Äänestäjä ei osallistu Valkeala-ajoon.
Äänestäjä ei osallistu Valkeala-ajoon.Kuva: Anu Leppänen

Äänestäjä ja Pyörylän Paroni jäivät pois Valkeala-ajosta

Äänestäjän tulehdusarvot olivat sen verran koholla, että valmentaja Harri Kotilainen joutui vetämään sen pois Kouvolan huomisesta suurkilpailusta. 

Kotilaisen tallissa on pyörinyt virusta jo parin viikon ajan.

"Kuumetta Äänestäjällä ei tällä hetkellä ole, mutta kun kokeita otettiin, olivat nuo arvot sen verran koholla, että ei passaa nyt ajaa", Kotilainen sanoo. "Harmi, olisi ollut tosi mielenkiintoista lähteä tuohon kisaan huomenna. Sitä oltiin koko viikko odotettu."

Valmentaja kuitenkin huokaisee, että kyse ei onneksi ole mistään sen suuremmasta.

"Viikon kuluttua päästään taas normaaliin rytmiin. Vermon finaaleissa ajetaan sitten seuraavaksi", Harri Kotilainen sanoo.

Pyörylän Paroni joutui jäämään pois tulehtuneen kaviopolkeman takia.

"Se tulehtui viime viikon sunnuntaina ja oli maanantaina pahimmillaan. Sitä haudottiin, mutta emme vaan saaneet niin terveeksi, että hevosella voisi kilpailla", valmentaja ja osaomistaja Leo Mönttinen sanoo.

"Kolmisen päivää kun olisimme saaneet sitä vielä hoitaa, olisi tilanne ollut toinen. Pyörylän Paroni on kuitenkin ainakin minulle niin hyvä hevonen, että en halua tässä vaiheessa ottaa riskejä, ja sen ehdoilla mennään. Se olisi voinut kovemmassa vauhdissa ruveta arkomaan jalkaa. Kyllä hevosen pitää saada olla priima, että se voi kilpailuissa pärjätä."

Perinteikäs Valkeala-ajo kilpaillaan Kouvolassa huomenna lauantaina 11. maaliskuuta.

Artikkelia ja otsikkoa muokattu 10. maaliskuuta kello 16.09: Lisätty tieto Pyörylän Paronin poisjäännistä sekä Leo Mönttisen kommentit.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi