Akaasia piti kilpasiskonsa kurissa avausmatkalla.
Akaasia piti kilpasiskonsa kurissa avausmatkalla.Kuva: Ada Pykäläniemi

Akaasia voitti kuningatarkilpailun avausmatkan – Huimariina laukkasi lähtöön

Markku Hietasen ohjastama Akaasia otti Rovaniemen kuningatarkilpailun ensimmäisessä osalähdössä keulavoiton.

Ari Oja-Nisulan valmentama, omistama ja kasvattama Akaasia lähti lujaa matkaan, mutta sai kiihdytyksessä todella tiukan haasteen kasiradalta matkaan lähteneeltä Virin Camillalta. Se ei aivan päässyt Akaasian ohi, jolla ajettiin keulasta.

Kovan alkurynnistyksen jälkeen Akaasia sai rauhoittaa matkavauhdin mieleisekseen ja se piti lopulta ajettuna varmasti pintansa. Akaasia teki voittoajan 25,4a / 2100 metriä.

"Tamma odotteli pikkuisen, mutta hoiteli homman. Mikkelin startti oli aika kaukana, joten seuraavaan on terävämpi", Markku Hietanen suunnitteli.

Neljännessä parissa ulkona matkannut hallitseva kuningatar Saaga S kiri toiseksi ennen Virin Camillaa.

Markku "Faari" Hietanen paljasti, että kisan kuumimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluneen Huimariinan laukka muutti suunnitelmat ajotaktiikan osalta.

"Oli ajatus ottaa se eteen, mutta nyt meni näin sitten."

Huimariina tuli maaliin kärkirintaman takana sisäradalla ilman vapaata kiriväylää.

Tästä lukemaan juttu kuninkuuskilpailun avausmatkasta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi