Aki-Vei ja Sanna Riikonen juhlimassa SM-finaalin voittoa yleisön edessä.
Aki-Vei ja Sanna Riikonen juhlimassa SM-finaalin voittoa yleisön edessä.Kuva: Hanna Laakso

Aki-Vei ja Sanna Riikonen voittivat Montén SM-finaalin

Montén SM-finaali päättyi Joensuusta lähtöisin olevan ohjastajan voittoon. 

Jännitysviikonloppu sai todellisen starttinsa, kun ensimmäisessä lähdössä ratkottiin montén suomenhevosten mestaruus. Voiton vei urhealla suorituksella 13-vuotias ruuna Aki-Vei.

Ohjastaja Sanna Riikoselle voitto merkitsee suunnattoman paljon. Riikonen on ollut lähellä finaalin voittoa aiemminkin, mutta tämä oli sekä hänelle että hevoselle laatuaan ensimmäinen.

Aki-Vei otti keulat päätöskierrokselle lähdettäessä ja johti siitä varmasti tolpalle saakka.

"Yllättävän helposti päästiin keulaan", Riikonen kommentoi voittajahaastattelussa.

Hän kertoi hankkineensa kokemusta lajiin Ranskasta, jossa hän vielä joskus unelmoi kilpailevansa. Riikonen kiitteli vuolaasti hevosen taustajoukkoja.

"Olen kiitollinen omistajille, hevoselle, taustatuelle. Ihan kaikille!"

Hevosen valmentaja Petra Honkanen jännitti loppuun saakka.

"Piti katsella sormien välistä vielä 20 metriä ennen maalia, että miten käy", Honkanen kertoi voittajahaastattelussa.

Aki-Vein omistaa mäntsäläläinen Tapio Nurmi.

Lähdössä toiseksi juoksi Susanne Klemolan ohjastama Taiskeri ja kolmanneksi kiri Maija Forsin ohjastama Tähti-Viiva.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi