Björn Goop saapuu Finlandia-ajoon Readly Expressillä vesi kielellä.

”Finlandia-ajossa on aina mukava tunnelma. Minusta on kivaa saada nähdä jälleen kaikkia suomalaisia ystäviäni päivän aikana. Pohjoismaisessa keväässä kansainvälinen raviurheilu potkaistaan käyntiin aina hienoilla kilpailuilla”, Finlandia-ajon kahdesti voittanut Ranskan ja Ruotsin ravien välillä vuoroin kiitävä eurooppalainen supertähti Björn Goop totesi.

”Odotan myös jo Vermon herkkuja ja ulkogrillien tuoksuja. Voi miten hyvää suomalainen makkara onkaan, kun sen syö ketsupin kanssa. Myös Hot Wingsit Vermossa kuuluvat suosikkiherkkuihini”, Björn hehkutti.

Vuonna 2010 Quarcio du Chene ja 2012 Sebastian K ovat juosseet voitot Goopille, joka tänä vuonna tuo suomalaisyleisön silmien eteen suurimman suomalaisen valmentaman ravitähden sitten Jori Turjan Varennen vuosien.

”Voidaan sanoa, että Readly Express kilpailee nyt elämänsä kunnossa. Talvimeeting Pariisissa ja maaliskuinen voitto pikamatkalla Nizzassa huikealla loppukirillä tuloksella 8,9a/1609m alleviivasivat, että aina hevoset korkealla tasolla kilpailuun tuova valmentaja Timo Nurmos on onnistunut ohjelmassaan jälleen täydellisesti”, Björn hehkutti Ruotsissa jo vuosikymmeniä asunutta suomalaisvalmentajaa.

“Finlandia-ajo sopii upeasti ohjelmaan valmistauduttaessa toukokuun viimeisen sunnuntain Elitloppetiin Tukholmassa.”

Björn Goop, et ole itse ajanut miltei kuukauteen kilpaa tuon maaliskuisen Cagnes sur Merin kilpailupäivän jälkeen – miksi et?

”Minulle tehtiin leikkaus vatsaan ja viime viikot olen toipunut operaatiosta.”

Sujuiko leikkaus hyvin?

”Erittäin hyvin. Tänään on paras päiväni koskaan, ja iltapäivällä lähden ajamaan varsoilla taas harjoituksia.”

”Pääsiäisen aikaan aikomukseni on palata taas mukaan kilvanajoon”, Björn Goop kertoi perjantaiaamuna puhelimessa Ruotsissa.

Finlandia-ajon voittajat 1980 - 2018

1980 Ejakval, Bernard David/Jean-Claude David 15,6
1981 Ideal du Gazeau, Pierre-Jean Morin/Eugene Lefevre 14,3
1982 Dartster F, Stall Slån/Olle Hedin 13,9
1983 Speedy Magnus, Stall S.A.L. & Stall Tobbe/Olle Goop 13,2
1984 Shane T. Hanover, Arden Hill Farms/Per Henriksen 14,9
1985 Keystone Patton, Viking-talli/Jorma Kontio 14,1
1986 *Davidia Hanover, Hans Enggren/Jorma Kontio 14,7
1987 *Grades Singing, Grades Singing Ab/Olle Goop 14,1
1988 Napoletano, Thorson Ingvar Inc./Stig H. Johansson 14,1
1989 Napoletano, Thorson Ingvar Inc./Stig H. Johansson 12,9
1990 Florida Jewel, L & L Devisser Partnership/William Fahy 13,3
1991 Atas Fighter L, Stall Travhästen/Torbjörn Jansson 13,5
1992 Otto-Mani, Seth Soini/Antti Teivainen 13,7
1993 Born Quick, Stall Oxalis/Tommy Hanne 12,1
1994 Copiad, Stall Succe/Erik Berglöf 12,5
1995 SJ’s Photo, Three Continent Stable/David Wade 13,3
1996 Isla J Brave, Kauno Klemola/Aki Antti-Roiko 12,5
1997 Zoogin, Håkan Anderssons Åkeri Ab/Åke Svanstedt 12,1
1998 *Dryade des Bois, Ecurie Tenor/Joseph Verbeeck 12,5
1999 Giesolo de Lou, Henri Pellerin/Pierre Vercruysse 11,6
2000 Giesolo de Lou, Henri Pellerin/Jean-Etienne Dubois 11,2
2001 Bwt Magic, Helena, Matti Salmi & Mikko Salmi/Ahti Antti-Roiko 11,2
2002 H P  Paque, Timo Yli-Panula/Trond Smedshammer 11,7
2003 Kiwi, Ecurie Manuel Garcia/Joseph Verbeeck 12,0
2004 Rotation, Erikssunds Försäljnings AB/Stig H. Johansson 12,5
2005 Kart de Baudrairie, A.R.Duchemin/Jean Michel Bazire 12,2
2006 Hot Shot Knick, Stall Roland Hb & Palmqvist B-O/Thomas Uhrberg 11,5
2007 Opal Viking, Golden Viking AB/Jorma Kontio 10,8
2008 Oiseau de Feux, Ecurie Serge Bernereau/Jean Michel Bazire 11,3
2009 Igor Font, Stall Catch Glory/Jean Michel Bazire 11,0
2010 Quarcio du Chene, Stall Lökene & Claude Guedj/Björn Goop 10,6
2011 Commander Crowe, P.P. Travträning Ab mm/Jean Michel Bazire 13,7
2012 Sebastian K, Knutsson Trotting AB/Björn Goop  11,1
2013 Nesta Effe, Scuderia Nuova Conca d’Oro/Roberto Vecchione

10,9

2014 Univers de Pan, Oliver Horvath/Philippe Daugeard

10.7

2015 Bret Boko, Stable Bet on Bret/Ari Moilanen

12,2

2016 Propulsion, Stall Zet/Örjan Kihlström

10,2

2017 D.D.’s Hitman, Reima Kuisla Stable Oy/Ulf Ohlsson

 9,8

2018

Pastore Bob, KM Hästfarm i Holm AB & Rolkur Inv. AB/Johan Untersteiner

 11,0

* = tamma