaja Tuukka Varis.