Atupem kuvattuna Antero Tupamäen kanssa ennen epäonnista Ruotsin reissua viime vuoden huhtikuussa.
Atupem kuvattuna Antero Tupamäen kanssa ennen epäonnista Ruotsin reissua viime vuoden huhtikuussa.Kuva: Anu Leppänen

Atupemin vamma ei niin paha kuin alkuun näytti – starttiin vielä tänä vuonna?

Kauden avauskilpailun jälkeen jalkaansa aristaneen Atupemin tilasta on tullut uutta ja positiivisempaa tietoa.

Lahden startissa nappijuoksun päätteeksi helppoon voittoon kirinyt Atupem niiaili selvästi voittajaesittelyssä, eikä Antero Tupamäellä ollut epäilystä kipukohdasta.

”Vasemman etujalan jänteestä reagoi alueelta, mikä vaurioitui Ruotsin reissulla vuosi sitten”, hän tiesi heti. ”Pinnallinen koukistajajänne, mikä on reagoinut, kun siinä oli aikanaan haava jänteen pintaan asti.”

Ensimmäisen arvion mukaan parantuminen veisi pitkän ajan ja koko 7-vuotiskausi oli vaarassa kilpailuiden osalta. Kun tapahtuneesta on kulunut vajaat kolme viikkoa, tilanne näyttää valoisammalta.

”Tein siihen PRT-hoidon, eikä se ollut sellainen läpi jänteen menevä vaurio, vaan siinä haavan kohdalla jänteen ulkoreunassa”, Tupamäki selvittää. ”Siitä jänteestä oli valtaosa tietenkin tervettä, ja ehkä se on sitten nopeuttanut sitä.”

Koukistajajänteen vammat ovat aina hankalia, mutta Atupemin kohdalla todennäköisyys sen parantumisesta on kohtalaisen hyvä.

”Varsin usein niissä käy niin, että kun kysytään, että pääsikö hevonen starttiin jännevamman jälkeen, niin todetaan, että pääsi mutta ei kestänyt viittä starttia”, Tupamäki huomauttaa.

”Mulla on vähän pessimistinen näkemys niihin yleisellä tasolla. Mutta sanotaan, että yleensä tapaturmaisesti syntyneet vauriot, kuten tämäkin alun pitäen on, niin onhan niillä taipumus parantua paremmin kuin sellaisilla, jotka ovat rasituksesta lähtöisin, eli tulleet ylikuormituksesta tai jalkojen heikkoudesta tai tämän tyyppisestä treeniin ja kilpailemiseen liittyvistä jännevammoista. Ne paranee huonommin, ja niissä usein se vauriokin on pitkällä matkalla, kun ne jännesäikeet repeilee. Voisi ajatella, että hinausköysi katkeaa, niin silloinhan ne säikeet vetäytyy kauas, ja ne on huonoja paranemaan. Mutta semmoinen ruhjetyyppinen vamma paranee yleensä paremmin. Toivon, että tämäkin kuuluisi siihen kastiin, vaikka se nyt startissa ärtyi, mutta lähtökohtaisesti vuosi sitten se on tullut sillä tavalla.”

Atupem käy tällä hetkellä kolme kertaa viikossa Liisa Puupposen luona vesikävelymatolla ja oleskelee sen lisäksi tarhassa. Tupamäki sopi kuitenkin pian ongelman ilmenemisen jälkeen, että Atupem menee huhtikuun puolivälissä Terho Rautiaiselle kuntoutukseen sekä astutuspuuhiin.

”Siellä se saa kävellä altaassa vaikka juhannukseen asti, ja sitten jos tulee tammoja, niin samanaikaisesti voi aloitella sitä jalostushommaa. Jokunen kyseli jo viime vuonna, että milloin rupeat astuttelemaan. Ilmeisesti siinä jokin kutkuttaa ihmisiä, ja kyllä se Andover Hallin poikana ihan käypänen ori on.”

Lahden orinäyttely, johon Atupem oli ilmoitettu, peruttiin koronan takia. Näyttelyn piti olla heti seuraavalla viikolla startin jälkeen.

”Ajattelin jo, että se jää tältä väliin jalkavamman takia, koska en olisi halunnut, että sillä mitään ohjaskokeita ajetaan siellä juosten siinä vaiheessa, kun oli justiin tuore vamma”, Tupamäki paljastaa. ”Mutta sieltä tulikin onnenkantamoinen, eli kaikki oriit, jotka oli ilmoitettu sinne Lahteen, saivat koronaviruksen takia poikkeusluvan.”

Atupem saattaa päästä kärryjen eteen jo huhtikuun alkupuolella, mutta valmennukseen paneudutaan tosissaan toki vasta kesällä.

”Ehkä tässä tulee vähän sitä ajettuakin. En ole nyt ajanut, mutta kun kelit tulee paremmaksi, niin voi olla, että tulee ajettua vähän kävelyä ja painokärryä tai jotain tällaista ennen Rautiaiselle vientiä. Astutussesongin jälkeen tulee varmaankin ruvettua treenaamaan sitä. Tavoitteena on sitten tulla starttiin, kun se siltä tuntuu. Kyllä tietysti halua on tuoda starttiin, kun kuitenkin niin vähän on startteja kaiken kaikkiaan vielä elämässään sillä hevosella.”

Atupem on kilpaillut 47 kertaa, ravannut niissä 25 voittoa ja kerännyt palkintorahoja melkein 300 000 euroa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi