Amazing Warriorin hyvät esitykset ovat piirtyneet uuden omistajan mieleen. Kuva: Roosa Lindholm
Amazing Warriorin hyvät esitykset ovat piirtyneet uuden omistajan mieleen. Kuva: Roosa Lindholm

Amazing Warrior vaihtoi omistajaa ja muutti Iikka Nurmosen talliin

Amazing Warrior kesti lauantaina Vermon Toto75-lähdössä 1,7-kertoimisena keulasta kakkoseksi. Sen jälkeen kuusivuotiaan, 20 starttia urallaan voittaneen ruunan ympärillä alkoi kaupanteko.

"Iikka Nurmonen ajoi syksyllä Amazing Warrioria Turun kovassa viisivuotislähdössä, missä hevonen jäi umpipussiin", lietolainen omistaja-valmentaja Seppo Mäntyniemi taustoittaa.

"Jo silloin Iikka oli kiinnostunut ruunasta. Nyt kun olimme lauantaina vierastallilla vierekkäin, hän kysyi, voisiko hevonen olla kaupan. Sunnuntaina Iikka soitti ja sovimme, että Amazing Warrior menee keskiviikkona Teivoon eläinlääkärin tutkittavaksi. Kristiina Ertola näytti terveyden puolesta vihreää valoa ja näin kaupat tehtiin. Eihän tämän tasoinen juoksija halpa ole, mutta Iikka aikoo perustaa sen ympärille kimpan ja pitää osan itsellään."

"Nyt on tosi korkea kynnys ostaa uutta hevosta, koska se tuskin olisi Amazing Warriorin veroinen. Niinpä aion panostaa nyt omiin varsakasvatteihini", Mäntyniemi pohtii.

Amazing Warriorin ennätys on 12,7ake ja rahaa se on juossut 41 180 euroa.

Ruuna muutti uuteen talliinsa Lahden Jokimaalle heti keskiviikkona.

Ensimmäinen yö sujui Iikka Nurmosen mukaan hyvin.

"Olen kerran aiemmin olen ajanut Amazing Warrioria, ja se jätti kyllä positiivisen kuvan", hän toteaa.

"Turussa oli avoin viisivuotislähtö ja ruuna olisi siinäkin pärjännyt, ellei olisi jäänyt täysissä voimissaan pussiin. Silloin oli jo puhetta Sepon kanssa, olisiko hevonen kaupan. Lauantaina Vermossa Better Boss sekä Amazing Warrior olivat samassa vierastallissa, ja silloin kysyin uudelleen ruunasta. Teen tästä kimppahevosen, ja osa onkin jo myyty. Haluan myös olla osakkaana, ja jollei tämän viikon loppuun mennessä tule lisää kimppalaisia, niin pidän osuudet itselläni."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi