Marjaana Alaviuhkola. Arkistokuva.
Marjaana Alaviuhkola. Arkistokuva.

Alaviuhkola: ”On paha paikka, kun rahavirrat ei kulje” - korona myöhästyttää myös UET-tietokantaa

Euroopan Raviliitto UET:n hallitus kokoontui tänään tiistaina verkkokokoukseen käsittelemään eri maiden tilannetta koronakriisin keskellä. Asialistalla oli myös yhteiseurooppalainen hevostietokanta, jonka pilotti oli suunniteltu julkaistavaksi toukokuussa.

Euroopan raviliitto UET:n puheenjohtaja Marjaana Alaviuhkola on iloinen siitä, että UET-tietokannan kehitystyö ei ole pysähtynyt, vaikka koronakriisin takia joka maan lajiliitoilla on ollut paljon ylimääräistä työtä.

”Kun on ollut nämä epätavalliset ajat, olisi koko työ tietysti voinut pysähtyä, mutta onneksi niin ei ole käynyt. Sekä teknisellä projektiryhmällä että funktionaalisella projektiryhmällä on ollut kokouksia, ja status on nyt se, että Pohjoismaitten osalta on racing cardin hevostiedot hanskassa, mutta Ranska ei funktionaalisen ryhmän viime kokoukseen aikataulusyistä osallistunut. Eli tarvitaan vielä Ranskan tiedot, kun heidän tietokanta on vähän erilainen”, Alaviuhkola selvittää.

”Mehän lupasimme yleiselle kokoukselle tammikuussa, että rupeaisimme ottamaan tietokantaa pilottikäyttöön toukokuussa, mutta siihen me ei nyt ihan pystytä. Tuli tämä korona ja vähän viivettä sen takia, mutta uusi tavoite olisi, että saataisiin puuttuvat osat valmiiksi heinä-elokuulle ja saataisiin se yksinkertaisessa muodossa toimimaan.”

Kokouksessa käytiin läpi myös eri maiden tilanteita kilpailutoiminnan suhteen.

”Kilpailutoiminnan kannalta kaikilla on aika sama tilanne. Kaikki ovat olleet pysähdyksissä, paitsi Ruotsi, ja nyt kaikki ovat pääsemässä taas kilpailun alkuun ilman yleisöä. Ainoa, jolla juuri tällä hetkellä ei ollut tietoa kilpailujen aloittamisesta, oli Hollanti. Heillä oli jo kilpailupäivä sovittuna, mutta edellisenä päivänä paikallisviranomaiset kielsivät ne. Mutta Hollanninkin pitäisi saada ihan lähipäivinä hallitukselta tiedotus siitä, miten he pääsevät alkamaan”, Alaviuhkola aloittaa.

”Toinen kysymys oli, mitä apua kukakin on saanut valtion tai maan hallituksen puolelta, ja mitä ajatellaan tulevaisuudesta raviurheilun ekonomian ja talouden kannalta. Siinä oli aika paljon eroja. Suomessa ja Norjassa, joilla on valtionpeliyhtiöt, Norjassa Norsk Rikstoto ja Suomessa Veikkaus, on valtio tullut apuun. Suomessa Veikkauksen tuloutusta kompensoidaan ja Norjassa taas laskettiin valtion omistaman peliyhtiön vero nollaan koko täksi vuodeksi, eli valtio on todellakin tullut vastaan. Ruotsissa taas ei tarvitse tulla vastaan, koska meillä on oma peliyhtiö ollut toiminnassa koko ajan.”

”Ranskassa valtio on päättänyt, että PMU:n verotusta lasketaan 50 prosenttia, mutta sekin tuli heidän selonteossaan selväksi, että sitä ei ole laskettu koko vuodeksi 2020, vaan se on laskettu toistaiseksi siihen asti, kunnes tilanne normalisoituu. Ja mikä sitten on tilanteen normalisoituminen, sille ei ole laitettu mitään aikarajaa ja se on täysin hallituksen päätäntävallassa, mitä normalisoituminen tarkoittaa. Valtiolla on aika lailla tahtipuikot käsissään siellä.”

”Muissa Euroopan maissa ei ole minkäänlaisia tukia, muita kuin yleisiä. Paitsi Hollannissa valmistellaan jotain tukea, mutta se on koko hevosalalle, ei pelkästään raviurheilulle.”

”Pohjoismaat Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja ovat todella pitkällä digitalisaatiossa ja suurin osa pelistä tapahtuu online. Esimerkiksi Ruotsissa 90 prosenttia hevospelistä pelataan internetin kautta. Myös Belgiassa yli puolet vaihdosta pelataan internetin kautta. Mutta sitten meillä on esimerkiksi Ranska, jossa 80 prosenttia pelistä tapahtuu PMU:n coffee shopeissa ja nyt ihmiset eivät pääse pelaamaan. Osa paikoista on auki, mutta sinne pääsee vain tietty määrä kerrallaan, eikä mitään saa tarjoilla eli asiakasfrekvenssi on ilman muuta pienempi. On paha paikka, kun rahavirrat eivät kulje.”

”Nyt näyttää, että Pohjois-Eurooppa ja Belgia selviävät paremmin, koska heillä on digitalisaatio pidemmällä. Mutta pienemmät ravimaat ja Ranska, niille nämä rajoitukset käy tosi raskaaksi.”

”Paljon on kysytty tämän kriisin aikana, mitä UET voi tehdä eurooppalaisen raviurheilun hyväksi ja tekeekö UET mitään. Pitää muistaa, että UET on aika löyhä etujärjestö, eikä sillä ole varsinaista valtaa. Se on vapaaehtoinen ravimaiden liittymä, jossa voidaan keskustella yhteisistä säännöistä, mutta UET:llä ei ole valtaa määrätä jäsenmaita.”

”Nyt keskusteltiin siitä, että kirjoitetaan UET:n nimissä kirje sekä Euroopan parlamentille että komissiolle ja yritetään päästä puhumaan tästä asiasta sinne. Nyt meillä on tietoa siitä, mikä status eri maissa on ja missä on hallitukset tulleet vastaan ja missä ei. Vetoamme siihen, mitä vaikutuksia tällä on Euroopassa työllisyydelle ja vapaa-ajanvietolle, jos ala ajetaan kokonaan alas, ja mitä tälle EU-tasolla voitaisiin tehdä. Se nyt ainakin on meidän velvollisuus, tehdä tällaista lobbaustyötä. Siellähän on varmasti monta muutakin tämän kriisin jälkeen, jotka lobbaa ja haluaa saada korvauksia menetetyistä tuloista, mutta jos ei ääntänsä korota ja yritä, niin ei varmasti saa mitään.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi