Kaustisella maaliskuun lopussa uran viimeiseksi kilpailuksi jääneen Toto76-hopeadivisioonan voittanut Archie Dream lopetettiin torstaina. Päätos oli omistajatalli Nitrodiskoon kuuluvan Anu Hartikaisen mukaan selkeä. Ruunan toiseen takajalkaan tuli vakava hankosidevamma.

“Hevosella oli muutakin vaivaa, pientä kulumaa siellä ja täällä, jotka vaativat huolenpitoa. Niiden kanssa pystyi elämään, mutta hankosidevammaan yhdistettynä ongelmia tuli liikaa. Päätös oli sillä tavalla helppo. Halusimme, että ura ja ongelmat päättyvät siihen. Archie Dream oli hieno ja tärkeä hevonen meille. Se antoi enemmän, mitä osasimme koskaan toivoa.”

 Tuomas Korvenojan, Heikki Mikkosen ja Santtu Raitalan valmennuksesta kilpaillut Archie Dream starttasi urallaan 97 kertaa. Se voitti 32 lähtöä, sijoittui 11 kertaa toiseksi ja kahdeksan kertaa kolmanneksi. Kotihalli Oyn kasvattama ruuna juoksi radoilta 90 125 euroa.